Cadmatic kehittää Turun yliopiston kanssa älykkäämpää ja tuottavampaa laivanrakennusta EU-rahoitteisessa SEUS-hankkeessa
Sovellusten avulla pyritään lyhentämään laivan suunnitteluun kuluvaa aikaa 30 prosentilla ja rakentamiseen ja asennuksiin kuluvaa aikaa jopa 20 prosentilla. Kehittämisessä hyödynnetään alan parhaita asiantuntijoita konsortioon kuuluvista yliopistoista ja yrityksistä. Pilotointiin osallistuu kaksi alansa johtavaa eurooppalaista telakkayhtiötä. Sovellukset tulevat tukemaan dataan perustuvaa päätöksen tekoa ja työprosesseja hyödyntämällä mm. älykkäitä teknologioita, tekoälyä ja soveltamalla Industry 5.0 -periaatteita laivanrakennukseen. Tavoitteena on kehittää eurooppalaisen laivarakennuksen kilpailukykyä hyödyntämällä uusinta tietotekniikkaa ja teknologiaa.
SEUS on osa EU:n lippulaivatutkimus- ja innovaatio-ohjelmaa Horizon Europea, johon on budjetoitu 95,5 miljardia euroa. Cadmaticin ja Turun yliopiston yhteinen osuus SEUS-hankkeen noin 7 miljoonan euron rahoituksesta on 2,25 miljoonaa euroa. Cadmatic vastaa neljä vuotta kestävän hankkeen tekniikkaosuuden koordinoinnista.
SEUS-konsortioon kuuluu kahdeksan organisaatiota viidestä eri maasta mukaan lukien seuraavat innovatiiviset yritykset: suunnittelu- ja tiedonhallintaratkaisujen toimittaja Cadmatic (Turku), PLM-tiedonhallintaratkaisuja kehittävä Contact Software (Saksa), SARC BV (Alankomaat) sekä erityyppisiä aluksia valmistavat telakkayhtiöt Ulstein Group (Norja) ja Astilleros Gondan SA (Espanja). Lisäksi konsortiossa ovat mukana Norjan teknis-luonnontieteellinen yliopisto (NTNU), Turun yliopisto ja NHL Stenden -ammattikorkeakoulu (Alankomaat).
– Meistä on todella hienoa olla mukana tässä erittäin tavoitteellisessa, eurooppalaista tutkimusta ja innovointia edistävässä hankkeessa yhdessä Turun yliopiston ja muiden konsortiokumppaneiden kanssa, sanoo Cadmaticin toimitusjohtaja Jukka Rantala.
– Cadmaticilla on yli 40 vuoden kokemus laivanrakennusalalta, ja asiantuntijoidemme panos hankkeen tekniseen puoleen tulee olemaan merkittävä seuraavien neljän vuoden aikana.
– Turun yliopisto on määrätietoisesti panostanut teknistieteellisen tutkimuksensa ja opetuksensa vahvistamiseen yhdessä kumppaniensa kanssa. Yhteistyö Cadmaticin kanssa on läheistä ja SEUS-hanke on mainio esimerkki onnistuneesta yhteistyöstä. Hanke on eduksi myös Turun yliopiston pitkäjänteiselle tavoitteelle vahvistaa kansainvälistä tutkimusyhteistyötään, sanoo Turun yliopiston vararehtori Mika Hannula.
Turun yliopiston teknillinen tiedekunta perustettiin 2021. Siitä on lyhyessä ajassa muodostunut erittäin haluttu opiskelupaikka diplomi-insinööriksi haluavien lahjakkaiden nuorten keskuudessa. Tiedekunnassa on lähes 3000 opiskelijaa ja noin 50 professoria. Tiedekunta tekee läheistä yhteistyötä teknologia-alan yritysten kanssa ja sen kansainvälisen tutkimusrahoituksen määrä on voimakkaassa kasvussa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jukka Rantala, jukka.rantala@cadmatic.com tai puh. +358 40 5287 130
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Cadmatic on suomalainen digitaalisten ja älykkäiden 3D-pohjaisten suunnittelu- ja tiedonhallintaohjelmistojen kehittäjä meri-, laitos- ja rakennusteollisuudelle. Ratkaisuja käytetään erilaisten laivojen, prosessilaitosten ja rakennusten entistä laadukkaampaan, nopeampaan ja helpompaan rakentamiseen. Cadmaticilla on yli 6000 asiakasorganisaatiota 60 maassa. www.cadmatic.com/fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Cadmatic
Cadmaticin toimitusjohtaja vaihtuu20.9.2024 10:00:09 EEST | Tiedote
Cadmatic on nimittänyt uudeksi toimitusjohtajakseen tekniikan tohtori Detlef Schneiderin, joka aloittaa tehtävässä 7.10.2024. Schneider seuraa Jukka Rantalaa, joka on johtanut Cadmaticia menestyksellisesti 23 vuotta.
Suomalainen Cadmatic ostaa italialaisen ohjelmistoyrityksen28.9.2022 10:00:00 EEST | Tiedote
Digitaalisten ja älykkäiden, 3D-pohjaisten suunnittelu- ja tiedonhallintaratkaisujen kehittäjä Cadmatic on ostanut italialaisen Computer Line Associates (CLA) -yrityksen koko osakekannan ja tuoteportfolion. Kauppa tukee Cadmaticin kasvutavoitteita, vahvistaa sen markkina-asemaa prosessi- ja energiateollisuudessa ja tuo uusia ratkaisuja meriteollisuudelle ja rakennusalalle.
Sumitomo SHI FW (SFW) ottaa käyttöön Cadmaticin ohjelmistot – tavoitteena edistää digitaalisaatiota, dataohjattua suunnittelua ja projektin hallintaa18.10.2021 12:00:05 EEST | Tiedote
Suomen suurin CAD-ohjelmistotalo Cadmatic on solminut sopimuksen teknologiayritys Sumitomo SHI FW:n kanssa. Sopimuksen mukaan Cadmaticin 3D-suunnitteluohjelmistoja ja tiedonhallintaratkaisuja tullaan käyttämään SFW:n suunnitteluprojekteissa Suomessa, Puolassa, Intiassa ja Kiinassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme