SAK odottaa hallitukselta kehysriihessä määrätietoisia toimia työttömyyskriisin selättämiseksi
9.4.2026 06:55:00 EEST | Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf | Tiedote
SAK ehdottaa suojaosien palauttamista sosiaaliturvaan, yhteisöveron alennuksen perumista ja rakentamisen vauhdittamista muun muassa ARA-korkotukivaltuuksia merkittävästi kasvattamalla.
Hallituksen työllisyyspolitiikka on osoittautunut toimimattomaksi, kun Suomen työttömyysaste on ensimmäistä kertaa historiassa noussut EU:n korkeimmalle tasolle.
SAK ehdottaa työttömyyden taltuttamiseksi suojaosien palauttamista sosiaaliturvaan ja palkkatuen käytön lisäämistä. Lisäksi työvoimakoulutukseen pitää panostaa vahvasti jäädyttämällä niiden ajalta kuntien työttömyysturvan sakkomaksut.
– Nämä olisivat toimivia keinoja työllisyyden tukemiseksi. Palkkatuki vahvistaa rekrytointia heikon kysynnän aikana ja työvoimakoulutus takaa, että yrityksillä on käytettävissään oikea-aikaisesti osaavaa työvoimaa talouden vahvistuessa, sanoo SAK:n pääekonomisti Patrizio Lainà.
Hän tähdentää, että kasvun käynnistämiseksi tarvitaan työntekijöiden aseman vahvistamista ja luottamuksen palauttamista.
Nuorten työttömyys on kasvanut huomattavasti, eikä sitä ratkaista sanktioilla tai kapeilla tukikokeiluilla. Sen sijaan on panostettava koulutukseen, varhaiseen tukeen ja toimiviin palveluihin.
– Nuorisotakuu on turvattava sisällöllisesti, ei vain nimellisesti. Jokaiselle alle 30-vuotiaalle on osoitettava työ-, opiskelu- tai harjoittelupaikka. Lisäksi on vahvistettava lasten ja nuorten moniammatillista tukea ja lähipalveluja.
Suomi on jo joutunut EU:n liiallisen alijäämän menettelyyn. Alijäämät ovat paisumassa kolmella miljardilla eurolla viime vuoden julkisen talouden suunnitelmaan nähden.
Epäonnistuneen talouspolitiikan vuoksi julkinen talous on vuodessa heikentynyt lähes yhtä paljon kuin Orpon hallituksen nettosopeutus on yhteensä.
– Yhteisöveron alennus on ehdottomasti peruttava, jotta sitoutuminen julkisen talouden vahvistamiseen voidaan jatkossa ottaa tosissaan. On kestämätöntä, että yhteisöveron alennus valuu pitkälti ulkomaisille osakkeenomistajille, eikä se tutkimusten valossa tuo edes kasvua.
Rakennusalan tukemiseksi tarvitaan konkreettisia toimia. ARA-korkotukivaltuuksia tulisi kasvattaa merkittävästi. Erityisryhmien investointiavustuksiin sekä remonttien ja perusparannuksien tukiin on perusteltua kohdentaa nykyistä enemmän rahoitusta. Rakentamattoman tonttimaan kiinteistöveron tasokorotus ja jyrkempi porrastus edistäisi tonttitarjontaa.
Työttömyysvakuutusmaksujen määräytymisessä suhdannevaihteluiden kasvu on syytä huomioida paremmin.
– Työllisyysrahaston suhdannepuskuria on lisäksi kasvatettava, jotta vältetään suhdannepoliittisesti huonosti ajoitetut maksumuutokset.
Yrittäjien eläkejärjestelmään hallitus ei ole uskaltanut puuttua, vaikka veronmaksajat rahoittavat sitä jo noin 600 miljoonalla eurolla vuosittain ja summa kasvaa tulevaisuudessa.
– Yrittäjien eläkkeiden alivakuuttamiseen pitää vihdoin puuttua kehysriihessä. Yrittäjien eläkemaksujen täytyy jatkossa määräytyä paremmin todellisten tulojen mukaan, SAK:n Lainà painottaa.
Yhteyshenkilöt
Patrizio LaináPääekonomisti
Puh:040 583 4432patrizio.laina@sak.fiTilaa SAK:n uutiskirje ja saat ajankohtaista tietoa sähköpostiisi joka toinen viikko: https://www.sak.fi/uutiskirje.
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK edustaa 18:aa ammattiliittoa ja noin 800 000:ta jäsentä. Tehtävämme on rakentaa inhimillistä, turvallista ja oikeudenmukaista työelämää. Siitä syntyy luottamusyhteiskunta, joka lisää työn tekijöiden uskoa tulevaisuuteen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf
SAK haluaa Suomen kuilun partaalta takaisin osaksi Pohjoismaita30.3.2026 13:45:34 EEST | Tiedote
SAK vaatii, että seuraava eduskunta palauttaa luottamuksen työmarkkinoille ja ohjaa Suomen takaisin pohjoismaiselle tielle. SAK julkisti tänään maanantaina tavoitteensa seuraavalle vaalikaudelle.
KUTSU: SAK esittelee tavoitteensa seuraavalle vaalikaudelle24.3.2026 13:28:34 EET | Kutsu
Vaalit ovat vuoden kuluttua. Toivotamme median edustajat tervetulleiksi lounaalle kuulemaan, mihin suuntaan SAK haluaa viedä Suomea vaalikaudella 2027–2031.
SAK: EK:n tavoite lisätä työperäistä maahanmuuttoa ei huomioi korkeaa työttömyyttä23.3.2026 14:30:56 EET | Tiedote
Elinkeinoelämän keskusliitto EK esittää, että Suomeen tulisi jatkossa 45 000 työperäistä maahanmuuttajaa vuosittain. SAK:n Saana Siekkinen pitää tavoitetta ylimitoitettuna.
Ostovoimakuoppa on kurottu umpeen jo tänä keväänä16.3.2026 14:39:57 EET | Tiedote
Vappu on todellinen työläisten juhla tänä vuonna, sillä reaalipalkka saavuttaa elinkustannuskriisiä edeltävän huipun toukokuun ensimmäisellä viikolla.
SAK: Työntekijöiden perusoikeuksia ei saa murentaa poikkeusolojen varjolla6.3.2026 06:50:00 EET | Tiedote
SAK pitää työryhmän mietintöä valmiuslain kokonaisuudistukseksi epätasapainoisena. Ehdotus johtaa työntekijöiden perusoikeuksien tarpeettomaan ja laaja-alaiseen heikentämiseen poikkeusolojen varjolla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme