Etelä-Savon sinilevätilanne runsastunut
Kansalaishavaintojen mukaan hieman levää on Pieksämäen Maavedellä, Haukivuoren Ankeleenjärvellä ja Sulkavan Siikavedellä. Viikon levätilanne Etelä-Savossa on hieman runsaampi kuin mitä ajankohdalle on tyypillistä, kun katsotaan pitkän aikavälin keskiarvoja.
Epävakainen sää aiheuttaa kuitenkin sen, että levätilanne voi vaihdella nopeastikin, jopa saman vuorokauden sisällä. Tyynellä säällä sinilevää voi kertyä vedenpintaan, kun taas tuulinen sää voi hajottaa kukintoja ja sekoittaa levän vesipatsaaseen.
Näin tunnistat sinilevän
Vähäinen määrä sinilevää näyttää vedessä vihreiltä tai kellertäviltä hiukkasilta. Rannalle voi ajautua kapeita leväraitoja. Runsas määrä sinilevää muodostaa veteen vihertäviä tai kellertäviä levälauttoja ja sitä kasautuu rantaveteen. Siitepöly voi helposti muistuttaa sinilevää, mutta levästä poiketen siitepölyä esiintyy veden pinnan lisäksi myös esimerkiksi laiturin tai pihakalusteiden päällä.
Sinilevän tunnistamisessa voi käyttää apuna keppi- tai lasitestiä. Jos levämassaa nostaa tikulla ja se hajoaa hippusiksi veteen, kyseessä voi olla sinilevä. Jos se puolestaan jää roikkumaan keppiin, kyseessä on jokin muu kuin sinilevä. Kun vettä seisottaa lasissa, sinilevä nousee pintaan vihertävinä hippusina noin tunnin kuluessa.
Sinilevät voivat aiheuttaa terveyshaittoja, vältä selkeästi leväpitoisen veden käyttöä
Osa sinilevistä voi tuottaa maksa- tai hermomyrkkyjä tai muita haitallisia yhdisteitä. Kaikki sinilevät eivät ole haitallisia. Noin puolet levistä kykenee tuottamaan myrkkyjä, mutta levien myrkyllisyyttä ei voi tunnistaa silmämääräisesti, joten havaittuun levään kannattaa suhtautua varovaisuudella.
Sinilevien aiheuttamiin oireisiin lukeutuvat muun muassa iho-oireet, silmien ärsyyntyminen, pahoinvointi ja vatsaoireet sekä flunssan kaltaiset oireet. Sinileväistä vettä ei tule käyttää juomavetenä eikä löyly- tai pesuvetenä. Jos sinileväisessä vedessä on uinut, tulee peseytyä huolellisesti puhtaalla vedellä. Erityisesti lapset ja lemmikkieläimet kannattaa pitää poissa sinileväisestä vedestä. Jos epäilet sinilevän aiheuttaneen myrkytysoireita, ota yhteyttä Myrkytystietokeskukseen p. 0800 147 111.
Levähavainnoista ilmoittaminen
Etelä-Savon ELY-keskus ottaa vastaan levähavaintoja Etelä-Savon maakunnan alueella. Ilmoituksia havainnoista voi tehdä sähköpostiosoitteeseen elyesa.levaryhma@ely-keskus.fi. Poikkeuksellisen runsaista levähavainnoista voi toimittaa näytteen myös analysoitavaksi Etelä-Savon ELY-keskukseen.
Kansalaiset voivat lisätä Järviwikiin omia levähavaintojaan haluamastaan paikasta sekä tietoa esimerkiksi pintaveden lämpötilasta ja vedenkorkeudesta. Myös havainnot siitä, ettei sinilevää ole, ovat tärkeää tietoa. Havaintojen kirjaaminen on helppoa Havaintolähetti-verkkosivun avulla. Havaintolähetillä voi ilmoittaa havaintoja myös muista veden ominaisuuksista, esimerkiksi näkösyvyydestä. Havaintolähetin käyttö ei vaadi erillisen sovelluksen asentamista eikä edellytä pakollista kirjautumista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja Etelä-Savon levätilanteesta ja sen seurannasta kesällä 2023:
Vesistöasiantuntija Pekka Sojakka, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 0295 024 233, pekka.sojakka@ely-keskus.fi
Harjoittelija Maria Immonen, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 0295 024 251, maria.immonen@ely-keskus.fi
Kuvat
Linkit
- Etelä-Savon levätilanne (ely-keskus.fi)
- Etelä-Savon levätilanne ja havaintopaikat (jarviwiki.fi)
- Valtakunnallinen levätiedote 10.8.2023: Voimakkaat tuulet ovat hajottaneet sinilevän pintakukintoja sisävesillä ja merellä (sttinfo.fi)
- Valtakunnallinen levätilanne (jarviwiki.fi)
- Vesistöjen pintavesien lämpötilat (ymparisto.fi)
- Vesitietoa (vesi.fi)
Tietoja julkaisijasta
Jääkärinkatu 14, PL 164
50101 Mikkeli
0295 024 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-etela-savo
Etelä-Savon ELY-keskus tuottaa valtion aluehallinnon palveluja ja osallistuu maakunnan kehittämiseen Etelä-Savon maakunnan alueella. Palvelumme kohdistuvat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, maaseutuun sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin. Omaa toimialuetta laajemmin hoidamme rakennerahastotehtäviä Itä-Suomen alueella, koordinoimme vesienhoitoa Vuoksen vesistöalueella ja vastaamme valtakunnallisen TE-hallinnon asiakaspalvelukeskuksen toiminnasta. Viraston toimipaikka sijaitsee Mikkelissä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Savon ELY-keskus
Etelä-Savossa haetaan ideoita uudeksi käytöksi vajaalle käytölle jääneisiin rakennuksiin26.9.2024 12:45:43 EEST | Tiedote
Etelä-Savon ELY-keskus on käynnistänyt hankkeen "Julkisen rakennuskannan uudet sisällöt", jolla ideoidaan uutta käyttöä vähälle käytölle jääneisiin, julkisiin rakennuksiin. Lempinimen Jurakausi saanut hanke toteutetaan yhteistyössä alueen kuntien kanssa, joilla on paras tieto paikallisen rakennuskannan potentiaalista uudessa käyttötarkoituksessa.
Koulujen alkaminen vähensi työttömien naisten määrää24.9.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Etelä-Savossa oli elokuun lopussa 5 641 työtöntä, 453 henkilöä ja 9 % enemmän kuin vuosi sitten. Elokuun aikana kokonaan työttömien määrä laski 383:lla (6 %) ja lomautettujen määrä 46:lla (11 %). Työttömien naisten määrä laski 286:lla, isona syynä koulujen alkaminen. Työttömien miesten määrä laski vähemmän, 97:llä. Elokuun lopussa työttömänä oli 10,1 % työvoimasta.
1260 ukrainalaista siirtynyt kuntalaisiksi Etelä-Savossa11.9.2024 08:10:00 EEST | Tiedote
Tilapäistä suojelua saavia ukrainalaisia on siirtynyt kuntalaisiksi jokaisessa Etelä-Savon kunnassa. Eniten ukrainalaisia maakunnassa on sijoittunut Mikkeliin ja toiseksi eniten Pieksämäelle. Yhteensä tilapäistä suojelua saavia ukrainalaisia on siirtynyt kuntiin 1260.
Arvokkaiden lintuvesien kunnostus Pieksämäellä jatkuu26.8.2024 12:36:02 EEST | Tiedote
Etelä-Savon ELY-Keskus jatkaa kunnostusruoppauksia kahdella arvokkaalla lintuvesikohteella; Vehkalammella ja Kirkko-Surnuilla. Hanke toteutetaan osana Helmi-elinympäristöohjelmaa, jonka rahoittaa ympäristöministeriö. Itä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt molemmille kohteille vesilain mukaiset luvat viime vuonna.
Kangasniemen Pukkiselän tilaa parannetaan vedenpintaa nostamalla22.8.2024 10:10:42 EEST | Tiedote
Etelä-Savon ELY-keskus aloittaa kunnostustyöt arvokkaalla lintuvesikohteella Kangasniemen Pukkiselällä. Pukkiselkää kunnostetaan rakentamalla pohjapato Pukkiselän ja Tiplammen väliseen uomaan, Luusniementien välittömään läheisyyteen. Pohjapadon tarkoitus on pidättää vettä järvessä kuivimpina aikoina ja ehkäistä näin järven umpeenkasvua. Hanke toteutetaan osana Helmi-elinympäristöohjelmaa, jonka rahoittaa ympäristöministeriö. Itä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt vesilain mukaisen luvan pohjapadon rakentamiselle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme