
Digita ja Empower yhteistyöhön kehittämään teollisuudelle älykkäämpää liiketoimintaa IoT:n avulla
Empower ja valtakunnallinen verkko-operaattori Digita ovat aloittaneet yhteistyön, jossa teollisuudelle älykästä kunnossapitoa ja ylläpidon analytiikkapalveluita tarjoava Empower hyödyntää Digitan LoRaWAN-teknologiaan pohjautuvaa IoT-verkkoa Emsight-analytiikkapalvelussaan. Palvelun avulla teollisuusyritykset voivat monitoroida ja analysoida eri mittauspisteistä tulevaa dataa sensoreiden avulla. Energiasektorilla ratkaisusta hyötyvät esimerkiksi vesi- ja lämpövoimalat.
– Digitan IoT-verkkoa hyödyntämällä seurantalaitteita voidaan jatkossa sijoittaa myös sellaisiin kohteisiin, jotka ovat kaukana ja joissa ei ole henkilökuntaa paikalla. Tämä luo erinomaiset mahdollisuudet kehittää tuotantoprosesseja datalähtöisemmin, kertoo Stefan Wiklund Empowerilta. Joissain tapauksissa kriittisiä pieniä muutoksia on myös vaikea havainnoida ihmissilmin, ja näin sensoreiden välittämä tieto poikkeamasta käynnistää korjaukset ennen kuin tilanteet eskaloituvat.
Digitan korkeisiin mastoihin ja kaksisuuntaiseen LoRa-teknologiaan perustuva IoT-verkko mahdollistaa verkkoon kytkettyjen laitteiden toiminnan kustannustehokkaasti ja yksinkertaisesti. Myös IoT-verkkoon kytkettyjen kannettavien laitteiden akun kesto on vanhempia teknologioita huomattavasti parempi ja käyttöönotto erittäin helppo.
– Olemme erittäin tyytyväisiä Digitassa, että voimme yhdistää osaamistamme Empowerin kanssa ja näin tarjota erityyppisille tuotantolaitoksille tilannetietoa parantamaan ja tehostamaan operatiivista toimintaa, kertoo Digitan IoT-palveluista vastaava johtaja Ari Kuukka. Digitan LoRaWAN-verkko mahdollistaa erilaisten laitteiden ketterän ja kustannustehokkaan seurannan pitkänkin kantaman päästä, Kuukka jatkaa.
Mediayhteydenotot:
Empower, Stefan Wiklund, johtaja, Enterprice IT and Digitalization, p.040 7212936
Digita, Ari Kuukka, johtaja, IoT-palvelut, p. 040 149 7942
Empower on palveluyritys, joka rakentaa ja huoltaa sähkö- ja tietoliikenneverkkoja, kunnossapitää tehtaita ja voimalaitoksia sekä toimittaa tietojärjestelmiä ja palveluratkaisuja energiasektorille. Yhtiö palvelee yli sadalla paikkakunnalla Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Konsernin liikevaihto vuonna 2016 oli noin 243 miljoonaa euroa, ja se työllistää noin 1700 henkilöä. www.empower.fi
Digita välittää radio- ja tv-ohjelmat luotettavasti kaikille suomalaisille vuoden jokaisena päivänä. Viimeisimmän digitaalisen tekniikan soveltajana kehitämme ja tarjoamme myös monipuolisia internet-tv- ja radiopalveluita. Lisäksi palveluvalikoimaamme kuuluvat kattavaan verkkoomme pohjautuvat IoT-palvelut sekä huippuluokan DataCenter-palvelut. Asiakkaamme ovat parhaita sisältöjä tarjoavia mediayhtiöitä sekä mobiili- ja laajakaistaoperaattoreita. www.digita.fi
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Digita välittää radio- ja tv-ohjelmat luotettavasti kaikille suomalaisille vuoden jokaisena päivänä. Viimeisimmän digitaalisen tekniikan soveltajana kehitämme ja tarjoamme myös monipuolisia internet-tv- ja radiopalveluita. Lisäksi palveluvalikoimaamme kuuluvat kattavaan verkkoomme pohjautuvat IoT-palvelut sekä huippuluokan DataCenter-palvelut. Asiakkaamme ovat parhaita sisältöjä tarjoavia mediayhtiöitä sekä mobiili- ja laajakaistaoperaattoreita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Digita
PSOAS ja Digita yhteistyöhön mobiiliverkkojen kehittämiseksi Oulun alueella31.3.2021 09:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiö PSOAS ja teknologiayhtiö Digita ovat allekirjoittaneet sopimuksen PSOASin kiinteistöjen hyödyntämisestä mobiilitukiasemien sijaintipaikkoina. PSOASilla on Oulun alueella noin 100 rakennusta, joissa on 4000 asuntoa alueen opiskelijoille.
St1 ja Digita yhteistyöhön mobiiliverkkojen kehittämiseksi12.3.2021 09:00:00 EET | Tiedote
Energiayhtiö St1 ja Digita ovat sopineet yhteistyöstä, jossa Digita kartoittaa St1- ja Shell-huoltoasemaverkoston maa-alueiden sopivuutta telecom-tukiasemien sijoituspaikoiksi. St1:n verkostoon Suomessa kuuluu yhteensä yli 400 St1- ja Shell-asemaa ympäri maata.
Kaarinan kaupungin vesihuoltolaitos hyödyntää Digitan IoT-verkkoa vesihuollon digitalisoinnissa4.3.2021 09:00:00 EET | Tiedote
Kaarinan kaupungin vesihuoltolaitos ja Digita ovat aloittaneet yhteistyön vesihuollon digitalisoinnista. Vesihuoltolaitoksen alueella tullaan siirtymään etäluettaviin vesimittareihin, jotka mahdollistavat veden kulutuksen reaaliaikaisen seurannan. Vesihuollon digitalisoinnissa hyödynnetään Digitan LoRaWAN-teknologiaan pohjautuvaa IoT-verkkoa.
Caruna myy tietoliikennemastojaan Digitalle19.2.2021 09:00:00 EET | Tiedote
Viestintäverkkoyhtiö Digita ja sähköverkkoyhtiö Caruna ovat sopineet Carunalta käytöstä poistuvien mastojen kaupasta Digitalle.
Hakunilan tv-täytelähettimen sijainti muuttuu – muutostöistä aiheutuu katkos tv-lähetyksiin 17.2.202116.2.2021 14:30:59 EET | Tiedote
Digitan Hakunilan vesitornissa sijaitseva täytelähetin tullaan siirtämään viereiseen mastoon keskiviikkona 17.2.2021 Hakunilan vesitornin vesikaton kunnostustyön ajaksi. Vesitornin kunnostustyö tullaan suorittamaan vuoden 2021 loppuun mennessä. Täytelähettimen siirrosta aiheutuu katkos tv-lähetyksiin täytelähettimestä signaalia vastaanottaville kotitalouksille. Katkoksen arvioitu kesto on klo 9.30–15.30 välillä noin 4 tuntia.