Helsinki puuttuu nuorten seurusteluväkivaltaan – taustalla Vihreän valtuutetun aloite
9.4.2026 09:33:49 EEST | Helsingin Vihreät ry | Tiedote
Vihreiden kaupunginvaltuutettu Iida Tanin jättämän aloitteen seurauksena Helsingin kaupunki tulee sisällyttämään nuorten kohtaaman seurusteluväkivallan torjunnan osaksi kaupungin laajempaa lähisuhdeväkivallan ehkäisyn toimintasuunnitelmaa.

Tanin mukaan yksi aloitteen keskeisistä tavoitteista on lisätä tietoisuutta nuorten kokemasta seurusteluväkivallasta.
– Nuorten parisuhteissa tapahtuva seurusteluväkivalta on yhä monelle vieras ilmiö, joka ei usein nouse yhteiskunnalliseen keskusteluun. Kuitenkin esimerkiksi 16–17-vuotiaista suomalaisista tytöistä lähes puolet on kokenut väkivaltaa seurustelusuhteissaan, Tani toteaa.
Tanin aloitteesta annetuissa lausunnoissa mahdollisiksi toimenpiteiksi seurusteluväkivaltaan puuttumiseksi mainitaan muun muassa ammattilaisten osaamisen kehittäminen, nuorten tiedonsaannin parantaminen sekä tunnistamisen ja puheeksiottamisen mallien laajempi jalkauttaminen nuorten kuluttamiin palveluihin. Tani näkee suunnan olevan oikea.
– Vaikka seurusteluväkivalta on nuorten keskuudessa yleistä, sen uhrit vaikenevat yhä. Tutkimusten mukaan vaikenemisen taustalla vaikuttavat samankaltaiset syyt, kuin aikuisten kokeman väkivallan kohdalla: häpeä sekä pelko siitä, että uhria ei välttämättä uskota. Lisäksi etenkin ensimmäisissä seurustelusuhteissa väkivaltaa koetaan ensimmäistä kertaa, minkä takia sitä voi olla vaikea tunnistaa, Tani huomauttaa.
– Juuri siksi tämä aloite on niin tärkeä. Niinkin yksinkertaisilla toimilla, kuin tietoisuuden lisäämisellä voimme vaikuttaa siihen, että yhä useampi nuori uskaltaa ja osaa pitää kiinni omista rajoistaan sekä kertoa, mikäli niitä rikotaan, Tani lisää.
Iida Tani valittiin Helsingin kaupunginvaltuustoon keväällä 2025. Aloite, jossa vaaditaan toimenpiteitä nuorten seurusteluväkivallan kitkemiseksi on Tanin ensimmäinen aloite kaupunginvaltuutettuna. Tanin mukaan sekä aloite että siihen lautakunnalta saatu vastaus osoittaa, että kunnissa ja kaupungeissa on työkaluja puuttua esimerkiksi tasa-arvokysymyksiin sekä niihin liittyviin haasteisiin.
– Olen usein kuullut todettavan, että sukupuolten tasa-arvoon, ihmisoikeuksiin ja esimerkiksi naisiin kohdistuvaan väkivaltaan liittyvät kysymykset eivät kuuluisi kuntapolitiikkaan. Tämä ei kuitenkaan ole totta, Tani toteaa.
– Nimenomaan, kouluissa, varhaiskasvatuksen piirissä, työpaikoilla ja kaupunkitilassa voimme tehdä paljon sen eteen, että tulevaisuudessa Helsinki olisi turvallisempi kaupunki kaikille olla, kasvaa ja elää – myös naisille, tytöille ja vähemmistöön kuuluville. Oli kyse sitten tehokkaammasta puuttumisesta, ennaltaehkäisevistä toimista tai esimerkiksi turvakotipaikkojen määrästä, Tani listaa.
Yhteyshenkilöt
Iida TaniKaupunginvaltuutettu
Puh:+358 50 366 3632iida.tani@eduskunta.fiHelsingissä Vihreät toimivat ilmastonmuutoksen torjunnan, tasa-arvoisten mahdollisuuksien ja ainutlaatuisen ympäristön säilyttämisen puolesta. Haluamme viihtyisän ja toimivan Helsingin, jossa pidetään huolta kaikista kaupunkilaisista, jossa on tarpeeksi asuntoja ja viheralueita.
Helsingin kaupunginvaltuustossa istuu 16 vihreää valtuutettua varaedustajineen, joiden lisäksi kaupungin erilaisissa poliittisissa elimissä vaikuttaa noin 200 vihreää luottamushenkilöä.
Vihreässä eduskuntaryhmässä on kaudella 2023–2027 neljä helsinkiläistä kansanedustajaa. Lisäksi Maria Ohisalo toimii Euroopan parlamentissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin Vihreät ry
Aikalisä Helsingin tuntijakouudistukseen, jaosto päätti suomen kielen tuntien lisäämisessä31.3.2026 17:30:01 EEST | Tiedote
Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielisessä jaostossa käsittelyssä ollut Helsingin peruskoulujen yhtenäinen tuntijakouudistus siirtyy päätettäväksi myöhemmin syksyllä. Tuntijakoon tehtiin muutoksia vain äidinkielen oppituntien lisäyksien osalta, laajempi yhtenäinen tuntijako tulee uuteen päätöksentekoon vuoden 2027 talousarvion ja kielistrategian käsittelyjen jälkeen. “Tuntijaon käsittelyssä on käynyt selväksi että kyseessä on laaja kokonaisuus, jonka vaikutuksista Helsingin eri kouluihin sekä kielten ja taito- ja taideaineiden opetukseen haluttiin vielä saada tarkempaa tietoa. Lisäksi muutoksilla on taloudellisia vaikutuksia, jotka tulee ottaa huomioon Helsingin vuoden 2027 budjetissa. Aikalisä oli sekä päätöksentekijöiden että viranhaltijoiden yhteinen tahtotila”, kommentoi kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestari Shawn Huff. “Me haluamme Helsingissä vahvistaa lasten ja nuorten kielten osaamista. Helsingissä on valmisteilla kielistrategia kielitaidon vahvistamisek
Vihreät vaativat Alfa-PVP:n aiheuttamaan kriisiin rohkeita ja nopeita ratkaisuja11.3.2026 20:32:51 EET | Tiedote
Vihreiden ryhmäaloite Alfa-PVP:n aiheuttamaan kriisiin vastaamisesta ja päihdepalveluiden vahvistamisesta on tänään ollut Helsingin kaupunginvaltuuston käsittelyssä. Vihreät esittävät aloitteessaan, että kriisiin tarvitaan nopeita ja moniammatillisia ratkaisuja, joita otetaan käyttöön rohkeasti. Päihdepalveluiden, Symppisten ja jalkautuvan työn resurssit on turvattava ja niitä vahvistettava. Palveluiden on kyettävä vastaamaan Alfa-PVP:n käyttäjien erityistarpeisiin: matalan kynnyksen terveysneuvontaan, välineiden jakoon, haavahoidon saavutettavuuteen ja nopeaan ainetunnistukseen. Tarvitaan myös oleskelutiloja, joissa on perustarpeisiin vastaavat palvelut. Nopean hoitoonpääsyn lisäksi Vihreät esittävät myös uusien ratkaisujen käyttöönottoa, kuten stimulanttikorvaushoitoa ja valvottuja käyttötiloja. Helsinki on ottanut asian vakavasti ja tehnyt monia panostuksia ja toimia eri toimialoilla. Henkilöstöä jalkautuvaan päihdetyöhön ja paikkoja vieroituksen on lisätty. Terveysasemilla on lisät
Helsinki tavoittelee digitaalista riippumattomuutta10.3.2026 09:53:28 EET | Tiedote
Kaupunginhallitus on eilen linjannut, että Helsinki tavoittelee digitaalisen riippuvuuden vähentämistä. Asia tuli käsittelyyn valtuutettu Otso Kivekkään aloitteen pohjalta. ”Monet Helsingin käyttämistä ja tarjoamista palveluista pyörivät yhdysvaltalaisilla pilvialustoilla tai ovat riippuvaisia Euroopan ulkopuolisista yhtiöistä. Jos nämä palvelut eivät yllättäen olisi saatavilla, iso osa kaupungin toiminnasta voisi jäätyä”, Kivekäs sanoo. Kaupungin pitkän aikavälin tavoitteena on nyt siirtyä uusien järjestelmähankintojen kautta ensisijaisesti EU- ja ETA-alueella toimivien digipalveluyhtiöiden palveluihin. Keskeinen keino riippuvuuden vähentämiseksi on avoimiin standardeihin perustuvien teknologioiden lisääminen kaupungin järjestelmäympäristöön. EU/ETA-alueella toimivien yhtiöiden tarjoamia ratkaisuja voidaan ottaa käyttöön myös rinnakkaisesti erityisesti keskeisissä ja kriittisissä järjestelmissä. ”Kaupunginhallutuksessa tunnistimme hyvin, että kriittisten digitaalisten palveluiden saat
Vihreiden pitkäaikainen tavoite toteutuu: Helsingissä siirrytään kohti yhteistä katsomusainetta3.3.2026 13:51:10 EET | Tiedote
Helsingissä laaditaan malli yhteiselle katsomusopetukselle, ja jatkossa yhteistä katsomusainetta on mahdollista opettaa kaikissa kouluissa. Kyseessä on Vihreiden pitkäaikainen tavoite, joka toteutuu nyt valtuutettu Minna Lindgrenin tekemän aloitteen ja toivomusponnen ansiosta. Ponsi on kasvatus- ja koulutuslautakunnan käsittelyssä 3.3.2026. Helsingin mallin valmisteluun kootaan työryhmä katsomusaineiden opettajista. Opettajille tarjotaan koulutusta yhteisen katsomusopetuksen mallista ennen päivitetyn opetussuunnitelman käyttöönottoa. Yhteinen malli on koulujen käytettävissä 1.8.2027 alkaen. “Tämä on tärkeä edistysaskel kohti opetusta, jossa lapsia ei lokeroida vanhempien uskontokunnan perusteella ja kulttuurien välinen vuoropuhelu ja ymmärrys vahvistuvat. Eri uskontokuntien mukainen opetus on usein hankalaa, jos oppilaita ei ole tarpeeksi, tai kun päteviä opettajia on vaikea löytää. Tässäkin mielessä yhteinen katsomusaine on tasa-arvoinen vaihtoehto kaikille oppilaille”, kertoo aloitte
Vihreät esittää 5-8-vuotiaiden koulutuspolun vahvistamista – jokaiselle viisivuotiaalle osoitettava paikka varhaiskasvatuksesta25.2.2026 20:58:16 EET | Tiedote
Vihreät ehdottaa, että Helsinki osoittaa esiopetuspaikan tavoin varhaiskasvatuspaikan jokaiselle lapselle sinä vuonna, kun hän täyttää viisi vuotta, ja että esiopetuspaikka järjestyisi nykyistä useammin viskarin yhteydessä. Nämä konkreettiset toimet vahvistaisivat 5–8-vuotiaiden lasten ehjää koulutuspolkua.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme