Ennätysvuosi 2020 – kivihiili loistaa poissaolollaan kaukolämmön tuotannossa
![Vaasan Sähkö Oy](/data/images/00023/827cee74-cd37-4d86-b71a-9d21fd8bd303-w_720.jpg)
Yksi selittävä tekijä löytyy lämmityskaudella puuttumaan jääneistä pakkasista. Vielä nykyisessä tuotantoportfoliossa fossiilisten polttoaineiden käyttö korostuu, kun kylmät pakkaspäivät vaativat lämmön nopeaa lisätuotantoa. Sää ei kuitenkaan ole ainoa syy.
Syyskuussa 2020 käyttöön otettu Vaskiluodon lämpövarasto, suurin laatuaan Suomessa, lohkaisee kivihiilen käyttötarpeesta peräti kolmanneksen. Kivihiilen osuus Vaasan Sähkön kaukolämmön tuotannosta oli viime vuonna alle 1 prosentin. Myöskin fossiilisiin polttoaineisiin lukeutuva turve muodosti 8 prosenttia käytetyistä energianlähteistä, kun osuus vuonna 2019 oli 14 prosenttia.
Tulevaisuuden ratkaisut kestäviä
Vaasan Sähkö on piirtänyt kaukolämmön tuotantomuotojen kehittämiselle tiekartan, joka tähtää mahdollisimman kestävään tuotantoon nykyisiä ja uusia tuotantotapoja yhdistäen.
- Kymmenen vuoden aikana kaukolämmön päästöt ovat tippuneet alle puoleen. Kaikki askeleet eteenpäin ovat olleet seurausta uusista teknisistä ratkaisuista, jotka ovat joko vähentäneet isompipäästöisten polttoaineiden käyttötarvetta tai puhdistaneet tuotannossa syntyviä kaasuja, toteaa Vaasan Sähkön kaukolämpöjohtaja Markus Tuomala.
- Jatkossa aiomme hyödyntää entistä enemmän erilaisia hukkalämpöjä, ja suunnitteilla on muun muassa jäteveden lämmön talteenotto. Lähivuosina on tarkoitus ottaa käyttöön biovoimalaitos ja tutkimme uusia tapoja tuottaa kaukolämpöä uusiutuvasta energiasta, kuten tuulivoimalla.
- Tulevaisuudessa myös kylmien pakkaspäivien normaalituotannon säätely hoituu kokonaan fossiilivapailla tuotantomuodoilla sekä etukäteen varastoidulla lämmöllä, Tuomala visioi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Markus TuomalaKaukolämpöyksikön johtaja
Vaasan Sähkö Oy
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasan Sähkö on vahva energiakonserni, jonka liiketoimintoja ovat sähkökauppa, sähkönsiirto ja kaukolämpö. Konserniin kuuluu tytäryhtiö Vaasan Sähköverkko Oy. Konsernissa työskentelee noin 150 henkilöä ja liikevaihto vuonna 2023 oli noin 200 milj. euroa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan Sähkö Oy
Vaasan Sähköverkko pyytää kommentteja sähköverkon kehittämissuunnitelmaan17.5.2024 07:02:00 EEST | Tiedote
Vaasan Sähköverkko on laatinut verkon kehittämissuunnitelman, jossa esitetään, miten alueen sähköverkkoa aiotaan kehittää tulevina vuosina. Suunnitelma perustuu arvioihin erilaisista yhteiskunnallisista muutostekijöistä, kuten vihreän siirtymän edistymisestä sekä alueen väestön, palveluiden ja teollisuuden kehittymisestä. Merkittäviä tekijöitä ovat myös lämmityksen ja liikenteen sähköistyminen sekä sähkön pientuotanto. Suunnitelmaa voi kommentoida toukokuun loppuun saakka.
Onnistunut suojausstrategia tuki tuloksentekoa26.4.2024 07:30:00 EEST | Tiedote
Vuoden 2024 ensimmäisellä vuosineljänneksellä Vaasan Sähkö -konsernin liikevaihto oli 76,1 miljoonaa euroa (63,4 M€). Konsernin liikevoitto nousi 13,8 miljoonaan euroon (-1,2 M€) liikevoittoprosentin ollessa 18,2 (-1,9). Konsernin omavaraisuusaste nousi 51,9 prosenttiin (46,4 %).
Vaasan Sähköverkon toimitusjohtajana aloittaa 1.5. Jarmo Leppinen22.3.2024 07:05:00 EET | Tiedote
Sähkötekniikan insinööri Jarmo Leppinen Laihialta on valittu Vaasan Sähköverkon toimitusjohtajaksi.
Vaasan Sähköverkko investoi 17 miljoonaa euroa verkon kehittämiseen8.3.2024 07:05:00 EET | Tiedote
Vaasan Sähköverkko investoi tänä vuonna 17 miljoonaa euroa sähköverkon kapasiteetin kasvattamiseksi ja toimitusvarmuuden parantamiseksi. Suurimmissa hankkeissa tehdään sähköverkon saneerausta, maakaapelointia sekä uusitaan sähköasemia.
Sähkön markkinahinta laski, tulos parani21.2.2024 07:05:00 EET | Tiedote
Vuonna 2023 Vaasan Sähkö -konsernin liikevaihto oli 198,7 miljoonaa euroa (329,9 M€). Siitä huolimatta, että liikevaihto tippui lähes 40 prosenttia edellisvuodesta, onnistui konserni parantamaan liikevoittoaan, joka nousi 13,6 miljoonaan euroon (6,1 M€). Konsernin liikevoittoprosentti jäi kuitenkin vaatimattomalle tasolle (6,8 %). Yhtiön omavaraisuusaste nousi 49 prosenttiin (40,8 %).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme