Varmalta 40 miljoonan dollarin lisäsijoitus kvanttitietokoneyhtiö IQM:ään
3.7.2026 08:00:08 EEST | Varma | Tiedote
Varma teki 40 miljoonan dollarin lisäsijoituksen kvanttitietokoneyhtiö IQM:ään osana yhtiön listautumista Yhdysvalloissa. Sijoituksen myötä Varma oli institutionaalisen lisärahoituspaketin suurin yksittäinen sijoittaja.

Varma on ollut IQM:ssä sijoittajana vuodesta 2022 lähtien. Lisäsijoitus kuvastaa Varman vahvaa luottamusta yhtiön teknologiaan, johtoon ja pitkän aikavälin kasvunäkymiin.
– IQM on noussut yhdeksi Euroopan johtavista kvanttiteknologiayhtiöistä. Yhtiö toimii markkinalla, jonka odotetaan kasvavan voimakkaasti kvanttilaskennan kaupallisten sovellusten yleistyessä tulevina vuosina. Olemme tyytyväisiä voidessamme jatkaa IQM:n tukemista sen seuraavassa kasvuvaiheessa. On hienoa, että yhtiö listautuu myös Helsingin pörssiin, sanoo Varman salkunhoitaja Juho Taskinen.
Vuonna 2018 perustettu IQM kehittää ja valmistaa kvanttitietokoneita sekä niihin liittyviä ohjelmisto- ja palveluratkaisuja. Yhtiö on toimittanut kvanttitietokoneita tutkimuslaitoksille, korkeakouluille ja yritysasiakkaille useissa maissa, ja se kuuluu tunnetuimpiin eurooppalaisiin kvanttiteknologiayhtiöihin.
– 40 miljoonan dollarin lisäsijoitus IQM:ään on osa Varman kotimaista suorien sijoitusten strategiaa. Sijoituksia tehdään valikoiden laadukkaisiin kasvuyhtiöihin, joilla arvioidaan olevan vahva kansainvälinen kasvupotentiaali ja mahdollisuus luoda merkittävää pitkän aikavälin arvoa, sanoo Varman pääomasijoituksista ja yritysrahoituksesta vastaava sijoitusjohtaja Tommi Walther.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tommi WaltherSijoitusjohtaja, Pääomasijoitukset ja yritysrahoitus
Puh:+358 40 5019 975tommi.walther@varma.fiHanna KaskelaJohtaja, Vastuullisuus ja viestintä
Puh:040 584 5045hanna.kaskela@varma.fiKeskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma on vastuullinen ja vakavarainen eläkevarojen sijoittaja. Yhtiö vastaa yksityisellä sektorilla 957 000 henkilön työeläketurvasta. Vuonna 2025 Varman maksutulo oli 6,9 miljardia euroa, ja yhtiö maksoi eläkkeitä 7,7 miljardia euroa. Varman sijoitusten arvo oli maaliskuun 2026 lopussa 67,9 miljardia euroa.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varma
Kutsu medialle: Varman tammi–syyskuun 2026 osavuositulos13.10.2026 11:53:26 EEST | Tiedote
Varman tammi–syyskuun 2026 tulos julkaistaan perjantaina 23.10. klo 9. Samalla järjestämme tiedotustilaisuuden median edustajille.
Varma tekee merkittävän lisäsijoituksen droonintorjuntayhtiö Sensofusioniin9.10.2026 12:40:57 EEST | Tiedote
Varma sijoittaa noin 68 miljoonaa euroa lisää droonien tunnistamiseen ja torjuntaan erikoistuneeseen Sensofusioniin. Yhtiö listautuu Helsingin pörssiin. Siitä tulee samalla yksisarvinen, eli yhtiön arvostus ylittää miljardin dollarin.
Varma makes a significant follow-on investment in the anti-drone solution provider Sensofusion9.10.2026 12:40:57 EEST | Press release
Varma is making a follow-on investment of approximately EUR 68 million in Sensofusion, a specialist in drone detection and counter-drone technology. Following its listing on Nasdaq Helsinki, the company will have a valuation exceeding USD 1 billion, attaining unicorn status.
Varma rahoitti kotimaisia kasvuyrityksiä viidessä vuodessa yli miljardilla eurolla23.9.2026 08:52:59 EEST | Tiedote
Varma on rahoittanut vuoden 2021 alusta lähtien kotimaisia kasvuyrityksiä yli 1,1 miljardilla eurolla. Sijoituksilla Varma hakee eläkevaroille pitkäjänteistä tuottoa hajautetulla riskillä. Samalla sijoitukset tukevat suomalaisten yritysten kasvua ja kansainvälistymistä.
Varma provided over €1 billion in funding for Finnish growth companies in five years23.9.2026 08:52:59 EEST | Press release
Since the start of 2021, Varma has funded Finnish growth companies with around EUR 1.1 billion. These investments help Varma seek long-term returns on pension assets through risk diversification. At the same time, they support the growth and internationalisation of Finnish companies.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme