Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Päivärinta: Suomen johtavalta talouspopulistilta lähti koko politiikan pohja alta

13.8.2026 15:42:26 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

Jaa

Kokoomuksen kansanedustaja Susanne Päivärinta hämmästelee SDP:n kesäkokouksen ohutta antia, kun vaaleihin on aikaa noin kahdeksan kuukautta. "Antti Lindtman esitteli eilen satojen miljoonien 'työllisyyspaketin', joka siivoaisi työttömät tilastoista eläkkeelle ja peruisi hallituksen työllisyystoimia. Kuinka hölmöinä Lindtman suomalaisia pitää? Ei tällainen voi mennä suurimmalta oppositiopuolueelta läpi. On selvää, että kun talous kasvaa ja demareiden synkistelypolitiikalta on pudonnut pohja pois, alta paljastuu täysin ideaton ja linjaton puolue", Päivärinta tylyttää.

Viime päivinä on jälleen tippunut hyviä uutisia taloudesta. Vientiennätys meni vuoden toisella neljänneksellä rikki ja nyt Aktia ja OP Pohjola ovat nostaneet tämän vuoden kasvuennusteensa kahteen prosenttiin.

– Suomen talouden ennustetaan kasvavan tänä vuonna peräti kaksi prosenttia ja työttömyyden odotetaan kääntyvän laskuun loppuvuonna. SDP ei enää voi kieltää talouden kasvua, joten työllisyys on sen viimeinen ase. Mitä jää käteen, jos ja kun työpaikat pian seuraavat kasvua, kuten povataan, eikä demareiden omaa vaihtoehtoa ole? Kolmen oppositiovuoden aikana sitäkin olisi ehtinyt miettiä, Päivärinta pohtii.

Päivärinta kiinnittää huomiota SDP:n puheista paistavaan epäjohdonmukaisuuteen:

– Kun talous ei kasvanut, se oli hallituksen syytä. Nyt kun talous kasvaa, kiitos kuuluukin vain suhdanteille. Talouden kyykkäys johtui pitkälti hyökkäyssodan aiheuttamasta energiakriisistä ja sitä seuranneesta inflaatiosta, mutta emme ole kieltäneet myöskään sopeutusten vaikutusta. Demareille näyttää kuitenkin olevan mahdotonta myöntää, että myös meidän kasvua, investointeja ja ostovoimaa tukevilla päätöksillämme on merkitystä nyt alkavalle kasvulle, Päivärinta toteaa.

Päivärinta pitää Lindtmanin kesäkokouksessa esittelemää työllisyyspakettia paljastavana SDP:n poliittisten avausten tasosta ja suoranaisesta puutteesta.

– Vanhan toistoa, tilastosiivousta, jo tehtyjen toimien perumista ja satojen miljoonien hintalappu julkiselle sektorille. Se, kuinka paljon tällä paketilla todellisuudessa syntyisi työpaikkoja, on mysteeri. Tämä ei ole SDP:n ainoa tyhjää kumiseva ohjelmapaperi. SDP:n toukokuussa julkistama poliittinen ohjelma on sattumoisin 94 sivua pitkä, kuten Kokoomuksen tuore tavoiteohjelmakin. Eroa vain on siinä, että SDP:llä konkreettisia avauksia on ehkä viisi, kun Kokoomuksella niitä on ohjelmassa yli 500, Päivärinta vertaa.

Päivärinta ihmettelee, mitä SDP on tehnyt kolme vuotta oppositiossa.

– Vaikuttaa siltä, että demarit ovat tuudittautuneet siihen, että taloustilanne tarjoaa loputtomasti haukkumisen aihetta. Kolme vuotta oppositiossa on menty vanhaa toistelemalla, perumispuheilla ja pahaa hallitusta haukkumalla. Vastuunkantoa olisi kuitenkin esittää jokin uskottava vaihtoehto sille, kuinka tätä maata hoidetaan, Päivärinta päättää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Kopra: Yksi vuosi ei kerro koko kuvaa – ilman hallituksen päätöksiä julkinen talous olisi ensi vuonna yli 3 miljardia heikompi2.9.2026 18:12:26 EEST | Tiedote

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra muistuttaa, että valtiovarainministeriön Ylelle antama arvio hallituksen vuoden 2027 uusien päätösten julkista taloutta heikentävästä vaikutuksesta jättää huomiotta vaalikauden kokonaiskuvan. Kun huomioidaan koko hallituskauden aikana tehdyt päätökset, julkinen talous on vuonna 2027 yli kolme miljardia euroa vahvempi kuin ilman hallituksen päätöksiä.

Kokoomuksen Valtola: Nykyiset reaalikokeet voitaisiin korvata kahdella ainereaalilla2.9.2026 14:48:31 EEST | Tiedote

Opetus- ja kulttuuriministeriö selvittää ylioppilastutkinnon reaaliaineiden kokeiden uudistamista. Kokoomuksen kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan jäsen Oskari Valtola pitää selvitystä tarpeellisena. Kokoomus esittää, että siirtymistä kahteen ainereaaliin, joista toinen kattaisi matemaattis-luonnontieteelliset ja toinen humanistis-yhteiskunnalliset aineet, tulisi selvittää.

Kokoomuksen Päivärinta: Kokoomus puolusti kiinteistönomistajaa – kiinteistöverouudistuksesta luovutaan2.9.2026 13:06:45 EEST | Tiedote

Valtiovarainministeriö on valmistellut kiinteistöveron arvostamisuudistusta vaalikauden ajan. Kokoomuksen kansanedustaja Susanne Päivärinta on tyytyväinen, että hallitus luopui budjettiriihen yhteydessä kiinteistöverotuksen arvostamisuudistuksesta. Päivärinnan mukaan uudistuksen vaikutukset olisivat voineet kohdistua yksittäisiin kiinteistönomistajiin kohtuuttomalla ja vaikeasti ennakoitavalla tavalla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye