Eurooppalaisen kansalaisaloitteen ”Vesi on perusoikeus” allekirjoitukset luovutettu tarkastettavaksi
Suomen julkisen alan ammattijärjestöjen EU-yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja ja JHL:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta iloitsee siitä, että myös suomalaiset tukevat sitä, että vesi ja vesihuolto eivät voi olla kaupan ja että ne tulee säilyttää julkisissa käsissä.
- Näin taataan parhaiten kohtuuhintainen ja laadukas vesi ja vesihuolto kansalaisille, painottaa aloitteen kansalaistoimikunnan jäsen Eloranta.
Aloite on ensimmäinen eurooppalainen kansalaisaloite, joka keräsi yli miljoona allekirjoitusta ja vaaditut vähimmäismäärät vähintään seitsemässä EU-jäsenvaltiossa. Yhteensä lähes 1,9 miljoonaa EU-kansalaista allekirjoitti aloitteen, jossa vaaditaan, että EU takaa kansalaistensa perusoikeuden veteen ja vesihuoltoon lainsäädännössään ja että vesi ei ole kauppatavaraa.
Suomen lisäksi vähimmäistavoite ylitettiin 12 muussa maassa: Liettuassa, Unkarissa, Saksassa, Itävallassa, Sloveniassa, Italiassa, Kreikassa, Luxemburgissa, Belgiassa, Hollannissa ja Espanjassa. Allekirjoitusten lopullinen, virallinen määrä vahvistetaan kolmen kuukauden sisällä. Tämän jälkeen EU:n komission on käsiteltävä aloite ja annettava vastaus esitettyihin vaatimuksiin.
Lisätietoja:
Kansalaistoimikunnan jäsenet
Jarkko Eloranta 0400 912 399 (FIPSU:n ja JHL:n puheenjohtaja) ja
Maija Pihlajamäki 0400 537 756 (Jytyn puheenjohtaja ja FIPSU:n hallituksen jäsen)
Katso myös www.right2water.eu ja www.vesionperusoikeus.fi
Kampanjaa koordinoi Suomessa Suomen julkisen alan ammattijärjestöjen EU-yhdistys FIPSU ry, joka edustaa noin 450 000 julkisen alan työntekijää. FIPSU:n jäsenliittoja ovat Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry,
Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry, Palkansaajajärjestö Pardia, Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer, Tehy, Akavan Erityisalat, Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia sekä Tekniikka ja Terveys KTN ry.
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen julkisen alan ammattiliittojen kv-verkosto FIPSU
FIPSU: Yhteinen foorumi selkeyttää työperäistä maahanmuuttoa29.4.2024 09:49:59 EEST | Tiedote
Työperäisen maahanmuuton käsittelemiselle tulee perustaa pysyvä foorumi, esittää Suomen julkisen alan ammattiliittojen kansainvälinen verkosto FIPSU. Työvoimapulaan tarvitaan erilaisia ratkaisuja. Ammattiliitot haluavat olla omalta osaltaan edistämässä eettistä rekrytointia. Ammattiliitoilla on paras käsitys siihen liittyvistä mahdollisuuksista ja haasteista työpaikkatasolla.
FIPSU requires compliance with ethical principles in foreign recruitment13.10.2021 10:00:00 EEST | Press release
Finland needs labour migration. Labour market rules must be strengthened and employee protection developed to ensure that all employees are treated equally.
FIPSU edellyttää eettisten periaatteiden noudattamista ulkomaisissa rekrytoinneissa13.10.2021 10:00:00 EEST | Tiedote
Suomi tarvitsee työperäistä maahanmuuttoa. Työmarkkinoiden pelisääntöjä on vahvistettava ja työntekijöiden suojelua on kehitettävä niin, että kaikkia työntekijöitä kohdellaan yhdenvertaisesti.
Julkisen sektorin ammattiliitot haastavat EU-komission oikeuteen15.5.2018 11:59:32 EEST | Tiedote
Euroopan julkisen sektorin ammattiliittojen kattojärjestö EPSU haastaa tänään 15.5.2018 EU-komission oikeuteen, koska komissio on kieltäytynyt tekemästä Eurooppa-neuvostolle lakialoitetta työmarkkinaosapuolten neuvottelemasta sopimuksesta.
FIPSU kräver etisk rekrytering av utländsk arbetskraft18.12.2017 13:00:00 EET | Pressmeddelande
Får publiceras fr.o.m. 18.12 kl. 13.00
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme