Espoon aluekeskusrekisteri selätti pitkät jonot

Espoon aluekeskusrekisteri vastaa Espoon kuuden seurakunnan ja 12 muun seurakunnan kirkonkirjojen pidosta.
- Pystymme tällä hetkellä erittäin hyvin vastaamaan asiakkaiden pyyntöihin, Espoon seurakuntayhtymän hallintojohtaja, aluekeskusrekisterin johtaja Sari Anetjärvi kertoo huojentuneena.
Mistä muutos parempaan sitten johtuu?
- Uutta sukuselvitysjärjestelmää on opittu käyttämään, ja samalla myös sen tekniset haasteet on saatu selätettyä. Jonoja on saatu lyhennettyä niin ikään henkilöstöä runsaasti lisäämällä.
- Erityisen iso merkitys meidän jonojen purkautumisessa on ollut muiden aluekeskusrekistereiden tarjoamalla avulla. Tilaussumaamme ovat lyhentäneet: Helsinki, Vantaa, Kuopio, Kokkola, Rovaniemi ja Itä-Suomi, Sari Anetjärvi kiittää.
Pahimmillaan ihmiset joutuivat odottamaan tilaamaansa sukuselvitystä yli 22 viikkoa. Toimitusaikojen venyminen johtui sekä uuden teknisen järjestelmän käyttöönotosta että siirtymisestä keskitettyyn sukuselvitysten tuottamiseen aiempaa isommalla maantieteellisellä alueella.
- Isompi palvelualue toi mukanaan ennakoimattoman suuren työmäärän, ja tämä johti tarpeeseen palkata lisää henkilökuntaa keskusrekisteriin. Henkilöstön kouluttaminen sukuselvitysjärjestelmän käyttöön vaati myös useita kuukausia, Sari Anetjärvi kertoo.
Monet ihmiset ymmärrettävästi harmistuivat ja kiukustuivat kohtuuttoman pitkistä palveluajoista. Palautetta pitkistä jonoista kertyi runsaasti.
- Viime aikoina kritiikkiä ei ole tullut. On helpottavaa kaikkien kannalta, että sukuselvitysten toimitusaika on ollut jo jonkin aikaa todella hyvä, Sari Anetjärvi toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sari AnetjärviHallintojohtaja, aluekeskusrekisterin johtajaEspoon seurakuntayhtymä
Puh:040 5888 317sari.anetjarvi@evl.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Espoon tuomiokirkkoseurakunta, Espoonlahden seurakunta, Leppävaaran seurakunta, Olarin seurakunta, Tapiolan seurakunta ja Esbo svenska församling muodostavat yhdessä Espoon seurakuntayhtymän. Seurakunnissa on yhteensä 161 000 jäsentä. Työntekijöitä on noin 500.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon seurakuntayhtymä
Esbo församlingar tilldelade 2025 års musikstipendier - unga musikskapare under 30 finns bland mottagarna14.4.2025 12:56:04 EEST | Nyheter
Esbo kyrkliga samfällighet delar årligen ut musikstipendier för sammanlagt 26 000 euro till det andliga musikarbetet i Esbo. I år önskade man att särskilt unga musiker under 30 år skulle ansöka. Sista inlämningsdagen för ansökan var den 28 februari 2025.
Espoon seurakunnat myönsivät vuoden 2025 musiikkiapurahat – mukana myös nuoria alle 30-vuotiaita musiikintekijöitä11.4.2025 11:55:14 EEST | Uutinen
Espoon seurakuntayhtymä jakaa vuosittain musiikkiapurahoja Espoossa tapahtuvaan hengelliseen musiikkityöhön, yhteensä 26 000 euron edestä.
Espoo Parishes Award €26,000 in 2025 Music Grants for Innovative Spiritual Music Projects - Recipients Include Young Musicians Under 3011.4.2025 11:55:14 EEST | News
Every year, the Espoo Parish Union awards music grants for spiritual music projects in Espoo totalling EUR 26,000. This year, musicians under the age of 30 were particularly encouraged to submit applications. The deadline for applications was 28 February 2025.
Fastighetsprojekten i Esbo församlingar framskrider10.4.2025 16:26:44 EEST | Pressmeddelande
Gemensamma kyrkofullmäktige godkände vid sitt möte den 19 mars projektplanen för en grundlig renovering av Otnäs kapell, behovsutredningen för reparationerna av Villa Hvittorp och förlängningen av hyresavtalet för lokalen Chapple i köpcentret Iso Omena med fem år.
Espoon seurakuntien kiinteistöhankkeet etenevät10.4.2025 15:12:28 EEST | Tiedote
Espoon seurakuntien omistamien Otaniemen kappelin ja Villa Hvittorpin korjaukset ovat suunnitteluvaiheessa. Kauppakeskus Isossa Omenassa olevan Chapplen vuokasopimusta jatketaan viidellä vuodella. Kiinteistöasioita käsiteltiin yhteisen kirkkovaltuuston 19.3. kokouksessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme