Kulttuurikasvatussuunnitelmat vakiintuneet kunnissa – resurssipula suurin haaste
9.4.2026 08:53:12 EEST | Suomen lastenkulttuuriliitto ry | Tiedote
Yli 185 vastaajan kuntakyselyn vastauksissa todetaan, että kulttuurikasvatussuunnitelmat vahvistavat lasten ja nuorten yhdenvertaisia mahdollisuuksia taiteeseen ja kulttuuriin – mutta toteutusta haastavat erityisesti resurssipula ja poikkihallinnollisen yhteistyön puute.

Suomen lastenkulttuuriliiton tuore kuntakysely osoittaa, että kulttuurikasvatussuunnitelmat ovat vakiintunut toimintamalli suurimmassa osassa Suomen kuntia. Vastauksissa todetaan, että suunnitelmat edistävät lasten ja nuorten yhdenvertaisia mahdollisuuksia osallistua taiteeseen ja kulttuuriin, vahvistavat paikalliskulttuurin tuntemusta sekä parantavat opetuksen laatua ja monipuolisuutta. Merkittävimmäksi haasteeksi suunnitelmien käytännön toteuttamiselle nousee resurssien riittävyys sekä poikkihallinnollinen yhteistyö.
Kysely osoittaa, että kulttuurikasvatussuunnitelmat kuuluvat nykyään osaksi perusopetusta lähes koko maassa. Vähitellen suunnitelmat myös laajenevat koko koulupolulle aina varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle. Toisen asteen kulttuurikasvatussuunnitelmien määrä on kasvanut vuodesta 2025 ja todennäköisesti jatkaa kasvuaan: kolmannes vastaajista kertoi kuntansa suunnitelman olevan tällä hetkellä päivityksessä.
Tulokset hyödynnettävissä kuntien kehittämistyössä
Alkuvuodesta 2026 toteutettu sähköinen kysely tavoitti 185 vastaajaa 165 eri kunnasta. Vastauksista muodostuu valtakunnallinen kokonaiskuva kulttuurikasvatussuunnitelmien laajuudesta, sisällöistä, resursseista sekä koetuista hyödyistä.
Kysely on Suomen lastenkulttuuriliiton viides valtakunnallinen kulttuurikasvatussuunnitelmia koskeva kuntakysely. Sen tavoitteena on seurata suunnitelmien kehittymistä ja asemaa kunnissa sekä tuottaa tietoa päätöksenteon ja kehittämistyön tueksi.
Kyselyn tulokset on julkaistu Suomen lastenkulttuuriliiton ylläpitämällä kulttuurikasvatussuunnitelma.fi-sivustolla. Tulokset ovat hyödynnettävissä kuntien poikkihallinnollisen yhteistyön kehittämisessä. Kyselyn tuloksia sekä viidennen peräkkäisen kyselyn johdosta laadittua viiden vuoden aikasarjaa kuntakyselyiden tuloksista esitellään avoimessa webinaarissa 28.4.2026 klo 9–11.
Kyselyn tuloksiin voi tutustua osoitteessa https://kulttuurikasvatussuunnitelma.fi/kuntakyselyn-tulokset-2026-kulttuurikasvatussuunnitelmien-valtakunnallinen-tilanne/
28.4. webinaarin ohjelma ja osallistumislinkki löytyvät osoitteesta https://lastenkulttuuri.fi/valtakunnallinen-kulttuurikasvatussuunnitelmat-webinaari-2026/
Lisätietoja:
Henna Kojo-Nieminen
järjestöpäällikkö, Suomen lastenkulttuuriliitto
040 800 7296
henna.kojo-nieminen@lastenkulttuuri.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henna Kojo-NieminenjärjestöpäällikköSuomen lastenkulttuuriliitto ry
Puh:+358 40 800 7296henna.kojo-nieminen@lastenkulttuuri.fiHanna NordströmviestintäkoordinaattoriSuomen lastenkulttuuriliitto ry
Materiaalipyynnöt
Kuvat
Linkit
Kaikilla lapsilla on oikeus taiteeseen ja kulttuuriin
Suomen lastenkulttuuriliitto on valtakunnallinen lastenkulttuurin keskusjärjestö, joka edistää lastenkulttuurialan toimintaa ja tunnettuutta Suomessa. Liitto tekee työtä sen puolesta, että jokaisella lapsella ja nuorella olisi yhdenvertainen mahdollisuus osallistua laadukkaaseen taide- ja kulttuuritoimintaan sekä tekijänä että kokijana.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen lastenkulttuuriliitto ry
Pienet askeleet kulttuuriin – tuore selvitys vauvojen kulttuuripalveluista29.1.2026 07:45:00 EET | Tiedote
Suomen lastenkulttuuriliitto on julkaissut Pienet askeleet kulttuuriin -selvityksen, joka kokoaa ensimmäistä kertaa yhteen valtakunnallisen kokonaiskuvan vauvoille, taaperoille ja heidän perheilleen suunnatuista taide- ja kulttuuripalveluista Suomessa. Julkaisu on suunnattu erityisesti kunnille, hyvinvointialueille, taide- ja kulttuuritoimijoille sekä päättäjille, ja se tarjoaa konkreettisia näkökulmia ja työkaluja varhaislapsuuden kulttuuripalveluiden kehittämiseen.
Lyssna på mig -ljudverket lyfter fram barnens röst under Veckan för barnets rättigheter10.11.2025 12:38:37 EET | Pressmeddelande
Under Veckan för barnets rättigheter den 17–23 november 2025 hörs barnens röster runt om i Finland i det nya ljudverket Lyssna på mig. Verket lyfter fram barns tankar och önskningar och påminner om varje barns rätt att bli hörd.
Kuule minua -ääniteos tuo lasten äänen kuuluviin Lapsen oikeuksien viikolla10.11.2025 12:38:37 EET | Tiedote
Lapsen oikeuksien viikolla 17.–23. marraskuuta 2025 eri puolilla Suomea kuullaan lapsia uudessa Kuule minua -ääniteoksessa. Teos muistuttaa jokaisen lapsen oikeudesta tulla kuulluksi.
Barnkulturforumet 2025 i Vasa lyfter fram en tillgänglig och flerspråkig barnkultur4.11.2025 12:15:38 EET | Pressmeddelande
Barnkulturforumet 2025 samlar barnkulturens sakkunniga och aktörer i Vasa den 12–13 november. Evenemanget lyfter fram flerspråkighet, internationella möten och ambulerande barnkulturverksamhet i en tid då tillgänglighet och finansiering behöver nya lösningar. Statens hälsning till forumet framförs av undervisningsminister Anders Adlercreutz.
Lastenkulttuurifoorumi 2025 kokoaa alan toimijat Vaasaan – teemana monikielisyys ja kiertävä lastenkulttuuri4.11.2025 12:15:38 EET | Tiedote
Lastenkulttuurifoorumi 2025 kokoaa lastenkulttuurin asiantuntijat ja tekijät Vaasaan 12.–13. marraskuuta. Tapahtuma pureutuu monikielisyyteen, kansainvälisiin kohtaamisiin ja kiertävään lastenkulttuuritoimintaan aikana, jolloin saavutettavuus ja rahoitus kaipaavat uusia ratkaisuja. Foorumiin tuo valtiovallan tervehdyksen opetusministeri Anders Adlercreutz.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



