Auta Pirkanmaan lähteitä – aikaa on vielä lumen tuloon asti
Pirkanmaan ELY-keskus on kartoittanut kesän aikana pienvesien tilaa osana Helmi-elinympäristöohjelmaa.
Kansalaiset ovat kesän ajan voineet ilmoittaa Pirkanmaalla sijaitsevien lähteiden tietoja havainnointilomakkeen avulla. Lomakkeen karttaan on merkitty lähteitä, joita voi käydä tarkistamassa, tai ilmoittaa uudesta havainnosta.
Lomake on suunniteltu erityisesti mobiililaitteille, jolloin havainnot saa helposti tehtyä maastossa.
Havaintoja puuttuu vielä
Elokuun loppuun mennessä havaintoja on kertynyt yli 50. Havaintoja on yli kymmenestä kunnasta Pirkanmaalta. Osa havainnoista on kuitenkin samoista kohteista, joten havaintoja on yhteensä noin neljältäkymmeneltä eri kohteelta.
- Hienoa, että havaintoja on tullut jo näin paljon. Niitä kaivataan kuitenkin vielä lisää. Noin puolesta Pirkanmaan kunnista ei ole lomakkeen kautta tullut yhtään havaintoa. Havaintoja voi tehdä vaikkapa syysretken ohessa. Lomakkeen kartalla on vielä useita kohteita merkittynä odottamassa käyntiä. Myös havainnot jo käydyiltä kohteilta ovat hyödyllisiä, sillä eri havainnot täydentävät toisiaan, vinkkaa projektisuunnittelija Miia Mäkilouko Pirkanmaan ELY-keskuksesta.
Tärkeä apu pienvesille
Lähdehavaintoja käytetään apuna Pirkanmaan pienvesien luonnontilan selvittämisessä. Erityisesti kohteilta otetut kuvat ovat osoittautuneet hyödyllisiksi luonnontilan ja pohjavesivaikutuksen arvioimisessa.
- Tarvittaessa havainnot käydään varmistamassa paikan päällä. Lomakkeen voi siis rohkeasti täyttää, vaikkei olisi aivan varma onko kyseessä lähde, Mäkilouko kertoo.
Tähän mennessä tyypillisin havainto on ollut havainnoijan luonnontilaiseksi arvioima allikkolähde, eli pohjavesivaikutteinen vesikuoppa. Havainnoissa on tullut esille myös pienvesien luonnontilaa uhkaavia tekijöitä kuten metsähakkuita, ojituksia ja rakentamista. Muutama lähde on raportoitu myös tuhoutuneeksi tai kuivuneeksi.
Kokeilu laajenee Pohjanmaalle
Pirkanmaalla pilotoitu lähteiden kansalaishavainnointi on herättänyt kiinnostusta myös muissa maakunnissa. Havainnointikokeilu laajeneekin nyt myös Keski-Pohjanmaalle, Pohjanmaalle ja Etelä-Pohjanmaalle.
Pirkanmaalla havaintoja lähteistä voi tehdä lumen tuloon asti, jonka jälkeen lomake siirtyy katselutilaan.
Linkki lomakkeeseen:
Auta selvittämään Pirkanmaan lähteiden tila (havaintolomake), ymparisto.fi
Lisätietoa:
- Tiedote 10.9.2021: Auta meitä keräämään havaintoja pohjalaismaakuntien lähteiden tilasta (sttinfo.fi)
- Helmi-ohjelman Pirkanmaan ELY-keskuksen sivut (ymparisto.fi)
- Tiedote 10.6.2021: Auta selvittämään Pirkanmaan lähteiden tila (sttinfo.fi)
- Pirkanmaan lähteiden havainnointilomake (ymparisto.fi)
- Tiedote 21.6.2021: Pienvesien kartoitukset alkavat Pirkanmaalla (sttinfo.fi)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
- projektisuunnittelija Miia Mäkilouko, puh. 0295 036 183
- ylitarkastaja Emmi Lehkonen, puh. 0295 036 019
sähköpostit muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus
Pirkanmaalle 270 kilometriä uutta päällystettä30.9.2024 11:44:41 EEST | Tiedote
Hyvä päällystyskausi selittyy hallituksen myöntämällä lisärahoituksella, jonka turvin pystytään taittamaan maantieverkon korjausvelan kasvua. Teiden heikkeneminen pysähtyi kaikissa korjausluokissa.
Pirkanmaalla on havaittu sinilevää pitkälle syyskuuhun – viranomaisseuranta päättyy26.9.2024 09:13:48 EEST | Tiedote
Viikolla 39 sinilevää havaittiin Pirkanmaalla kahdeksalla eri seurantapisteellä Ylöjärvellä, Ikaalisissa, Kangasalla, Valkeakoskella, Sastamalassa, Nokialla, Pirkkalassa ja Lempäälässä. Havainnot ovat runsastuneet kuluneen kahden viikon aikana, mutta määrät ovat silti syyskuun lopulle tyypillisiä.
Työllisyyskatsaus │ Työttömien työnhakijoiden määrä hienoisessa laskussa Pirkanmaalla24.9.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Elokuun työllisyyskatsauksen mukaan työttömiä työnhakijoita oli Pirkanmaalla yhteensä 27 328 henkilöä, joka on 4 661 henkilöä enemmän kuin vuoden 2023 elokuussa. Lyhyen aikavälin vertailussa luvut ovat kuitenkin parantuneet.
Mobilian toimitusjohtaja vaihtuu23.9.2024 14:36:48 EEST | Tiedote
Mobilia säätiön uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu diplomi-insinööri Mika Hautala Hämeenlinnasta.
Kiviniemen-Raskalantie Sastamalassa poikki siltatyömaan vuoksi23.9.2024 10:01:27 EEST | Tiedote
Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus uusii Sastamalan Keikyässä Kiviniemen putkisillan. Siltatöiden ajan liikenne ohjataan kiertotielle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme