Maria Aspala: Asuntokeskustelu ei koske vain asuntoja

Julkisuudessa puhutaan vuokralla asumisesta usein tavalla, joka tekee siitä jotakin väliaikaista tai hieman vähemmän toivottavaa. Ikään kuin kyse olisi varasuunnitelmasta eikä aidosta ja perustellusta valinnasta.  

Monille vuokralla asuminen tuo liikkumavaraa, ennakoitavuutta ja turvaa tilanteissa, joissa elämä ei asetu yhteen valmiiseen muottiin. Nuorelle aikuiselle se voi olla tapa päästä kiinni omaan elämään, yksinhuoltajalle mahdollisuus rakentaa vakaata arkea ja ikääntyvälle järkevä sekä turvallinen vaihtoehto. Monille se on myös tietoinen ja vapaaehtoinen valinta: tapa asua joustavasti, välttää omistamiseen liittyviä sitoumuksia tai yksinkertaisesti elää omiin tarpeisiin sopivalla tavalla. 

Silti sitä, ja erityisesti kohtuuhintaista asumista, tarkastellaan yhä liian usein ulkopuolelta. Siitä puhutaan kulueränä tai kaupunkikuvan häiriötekijänä, vaikka kyse on ennen kaikkea kodeista ja ihmisten elämästä sekä elinvoimasta, jota se kaupunkeihin tuo. Kun vuokralla asuminen määritellään jo lähtökohtaisesti vähemmän tavoiteltavaksi, samalla tulee helposti arvottaneeksi myös niitä ihmisiä, jotka haluavat tehdä siihen liittyvän valinnan omista lähtökohdistaan. 

Vuokralla asumisesta puhutaan liian kapeasti  

Kasvavassa kaupungissa vuokralla asuminen on välttämättömyys. Ilman sitä kaupunki alkaa vähitellen menettää kykyään pitää kiinni niistä ihmisistä, joita se samaan aikaan tarvitsee: niistä, jotka pitävät palvelut käynnissä, tekevät vuorotyötä, aloittavat uraansa, hoitavat lapsia, ikääntyviä ja sairaita tai rakentavat elämäänsä uudelleen. Kaupunki ei toimi vain niiden varassa, joilla on sekä taloudellinen mahdollisuus että halu hankkia omistusasunto toivomaltaan alueelta. Se toimii myös niiden varassa, joille vuokra-asunto on se realistinen ja vakaa perusta, jolle muu elämä voi rakentua. 

Juuri tästä olisi tärkeää pitää kiinni koko asuntokeskustelussa. Jos kaupunkia katsotaan liian kapeasti yhdenlaisen asumisen tai asukasihanteen läpi, osa sen todellisuudesta jää väistämättä näkymättömiin. Vähitellen arki eriytyy, ihmisten polut risteävät harvemmin ja yhteinen ymmärrys toistemme elämästä alkaa ohentua. Samalla kapenee myös käsitys siitä, millainen kaupunki voi parhaimmillaan olla. 

Hyvä kaupunki rakentuu siitä, että erilaiset elämät mahtuvat siihen luontevasti rinnakkain. Siksi monipuolinen asuntokanta ei ole vain asuntopoliittinen tekninen ratkaisu, vaan olennainen osa elävää ja toimivaa kaupunkia. 

Kaupunki tarvitsee vuokra-asuntoja, omistusasuntoja ja asumisoikeusasuntoja. Se tarvitsee erikokoisia koteja, erilaisia hintatasoja ja erilaisia asumismahdollisuuksia. Ilman vaihtoehtoja kaupunki alkaa hiljalleen sulkea pois juuri sitä elämän kirjoa, josta sen voima syntyy. Silloin kaupunki köyhtyy, eikä se ole kenenkään etu. 

Kaikille avoin kaupunki ei synny itsestään 

Asuntokeskusteluun tarvitaan nyt vähemmän leimoja ja enemmän kunnianhimoa. Vähemmän puhetta siitä, miltä asuminen näyttää kaukaa katsottuna, ja enemmän puhetta siitä, mitä se mahdollistaa ihmisille, kaupungille ja yhteiselle tulevaisuudelle. Se olisi myös laadukkaampaa keskustelua: sellaista, joka ei tyydy yksinkertaistuksiin vaan uskaltaa kysyä, millaista kaupunkia olemme oikeasti rakentamassa. 

Kaupunki muuttuu vähitellen sen mukaan, miten siitä puhumme, mitä opimme pitämään tavoiteltavana ja millaisia ratkaisuja alamme pitää itsestään selvinä. Jos tavallinen elämä alkaa näyttää sopivalta vain tietyissä asumismuodoissa ja tietyissä ympäristöissä, myös käsitys hyvästä kaupungista alkaa hiljalleen rajautua. 

Minusta kaupungin vahvuus on juuri siinä, että sinne mahtuu monenlaisia elämäntilanteita: että sinne voi tulla, jäädä, muuttaa suuntaa ja rakentaa omaa elämäänsä ilman, että oikeutta kuulua täytyy koko ajan perustella. Kestävän kaupungin pitää rakentua sen varaan, että elämä saa olla monimuotoista myös käytännössä.