Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen ja lnnoTrafik Oy:n Välkky Riistavaroitusjärjestelmän pilotti
Älykäs ratkaisu riistaeläinonnettomuuksien vähentämiseen maanteillä
Välkky Riistaeläinvaroitusjärjestelmä
Tilastokeskuksen mukaan viime vuonna tapahtui yli 14.000 riistaeläinonnettomuutta. Syys-joulukuu on vaarallisinta aikaa kohdata hirvieläin maantiellä. Valkohäntäpeurojen kanta on lisääntynyt räjähdysmäisesti ja se näkyy onnettomuustilastoissa. Henkilö- ja peltikolarien vahinkojen kustannukset nousevat vuosittain kymmeniin miljooniin euroihin. Hirviaidat ovat merkittävä turvallisuustekijä ja ajoneuvon vauhdilla on suuri merkitys. Autoilijoiden asenne olla kunnioittamatta riistaeläimistä varoittavia liikenne- ja nopeusrajoitus suositusmerkkejä lisää onnettomuusriskiä joutua hirvikolariin.
Hirvieläinonnettomuuksien estämiseksi nopeusrajoituksia voidaan alentaa vaarallisiksi havaituissa kohteissa. Nopeuden pudottaminen 100 km/h:sta 80 km/h:iin lisää ratkaisevasti kuljettajan reagointiaikaa ja lieventää mahdollisen onnettomuuden seurauksia. Riskikohteita maanteillä ovat mm. riista-aitojen päät ja aukkokohdat.
ELY-keskuksen tuottaman raportin mukaan hirvieläinonnettomuuksien vähentämiseen tähtäävät toimenpiteet pyritään kohdistamaan mahdollisimman optimaalisesti. Tärkeimpinä kohteina ovat pääsääntöisesti valtatiet ja vilkasliikenteisimmät kantatiet. Tienpitäjän tärkeimmät keinot eläinonnettomuuksien välttämiseksi ovat varoittaminen, riista-aitojen rakentaminen, tienvarsien tehostettu raivaaminen näkyvyyden parantamiseksi ja ajonopeuksien alentaminen. Onnettomuuksien ehkäisyyn on käytetty myös eritasojärjestelyitä, pelottimia ja houkuttimia.
Älykäs varoitusjärjestelmä autoilijoita ja eläimiä turvaamaan
Välkky Riistaeläinvaroitusjärjestelmä tuo maanteille älykkään, vallitseviin tilanteisiin mukautuvan varoitusjärjestelmän. Varoitusjärjestelmä koostuu kolmesta erillisestä osasta.
- Etäohjattava merkkiosa valaistuu ja vilkkuu esim. aamu- ja iltahämärässä varoittaen autoilijoita hirvieläinvaarasta.
- Aktiivinen tehostemerkkikapseli tunnistaa hirvieläimen riista-aidan aukkokohdissa ja käynnistää autoilijoille reaaliaikaisen varoituksen tehostemerkkikapselissa ja hirvimerkissä.
- Etäohjattava, kääntyvä Välkky-nopeusrajoitusliikennemerkki näyttää alennettua nopeusrajoitusta tielläliikkujille hirvieläinonnettomuusriskin ollessa suurimmillaan esim. hirvien vaelluskausien aikana.
Älykäs Välkky-riistaeläinvaroitusjärjestelmän avulla voidaan kerätä reaaliaikaista dataa ja lähettää täsmävaroituksia kohteesta tien käyttäjille.
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Kjell Lind, Liikenneturvallisuusvastaava, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus
Puh. 0295 027 734
kjell.lind@ely-keskus.fi
Jouni Hänninen, tuotteet ja palvelut, lnnoTrafik Oy
Puh. 040 731 4030
jouni.hanninen@innotrafik.com
Joni Saunaluoma, hirvitalousaluesuunnittelija, Suomen Riistakeskus
Puh. 02 9431 2275
joni.saunaIuoma@riista.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15
0295 027 500http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.
ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset
NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.
NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Fyra områden med betydande översvämningsrisk har angetts i de österbottniska landskapen (Landskapen i Österbotten)20.12.2024 14:53:18 EET | Pressmeddelande
Jord- och skogsbruksministeriet har 19.12.2024 angett 18 områden med betydande översvämningsrisk längs vattendrag och havskusten i Finland för åren 2025–2030. Fyra av dessa finns i de österbottniska landskapen: Ilmajoki–Seinäjoki och Ylistaro–Kvevlax (Kyro älv), Laihela–Toby–Runsor (Toby-Laihela å) och Lappfjärd (Lappfjärds å).
Pohjalaismaakuntien alueelle nimettiin neljä merkittävää tulvariskialuetta (Pohjalaismaakunnat)20.12.2024 14:53:18 EET | Tiedote
Maa- ja metsätalousministeriö on nimennyt 19.12.2024 Suomeen 18 merkittävää vesistöjen ja meren rannikon tulvariskialuetta vuosille 2025–2030. Näistä neljä sijaitsee pohjalaismaakuntien alueella: Ilmajoki-Seinäjoki ja Ylistaro-Koivulahti (Kyrönjoki), Laihia-Tuovila-Runsor (Laihianjoki) sekä Lapväärtti (Lapväärtin-Isojoki).
Underhåll av landsvägsanslutningarna på vintern – anvisningar för väganvändarna20.12.2024 13:53:04 EET | Pressmeddelande
Vintern innebär utmaningar för underhållet av landsvägsanslutningarna. Vinterunderhållet av landsvägarna omfattar utöver plogning och halkbekämpning också att packad snö tas bort, snövallarna görs lägre och att fåror grävs för snömodd. I samband med plogning och annat vinterunderhåll av landsvägarna kan det samlas snö och is i anslutningarna, som det hör till innehavarna av anslutningarna att ta bort. NTM-centralen påminner om ansvaret för underhållet av anslutningarna och ger anvisningar för att säkerställa trafiksäkerheten under vinterperioden.
Liittymien kunnossapito maanteillä talviaikaan – ohjeita tienkäyttäjille20.12.2024 13:53:04 EET | Tiedote
Talvi tuo omat haasteensa maanteiden liittymien kunnossapitoon. Maanteiden talvihoitoon kuuluu aurauksen ja liukkauden torjunnan lisäksi polanteen poistoa, lumivallien madallusta ja sohjo-ojien tekoa. Maanteiden aurauksen ja muun talvihoidon yhteydessä liittymiin voi kertyä lunta ja jäätä, jonka poistaminen kuuluu liittymien haltijoille. ELY-keskus muistuttaa liittymien kunnossapidon vastuista ja antaa ohjeita talvikauden liikenneturvallisuuden varmistamiseksi.
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut YVA-yhteysviranomaisen perustellun päätelmän wpd Suomi Oy:n Toholampi-Lestijärven tuulivoimapuiston ja 400/110 kV voimajohdon YVA-selostuksesta (Keski-Pohjanmaa)20.12.2024 10:10:25 EET | Tiedote
Tuulivoimayhtiö wpd Suomi Oy suunnittelee tuulivoimapuista Toholammin ja Lestijärven kuntien alueelle. Hankkeessa rakennetaan enintään 49 tuulivoimalaa pinta-alaltaan 46 km2:n alueelle. Sähkönsiirron osalta valtakunnan verkkoon on esitetty kaksi eri vaihtoehtoa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme