Suomen Vuokranantajat ry

Espoo Suomen kahdeksanneksi houkuttelevin kaupunki asuntosijoittamisen näkökulmasta – Vantaa ja Helsinki edellä vertailussa

Jaa
Espoo sijoittui 27 kaupungin joukosta kahdeksanneksi ja suurten kaupunkien viimeiseksi Suomen Vuokranantajien uudistetussa kaupunkirankingissa. Kaupunkien houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta arvioivan rankingin mitalisijat veivät Tampere, Turku ja Vantaa. Suuret kaupungit pärjäsivät rankingissa yleisesti hyvin. Vuokramarkkinoilla odotetaan asuntojen kysynnän elpyvän loppuvuoden aikana rokotusten edetessä ja kaupunkien avautuessa.
"Metron ja joukkoliikenteen vyöhykeuudistuksen myötä erityisesti Matinkylän, Niittykummun ja Tapiolan vetovoima on kasvanut. Länsimetron jatkeen ja Raidejokerin vaikutukset näkyvät jo hinnoissa, mutta vuokralaisilla maksuhalukkuus kasvaa vasta, kun liikennöinti käynnistyy. Tämä heikentää jonkin verran lähivuosina alueiden vuokratuottoa”, Suomen Vuokranantajien ekonomisti Sakari Rokkanen arvioi. Kuva: Shutterstock
"Metron ja joukkoliikenteen vyöhykeuudistuksen myötä erityisesti Matinkylän, Niittykummun ja Tapiolan vetovoima on kasvanut. Länsimetron jatkeen ja Raidejokerin vaikutukset näkyvät jo hinnoissa, mutta vuokralaisilla maksuhalukkuus kasvaa vasta, kun liikennöinti käynnistyy. Tämä heikentää jonkin verran lähivuosina alueiden vuokratuottoa”, Suomen Vuokranantajien ekonomisti Sakari Rokkanen arvioi. Kuva: Shutterstock

Suomen Vuokranantajien vuoden 2021 kaupunkirankingin perusteella asuntosijoittajan näkökulmasta houkuttelevimpien kaupunkien kärjessä ovat Tampere, Turku ja Vantaa. Espoo sijoittui vertailussa kahdeksanneksi.

”Espoo ei pärjännyt vertailussa huonosti, vaikka jäikin pääkaupunkiseudun ja muiden suurten kaupunkien joukossa viimeiseksi. Monesta erillisestä keskuksesta koostuvaa kaupunkia on hyvin vaikea arvioida yhtenä kokonaisuutena. Metron ja joukkoliikenteen vyöhykeuudistuksen myötä erityisesti Matinkylän, Niittykummun ja Tapiolan vetovoima on kasvanut. Länsimetron jatkeen ja Raidejokerin vaikutukset näkyvät jo hinnoissa, mutta vuokralaisilla maksuhalukkuus kasvaa vasta, kun liikennöinti käynnistyy. Tämä heikentää jonkin verran lähivuosina alueiden vuokratuottoa”, Suomen Vuokranantajien ekonomisti Sakari Rokkanen toteaa.

Suomen Vuokranantajien kaupunkiranking perustuu Pellervon taloustutkimuskeskuksen (PTT) laskemiin kaupunkikohtaisiin ennusteisiin asuntosijoittamisen tuottojen kehityksestä, asuntojen markkinointiaikoihin Vuokraovi.com-sivustolla sekä alueellisiin kehitystekijöihin, kuten esimerkiksi Tilastokeskuksen väestöennusteeseen ja Suomen Vuokranantajien Vuokranantaja-barometrin kaupunkikohtaisiin kehitysnäkymiin. Espoolaiset vuokranantajat arvioivat kaupunkinsa kehitysnäkymät viime kevään Vuokranantaja-barometrissa viidenneksi parhaaksi.

”Asuntosijoittaja saa keskimäärin Vantaalla parempaa vuokratuottoa ja Helsingissä korkeamman arvonnousun. Kaupunkitason keskiarvojen näkökulmasta tarkasteltuna Espoo näyttää väliinputoajalta, mutta todellisuudessa kaupungista on löydettävissä sekä korkean arvonnousun että vuokratuoton alueita. Asuntosijoittajan kannalta Espoon voimakas kaupunkikehitys ja nopea lisäävät kaupungin houkuttelevuutta. On hyvä myös huomioida, että uudet asunnot uusien asemien läheisyydessä voivat hankaloittaa syrjemmässä sijaitsevien ja heikommin varasteltujen asuntojen vuokrattavuutta”, Rokkanen pohtii.

Rokkasen mukaan moni asuntosijoittaja suosii Espoota ja muita kasvukeskuksia juuri sen vuoksi, että asuntojen arvokehitykseen tai uuden vuokralaisen löytymiseen liittyy vähemmän riskejä kuin pienemmissä kaupungeissa. Rokkasen mukaan on kuitenkin tärkeää samaan aikaan tiedostaa, että suurissa kaupungeissa erot kaupunginosien välillä ovat suuret. Erityisesti Espoossa alueiden arvonnousussa, maineessa, yhteyksissä ja lähipalveluissa on suurta vaihtelua.

Vuokramarkkinoilla odotetaan asuntojen kysynnän elpyvän koronan jäljiltä

Viime vuosien voimakas vuokra-asuntojen tarjonnan kasvu on hidastanut vuokrakehitystä kasvukeskuksissa ja kääntänyt vuokrat jopa pieneen laskuun monessa keskisuuressa kaupungissa. Espoossa vapaarahoitteiset vuokrat nousivat tammi-maaliskuussa 0,9 prosenttia vuodentakaisesta. Vuosi sitten vastaava vuokrien vuosimuutos oli 1,8 prosenttia. Pitkittynyt koronatilanne ja asuntotarjonnan kasvu ovat hidastaneet vuokrien nousua. Voimakkaimmin vaikutukset näkyvät kaksioissa.

”Korona ei kyselyidemme perusteella ole lisännyt häiriöitä vuokranmaksussa, mutta vuokralaisen löytyminen on vaikeutunut alkuvuonna koko maassa. Rajoitukset ovat iskeneet opiskelijoiden sekä esimerkiksi monen palvelualojen työntekijöiden vuokra-asuntojen kysyntään. Vuokramarkkinoilla odotetaan asuntojen kysynnän elpyvän loppuvuoden aikana rokotusten edetessä ja kaupunkien avautuessa”, Rokkanen arvioi.

”Vuokra-asuntojen tarjonnan kasvu on alkuvuonna jatkunut kysynnän kasvua vahvempana, mikä on vaikeuttanut vuokralaisen löytymistä. Erityisesti pääkaupunkiseudulla näkyy edelleen matkailun pysähtyminen ja vuokra-asuntotarjonnan kasvu lyhytaikaisen majoituksen puolelta. Muualla Suomessa on nähtävillä merkkejä palautumisesta. Heinä-elokuu on vuokramarkkinoiden kuumin sesonki. Vaikka alkuvuosi on ollut vuokralaisen markkinat, loppukesästä varsinkin yksiöt liikkuvat todennäköisesti nopeasti. Siksi opiskelu- tai työpaikan varmistuttua kannattaa nopeasti käynnistää asunnon etsintä”, kertoo liiketoimintapäällikkö Henrik Laakkonen Vuokraovi.comilta.

Katso lisätietoa kaupunkirankingista Suomen Vuokranantajien sivuilta. Kaupunkikohtaiset arviot ovat tarkemmin luettavissa jäsensivuiltamme maksutta Suomen Vuokranantajien jäsenille.

Median edustajana voit saada kaupunkikohtaiset tiedot ekonomisti Sakari Rokkaselta, sakari.rokkanen@vuokranantajat.fi (lomalla 9.7.2021-1.8.2021) tai yhteiskuntasuhdepäällikkö Ville Valkoselta, ville.valkonen@vuokranantajat.fi 12.7.-30.7. Sakari Rokkasen loman aikana.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

"Metron ja joukkoliikenteen vyöhykeuudistuksen myötä erityisesti Matinkylän, Niittykummun ja Tapiolan vetovoima on kasvanut. Länsimetron jatkeen ja Raidejokerin vaikutukset näkyvät jo hinnoissa, mutta vuokralaisilla maksuhalukkuus kasvaa vasta, kun liikennöinti käynnistyy. Tämä heikentää jonkin verran lähivuosina alueiden vuokratuottoa”, Suomen Vuokranantajien ekonomisti Sakari Rokkanen arvioi. Kuva: Shutterstock
"Metron ja joukkoliikenteen vyöhykeuudistuksen myötä erityisesti Matinkylän, Niittykummun ja Tapiolan vetovoima on kasvanut. Länsimetron jatkeen ja Raidejokerin vaikutukset näkyvät jo hinnoissa, mutta vuokralaisilla maksuhalukkuus kasvaa vasta, kun liikennöinti käynnistyy. Tämä heikentää jonkin verran lähivuosina alueiden vuokratuottoa”, Suomen Vuokranantajien ekonomisti Sakari Rokkanen arvioi. Kuva: Shutterstock
Lataa
Lataa
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Vuokranantajat ry
Suomen Vuokranantajat ry
Annankatu 24
00100 HELSINKI

09 1667 6421http://www.vuokranantajat.fi

Suomessa on noin 350 000 asuntoa, joita vuokraavat eteenpäin yksityiset vuokranantajat. Suomen Vuokranantajat on yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien valtakunnallinen järjestö. Teemme vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Jäsenenämme on yli 25 000 vuokranantajaa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry

Vuokranantaja: varmista, että ehdit hyödyntää verovähennykset - tänä vuonna aikaa aiempaa vähemmän13.3.2025 08:15:00 EET | Tiedote

Esitäytetyt veroilmoitukset toimitetaan palkansaajille OmaVeroon maalis-huhtikuun aikana. Tänä vuonna aikaa ilmoituksen tarkistamiseen ja täyttämiseen on aiempaa vähemmän, sillä kaikkien tulee palauttaa veroilmoitus jo huhtikuun aikana. Vuokranantajien kannattaakin kerätä hyvissä ajoin kaikki tarvittava materiaali talteen. Asuntosijoittajan yleisimmät vähennykset aiheutuvat taloyhtiölle maksettavista vastikkeista, kaluste- ja kodinkonehankinnoista, huoneistossa suoritetuista remonteista sekä matkakuluista, Suomen Vuokranantajat kertoo.

Muun maan vuokrakehitys päihitti viime vuonna selvästi pääkaupunkiseudun – asetelma kääntynyt 2020-luvulla päälaelleen5.3.2025 11:00:00 EET | Tiedote

Suomen Vuokranantajat on yhteistyössä Vuokraovi.comin kanssa analysoinut vuokra-asuntomarkkinoiden kehitystä. Vuosi 2024 oli vuokramarkkinoilla jatkumo vuodesta 2023 – vuokra-asuntojen kysyntä oli edelleen lähes ennätystasolla ja tarjonta pysyi runsaana. Vuokra-asuntojen markkinointiajat pysyivät koko maan osalta lähes samalla tasolla, mutta ilmoitusmäärät eivät enää kasvaneet. Vuosi 2025 tulee olemaan ensimmäinen, kun vähäisen asuntorakentamisen vaikutukset alkavat todellisuudessa näkyä vuokramarkkinoilla.

Lyhytvuokrauslaki tuo kaivattua selkeyttä nykytilaan, vuorokausirajat liian tiukat28.2.2025 16:01:33 EET | Tiedote

Ympäristöministeriö on julkaissut uuden ehdotuksensa lyhytaikaista vuokrausta koskevaksi lainsäädännöksi. Suomen Vuokranantajien mukaan myönteistä ehdotuksessa on erityisesti lainsäädännön selkiytyminen sekä vähintään neljän viikon pituisen vuokrauksen rinnastaminen normaaliin asumiseen. Ehdotukseen kirjattu 90 vuorokauden raja muun kuin oman vakituisen asunnon lyhytaikaiselle vuokraukselle on kuitenkin liian lyhyt. Kunnille olisi myös tullut antaa laajempi harkintavalta sallia lyhytvuokraus omalla alueellaan.

Häiriövuokralainen voidaan jatkossa häätää nopeammin – myös vakava väkivaltarikos voisi päättää vuokrasopimuksen10.2.2025 07:50:00 EET | Tiedote

Oikeusministeriön työryhmän ehdotus vuokralainsäädännön päivittämiseksi sisältää monia välttämättömiä uudistuksia vuokra-asumiseen. Ilmoitusten toimittamisen salliminen vuokralaiselle sähköisesti voi nopeuttaa häätöjä ja jatkossa myös vakava väkivaltarikos voisi johtaa vuokrasopimuksen päättymiseen. Yksi keskeinen puute ehdotukseen jäi edelleen – poliisiraportit erittäin vakavista häiriöistä eivät jatkossakaan olisi vuokranantajien hyödynnettävissä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye