Ennuste: Puun käyttö lisääntyy ensi vuonna – hakkuumäärät nousevat venäläisen puun korvaamiseksi
”Vielä tänä vuonna Venäjän tuontipuun korvaamisesta ei tule ongelmaa, koska Suomen metsäteollisuuden puunkäyttö vähenee huomattavasti. Syynä ovat alkuvuoden työnseisaus UPM:n tehtailla ja aiemmat tuotantokapasiteetin leikkaukset”, sanoo tutkimusjohtaja Paula Horne.
Ensi vuonna metsäteollisuuden puunkäyttö lisääntyy lähes kuusi prosenttia eli liki neljä miljoonaa kuutiometriä, kun tuotanto kasvaa sekä massa- että puutuoteteollisuudessa.
Keväällä arveltiin, että tuonti muista maista voisi lisääntyä ja korvata osittain Venäjän tuontia. Näin ei ole käynyt, vaan Baltian ja Ruotsin tuontimäärät ovat selvästi laskeneet. Tammi-kesäkuussa puun tuonti Suomeen on vähentynyt 62 prosenttia.
”Baltian kuitupuulle on kysyntää muuallakin, ja sen hinta on lähtenyt rakettimaiseen nousuun. Ulkomailta ei siis ole tulossa helpotusta puun tarpeeseen, vaan katseet kääntyvät kotimaahan”, sanoo Paula Horne.
Metsäteollisuuden investoinnit nostavat vuonna 2023 varsinkin kuitupuun tarvetta ja markkinahakkuut lisääntyvät noin kolmella prosentilla ja asettuvat lähelle 66 miljoonaa kuutiometriä. Puun käyttömäärä jää kuitenkin vielä selvästi vuoden 2021 lukemia pienemmäksi.
Puukauppa vilkastuu teollisuuden puun tarpeen kasvaessa
Puumarkkinoilla koko vuoden 2022 pystykauppamäärä jää 14 prosenttia viimevuotista pienemmäksi. Tosin vertailukohtana on poikkeuksellisen vilkas viime vuosi, joten kauppamäärä pysyy edelleen korkeana. Viime vuonna kertyi myös pystyvarastoja, mikä vähentää tämän vuoden kysyntää.
Ensi vuoden kasvava puun tarve lisää paineita kotimaisille puumarkkinoille. Teollisuus tarvitsee puuta, ja metsänomistajien aikomus myydä säilyy aiempien vuosien tasolla. Yksityismetsien puukauppamäärä nouseekin muutamia prosentteja.
Tukkien vuotuinen keskikantohinta nousee tänä vuonna noin seitsemän prosenttia. Ensi vuonna havutukkien vuotuiset keskihinnat laskevat hieman sahatavarahintojen selvän laskun myötä. Kuitupuun vuotuinen keskihinta päätyy tänä vuonna noin viisi prosentin nousuun. Hinnannousu jatkuu noin kolmen prosentin tasolla ensi vuonna. Koivukuidun hinta nousee havukuituja enemmän Venäjän-tuonnin loppumisen vuoksi.
Yksityismetsien bruttokantorahatulot nousivat viime vuonna lähes kolmanneksen hakkuu- ja kauppamäärän kasvun ja puun hinnannousun ansiosta. Tänä vuonna puun vuotuisen keskihinnan loiva nousu kasvattaa bruttokantorahatuloja edelleen, eli ne ylittävät 2,4 miljardia euroa. Ensi vuonna yksityismetsien tulot supistuvat hieman. Hakkuumäärät lisääntyvät, mutta keskihinta laskee.
Koko ennuste on julkaistu PTT:n verkkosivuilla www.ptt.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja
Paula Horne, paula.horne@ptt.fi, puh. 040 592 6820
Paula HornetutkimusjohtajaPellervon taloustutkimus PTT ry
Puh:+358 40 592 6820paula.horne@ptt.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Pellervon taloustutkimus PTT on soveltavaa taloustutkimusta ja talousennusteita tekevä riippumaton tutkimuslaitos. Perinteisiä vahvoja tutkimusalueitamme ovat kansantalous, maa- ja elintarviketalous, metsä- ja ympäristötalous sekä asuntomarkkinat. Erityisosaamistamme on talouden ilmiöiden alueellinen tarkastelu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pellervon taloustutkimus PTT
Ennuste: Lisääntyvä tuotanto pitää kotimaisen puun kysynnän vahvana – kantorahatulot uuteen ennätykseen10.4.2025 09:56:00 EEST | Tiedote
Puun tarve kasvaa tänä ja ensi vuonna metsäteollisuudessa, mikä pitää kotimaisen puun kysynnän vahvana. Tämän vuoksi sekä hakkuumäärät että puun hinnat nousevat, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n metsäalan ennuste. Kuitupuun hintakehitys kuitenkin tasaantuu uudessa markkinatasapainossa. Yksityismetsien bruttokantorahatulot kohoavat uusiin ennätyslukemiin, selvästi yli kolmeen miljardiin euroon.
Ennuste: Metsäteollisuuden viennin arvo kasvaa – tullit sekoittavat markkinoita10.4.2025 09:54:17 EEST | Tiedote
Suomen metsäteollisuuden viennin arvo kasvaa sekä tänä että ensi vuonna, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n metsäalan ennuste. Veturina on etenkin kartonki. Myös sahatavaran vienti kasvaa, kun rakentaminen ei enää Euroopassa vähene ja sahatavaran tarjonta globaalisti on rajallista. Yhdysvaltain tullit kuitenkin sekoittavat maailmankauppaa, haittaavat vientiä ja voivat lisätä kilpailua Suomelle tärkeillä markkina-alueilla.
Hiilimarkkinoiden tilastointi jää tauolle toistaiseksi4.4.2025 08:50:55 EEST | Tiedote
Kotimaisen vapaaehtoisen hiilimarkkinan nykytilanteen vuoksi Pellervon taloustutkimus PTT ja Hiilensidonta ry ovat päättäneet asettaa hiilimarkkinoiden tilastoinnin julkaisemisen tauolle. Markkinoiden kehitystä rajoittavat tekijät ovat johtaneet myytyjen yksiköiden määrän supistumiseen, mikä vaikeuttaa tilastojen julkaisemista samalla, kun yrityssalaisuuksien suojaaminen on varmistettava.
Ennuste: Ruuan hinta lähtee maltilliseen nousuun – kansainväliset jännitteet tuovat epävarmuutta ruokamarkkinoille3.4.2025 09:56:20 EEST | Tiedote
Ruuan hinta nousee maltillisesti sekä tänä että ensi vuonna, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n ennuste. Maitosektorin tuotteiden kysyntä on vahvaa, mikä nostaa tuottajahintoja ja näkyy myös maatalouden yrittäjätulossa. Yhdysvaltain tullipolitiikka ja voimakkaat kansainväliset jännitteet kuitenkin sumentavat ruokamarkkinoiden lähiaikojen näkymiä.
KUTSU: Millaisessa muutoksessa on maatalouden rahoitus – miten varmistetaan investointien rahoitus? Loppuseminaari 20.5. klo 13.30–161.4.2025 11:32:21 EEST | Kutsu
Niin pankkien kuin maatalouden toimintaympäristö on muutoksessa ja samaan aikaan sääntely lisääntyy. Millaisia vaikutuksia tällä on maatalouden rahoitusasemaan erityisesti pankkirahoituksen näkökulmasta nyt ja tulevaisuudessa?
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme