Espoon pysäköinninvalvonta siirtyi täyssähköautoihin

Sekä Espoon kaupungin että kaupunkitekniikan keskuksen kehitystä ohjaa Espoon kaupunkistrategiaan eli Espoo-tarinaan kirjattu ilmastotavoite hiilineutraaliudesta vuoteen 2030 mennessä. Keskuksen käytössä on 222 erilaista ajoneuvoa tai ajettavaa konetta. Niiden päästöjä pyritään kaupunkitekniikan keskuksen johtajan Harri Tanskan mukaan minimoimaan askel askeleelta.
- Ensimmäisenä askeleena olemme ryhtyneet käyttämään uusiutuvaa dieseliä kaikissa koneissa, joissa se on mahdollista. Viime vuoden aikana tankatusta lähes puolesta miljoonasta diesel-litrasta 65 prosenttia oli uusiutuvaa. Ajoneuvojen sähköistäminen on seuraava vaihe ja sen toteuttaminen on aloitettu yhteiskäytössä olevista henkilöautoista, joista kolme on täyssähköisiä. Nyt käyttöön saadut pysäköinninvalvonnan täyssähköautot jatkavat tätä kehityskulkua, kommentoi Tanska.
Velvoitteet ja tavoitteet motivaattoreina
Lailliset velvoitteet ja kaupungin omat kunnianhimoiset ilmastotavoitteet motivoivat
- Olemme kaupunkitekniikan keskuksessa linjanneet, että jatkossa hankimme pelkästään täyssähköisiä henkilöautoja ja että ainakin osan pakettiautoista tulee olla täyssähköisiä. Raskaamman kaluston suhteen odotamme vielä kaluston kehittymistä ja tarjonnan lisääntymistä, mutta kokeiluihin olemme valmiita, kertoo Tanska.
Pysäköinninvalvonta ilmastotoimien kärjessä
Pysäköinninvalvonta on ensimmäinen yksikkö, jonka ajoneuvot korvataan kokonaan täyssähköisillä henkilöautoilla. Autojen kuukausivuokrat ovat samaa suuruusluokkaa kuin aiemmin pysäköinnintarkastajien käytössä olleilla ajoneuvoilla. Merkittävin ero saadaan käyttökuluissa, joissa sähköauton käyttövoimakustannukset ovat noin neljäsosa aiemmin käytössä olleisiin diesel- ja bensiinikäyttöisiin autoihin verrattuna.
- Jokaisessa työvuorossa pysäköinnintarkastajille tulee noin 70-100 ajokilometriä työparia kohden. Kun nämä kilometrit ajetaan sähköllä, saavutetaan merkittävä päästöjen vähennys, kertoo valvontapäällikkö Pekka Kuusinen.
Uudet autot ovat saaneet positiivisen vastaanoton myös pysäköinnintarkastajilta.
- Pysäköinnintarkastajat osallistuivat olennaisesti autojen valintaan. Työergonomia sekä työtehtäviin soveltuvuus olivat merkittäviä tekijöitä ajoneuvojen valinnassa. Muutos on ollut odotettu, sillä toimitusajat venyttivät hankintaa puolella vuodella, kertoo Kuusinen
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Harri Tanska
Kaupunkitekniikan johtaja
puhelin 050 3833209
Kari Miettinen
Palvelupäällikkö
kari.miettinen@espoo.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta

PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Kaupunginhallitus palautti Espoontorin asemakaavan valmisteluun5.5.2025 20:06:35 EEST | Tiedote
Asemakaavan tavoitteena on mahdollistaa Espoontorin kauppakeskuksen laajentaminen hypermarketilla, lisätä asuntorakentamista sekä kehittää asemanseutua joukkoliikenteen solmukohtana.
Städernas anpassning till och beredskap för extrema väderfenomen i huvudstadsregionen måste förbättras5.5.2025 12:30:00 EEST | Pressmeddelande
Revisionsnämnderna i städerna i huvudstadsregionen har tillsammans utvärderat anpassningen till och beredskapen för extrema väderfenomen i Esbo, Helsingfors, Vanda och Grankulla. Extrema väderfenomen är bland annat översvämningar, kraftiga regn, stormar, värmeböljor, torka och terrängbränder. Utvärderingen visar att beredskapen inte är fullständig. Inom den praktiska verksamheten är beredskapen god, men uppdateringen av riktlinjerna och planerna för anpassning och beredskap varierar i städerna.
Pääkaupunkiseudun kaupunkien sopeutumista ja varautumista sään ääri-ilmiöihin on vielä kehitettävä5.5.2025 12:30:00 EEST | Tiedote
Pääkaupunkiseudun kaupunkien tarkastuslautakunnat ovat yhdessä arvioineet Espoon, Helsingin, Vantaan ja Kauniaisten sopeutumista ja varautumista sään ääri-ilmiöihin. Sään ääri-ilmiöitä ovat muun muassa tulvat, rankkasateet ja myrskyt sekä helteet, kuivuus ja maastopalot. Arvioinnin tulosten perusteella kaupungit ovat varautuneet sään ääri-ilmiöihin vain osittain. Operatiivisella tasolla on varauduttu hyvin, mutta sopeutumiseen ja varautumiseen liittyvien linjausten ja suunnitelmien ajan-tasaisuus vaihtelee kaupungeissa.
Elinkeino- ja kilpailukykyjaosto: 22 omakotitonttia haettavaksi5.5.2025 10:48:51 EEST | Tiedote
Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto päätti myydä tai vuokrata 22 omakotitonttia arvontaan perustuvalla hakumenettelyllä.
I Esbos ansökan om egnahemstomter kommer 22 tomter att erbjudas – nästan hälften av dem i Kurtby5.5.2025 10:17:25 EEST | Pressmeddelande
Esbo ordnar även i år en ansökan om egnahemstomter för privatpersoner. Ansökan ordnas på hösten. Stadsstyrelsens närings- och konkurrenskraftssektion fattade beslut om tomtansökan och dess villkor på sitt sammanträde måndagen den 5 maj.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme