
Kirjakauppaliitto kuuluu kokonaisuuteen
Erikoiskaupan liitto Etu ry
Maaliskuun kirjamyyntilistojen kärki täyttyi uutuuksista
9.4.2026 11:39:18 EEST | Erikoiskaupan liitto Etu ry | Kirjakauppaliitto | Tiedote
Maaliskuussa Suomen myydyimmät kirjat näkyivät kaikki listoilla ensimmäistä kertaa. Kärkisijalle nousi Saara Salmisen Vendi: Jotta muut tytöt pääsisivät kotiin (Into-Kustannus 2026), toiselle sijalle Kari Hautamäen Tänne minäkin kuolen (WSOY 2026) ja kolmannelle Colleen Hooverin Sydänluut (WSOY 2026).
Maaliskuun kaksi myydyintä teosta perustuu tositarinoihin ja molemmat käsittelevät rankkoja teemoja. Salmisen kirja käy läpi nuoren tytön murhaa sekä surua, rakkautta ja yhteiskunnallisia kysymyksiä. Tänne minäkin kuolen kuvaa ensihoitajan arkea ja erikoisimpia keikkoja myös mustan huumorin keinoin. Colleen Hoover puolestaan on tunnettu rakkautta käsittelevistä teoksistaan.
Myös lasten ja nuorten kirjalistoille nousi runsaasti uutuusteoksia. Äänikirjojen ykkössijalla on Maailman omituisin pieru (Tammi 2026), ja listalla on myös Yökoulu ja lymyävä löyhkä (Tammi 2026). Painettujen kirjojen myydyimpien joukkoon nousivat esimerkiksi Miu on sinnikäs (Kumma-kustannus 2026) ja Ihmeellinen bussi (Otava 2026).
”Kirjavuosi on hyvässä vauhdissa ja lukijat ovat löytäneet uutuusteokset. Lisää julkaistaan jatkuvasti, joten jokaiselle löytyy varmasti luettavaa”, sanoo Kirjakauppaliiton toimitusjohtaja Laura Karlsson.
Romantiikkaa kirjojen sivuilla
Romanttisen kirjallisuuden suosio on voimakasta, ja ilmiö näkyy vahvasti esimerkiksi kirjasomessa ja BookTokissa. Kiinnostus romanttiseen kirjallisuuteen näkyy myös kirjakauppojen myynneissä. Muun muassa Teerenpeliä Katajamäen naapurissa (Karisto 2026) löytyy kotimaisten painettujen kirjojen myyntilistalta. Käännettyjen äänikirjojen listalla on esimerkiksi Syleily (Gummerus 2026) sekä Kuuma, järjetön rakkaus (Gummerus 2026).
Kirjakauppojen muut suosikit
Kirjakaupat tarjoavat myös muita virikkeitä ja välineitä esimerkiksi askarteluun ja pieneen puuhailuun.
”Kirjat ovat kaupoissa edelleen ykkönen, mutta erilaiset tehtävä- ja värityskirjat ovat myös suosittuja. Tehtäväkirjojen oheen tarvitaan kyniä, ja esimerkiksi alkoholipohjaiset tussit kiinnostavat, sillä niiden väri leviää kauniisti. Myös palapelit ovat vakiosuosikki sesongista toiseen”, kertoo KIPA osuuskunnan toimitusjohtaja Sari Laurikko.
Mitä Suomi lukee -tilastot perustuvat kirjakauppojen myyntilukuihin kivijalka- ja verkkokaupoissa, lukuaikapalveluiden kuunnelluimpiin ja luetuimpiin kirjoihin sekä Lehtipisteen ja markettien myyntiin.
Tilastot kokoaa Kirjakauppaliitto ja niistä viestitään Instagramissa @mitasuomilukee -tilillä ja Facebookissa Mitä Suomi lukee -sivulla.
Tutustu kaikkiin tilastoihin ja kirjalistoihin! www.mitasuomilukee.fi
Lisätietoa
Laura Karlsson
Toimitusjohtaja, Kirjakauppaliitto ry
050 571 5511
laura.karlsson@kirjakauppaliitto.fi
Kirjakauppaliitto on kirja- ja paperikauppojen järjestö, joka tarjoaa jäsenilleen neuvonta-, koulutus- ja tietopalveluja sekä edistää lukemista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Laura KarlssonToimitusjohtaja
Puh:+358 50 571 5511laura.karlsson@kirjakauppaliitto.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Kirjakauppaliitto on kirja- ja paperikauppojen järjestö, joka tarjoaa jäsenilleen neuvonta-, koulutus- ja tietopalveluja sekä edistää lukemista. www.kirjakauppaliitto.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kirjakauppaliitto
Murhat, vaihdevuodet ja vagushermo – nämä kirjat kiinnostivat kirjakaupoissa helmikuussa6.3.2026 10:51:14 EET | Tiedote
Myyntilistoilla korostuvat tällä hetkellä erityisesti rikostarinat ja hyvinvointia käsittelevät tietokirjat. Myös populaarikulttuurin ilmiöt kannustivat kirjakaupoille.
Itsensä kehittämistä, dekkareita ja kurkistuksia arkeen – näitä Suomi luki tammikuussa6.2.2026 09:44:00 EET | Tiedote
Kale Puontin kahdeksas Pasilan Myrkky -dekkari Mikke (Bazar 2026) kiilasi Suomen luetuimmaksi kirjaksi tammikuussa. Toiselle sijalle ylsi Liisa Keltikangas-Järvisen Itsekkyyden aika (WSOY 2026) ja kolmannelle Satu Rämön Tinna (WSOY, 2025). Kuudennelle sijalle nousi lasten ja nuorten kirjallisuuden genrestä Toimistopojat - Kaaos lomareissulla (Otava 2025).
Kirjamyynti pysyi viime vuoden tasolla – painetun tietokirjallisuuden myynti kasvoi29.1.2026 12:45:00 EET | Tiedote
Kirjakauppaliitto ja Suomen Kustannusyhdistys ovat julkistaneet vuoden 2025 kirjamyynnin pikatilastot. Kokonaisuutena kirjamyynti pysyi edellisvuoden tasolla, mutta eri formaattien ja kirjallisuuslajien välillä näkyy merkittäviä eroja.
Finlandia-voittaja painetun kaunokirjallisuuden myydyin teos joulukuussa13.1.2026 09:13:00 EET | Tiedote
Kaunokirjallisuuden Finlandia-voittaja, Monika Fagerholmin teos Eristystila / Kapinoivia naisia (Teos 2025) oli painetun kotimaisen listan kärjessä. Kirjojen joulukuun myyntilistoilla näkyi myös muita Finlandia-voittajia ja -ehdokkaita sekä dekkareita.
Marraskuun kirjalistoilla joululahjahittejä8.12.2025 10:54:57 EET | Tiedote
Satu Rämön Tinna (WSOY 2025), Sanna Marinin Toivo on tekoja (Gummerus 2025) ja Sauli Niinistön Kaikki tiet turvaan (WSOY 2025) olivat marraskuun kirjamyynnin kolmen kärki. Listoille nousi myös useampi Finlandia-ehdokas sekä jouluteemaisia kirjoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme