Oulun yliopisto

Esidiabetes ei lisää sepelvaltimotautipotilaan sydänriskiä

Jaa
Tyypin 2 diabeteksen esiaste eli niin sanottu esidiabetes ei lisää sepelvaltimotautia sairastavan sydänriskiä. Diabeteksen esiasteen vaikutuksia sepelvaltimotautipotilaiden sydänriskiin selvitettiin Oulun yliopiston johtamassa laajassa tutkimuksessa, jossa seurattiin noin 2000 sepelvaltimotautipotilaan terveyttä kuuden vuoden ajan. Kyseessä on ensimmäinen laajamittainen seurantatutkimus aiheesta.

”Osoitimme ensimmäistä kertaa, että esidiabetes ei lisää sepelvaltimotautia sairastavien sydänkuoleman ja haitallisten sydäntapahtumien riskiä”, kertoo tutkijatohtori Antti Kiviniemi Oulun yliopiston sisätautien tutkimusryhmästä.

Aiemmissa, normaaliväestöön painottuvissa tutkimuksissa esidiabetesta sairastavilla henkilöillä on havaittu enemmän sydäninfarkteja ja sydänperäisiä kuolemia. Esidiabeteksen merkitystä sepelvaltimotautipotilaiden ennusteessa on kuitenkin tutkittu vasta vähän.

”Tulokset ovat rohkaisevia ja kannustavat paitsi sepelvaltimotaudin hyvään hoitoon, myös diabeteksen ennaltaehkäisyyn”, Kiviniemi sanoo.

Sepelvaltimotaudin hoito ja diabeteksen ennaltaehkäisy tärkeää

Sepelvaltimotaudin hyvä hoito ja tyypin 2 diabeteksen ehkäisy ovat erityisen tärkeitä niille sepelvaltimotautipotilaille, joilla on jo havaittavissa esidiabetesta ja siten suurentunut riski tyypin 2 diabetekselle. Diabeteksen puhkeaminen nostaa sydänperäisen äkkikuoleman riskin sepelvaltimotautipotilailla lähes kolminkertaiseksi.

Moni suomalainen sairastaa diabetesta tietämättään. Esimerkiksi niillä sepelvaltimotautipotilailla, joilla ei ole diagnosoitua diabetesta, noin kolmasosalla on esidiabetes ja kolmasosalla jo puhjennut tyypin 2 diabetes. Suomalaisista aikuisista arviolta joka viidennellä on esidiabetes.

Esidiabetes kehittyy elimistössä vuosien ja vuosikymmenten kuluessa. Riittävä liikunta, terveellinen ruoka, painonhallinta ja tupakoimattomuus ovat esidiabeteksen ja tyypin 2 diabeteksen ennaltaehkäisyn kulmakiviä.

ARTEMIS-nimiseen tutkimukseen osallistui yhteensä 1 946 sepelvaltimotautipotilasta.
Heistä 834:lla oli tyypin 2 diabetes, 417:lla esidiabetes ja 695:llä normaali sokeritasapaino sokerirasitustestillä määritettynä. Tutkimukseen osallistuneille tehtiin ennen tutkimuksen alkua sepelvaltimoiden varjoainekuvaus sepelvaltimotaudin ja sen hoidon määrittämiseksi. Sepelvaltimotautia hoidettiin pallolaajennuksella tai ohitusleikkauksella sekä lääkityksellä.

Arvostetussa Diabetes Care -lehdessä julkaistu tutkimus toteutettiin Oulun yliopiston ja Oulun yliopistollisen sairaalan sisätautien tutkimusyksikössä, ja sitä johti Oulun yliopiston professori Heikki Huikuri.

---

Viite: Kiviniemi AM, Lepojärvi ES, Tulppo MP, Piira O-P, Kenttä TV, Perkiömäki JS, Ukkola OH, Myerburg RJ, Junttila MJ, Huikuri HV. Prediabetes and risk for cardiac death among patients with coronary artery disease: the ARTEMIS study. Diabetes Care 2019 May; dc182549. https://doi.org/10.2337/dc18-2549 (Online Ahead of Print)

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Antti Kiviniemi, tutkijatohtori
Sisätautien tutkimusyksikkö
Oulun yliopisto
Puh: 0400 439588
antti.m.kiviniemi@oulu.fi

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto
Oulun yliopisto
Pentti Kaiteran katu 1
90570 Oulu

0294 480 000https://www.oulu.fi/fi

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Akkukierrätys kuntoon Euroopassa ja teollisuuden sivuvirroista virtaa akkuihin2.10.2024 06:06:00 EEST | Tiedote

Oulun yliopiston rooli akkukemian tutkimuksessa vahvistuu entisestään. Uusissa, laajoissa tutkimushankkeissa pyritään tehostamaan akkumateriaalien kierrätystä ja talteenottoa Euroopassa sekä kehittämään akkuteknologioista kestävämpiä. Oulun yliopiston kestävän kemian tutkimusyksikkö on mukana kahdessa kolmivuotisessa kansainvälissä hankkeessa kehittämässä uusia elektrodimateriaaleja akkuihin hyödyntämällä teollisuuden sivutuotteita ja kierrätettyjä akkuja.

Munasarjojen toiminnan ennenaikainen hiipuminen lisää vakavien autoimmuunisairauksien riskiä26.9.2024 06:50:00 EEST | Tiedote

Munasarjojen toiminnan ennenaikainen hiipuminen eli POI (primary ovarian insufficiency) on tila, jossa munasarjat lakkaavat toimimasta ennen naisen 40 vuoden ikää. Oulun yliopiston tutkimuksen mukaan POI lisää naisten riskiä sairastua vakaviin autoimmuunisairauksiin. Kyseessä on tähän mennessä suurin POI:n ja autoimmuunisairauksien välistä yhteyttä selvittävä tutkimus.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye