Eteläsataman tulevaisuus nyt kommentoitavana

Makasiinirannan kansainvälisessä kilpailussa on ratkaiseva vaihe käsillä, sillä nyt nähtävillä olevista neljästä kilpailuehdotuksesta valitaan voittaja vielä tämän vuoden lopussa. Kilpailun jälkeen alueen suunnittelu jatkuu voittavan ehdotuksen pohjalta yhdessä kaupungin kanssa.
Kilpailun tavoitteiden mukaisesti Makasiiniranta on jatkossa osa käveltävää keskustaa, Helsingin rantoja kiertävää rantareittiä sekä uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon sijaintipaikka.
Tavoitteena on elämyksellinen ja merellinen Makasiiniranta, jossa kulttuuri ja vapaa-aika ovat vahvasti läsnä. Tapahtumat, palvelut sekä merellisessä maisemassa kulkemaan kutsuva reitti edistävät keskustan laajentumista Eteläsatamaan, lisäten myös alueen yritysten elinvoimaa.
Keskustelu avoinna koko kesän Kerro kantasi -palvelussa
Kilpailun toiseen vaiheeseen valitut kilpailuryhmät ovat parantaneet ehdotuksiaan tuomaristolta ja kaupunkilaisilta saamansa palautteen perusteella. Suunnittelijoille on annettu ohjeita muun muassa rakennusten julkisivujen tarkentamisesta, tärkeiden näkymien säilymisestä sekä rakentamisen enimmäiskorkeudesta.
”Kilpailualue on ainutlaatuinen. Eteläsatama on Helsingin kruununjalokivi ja kilpailun odotukset ovat sen mukaisia. Suunnittelun tärkein tavoite on löytää ratkaisu, miten Makasiinirannasta tehdään helsinkiläisten ja vierailijoiden yhteinen, merellinen viihtymisen paikka. Kannustan kaupunkilaisia tutustumaan kilpailuehdotuksiin ja kommentoimaan niitä. Nyt on oikea hetki osallistua ja vaikuttaa”, kehottaa Helsingin pormestari Juhana Vartiainen.
Kehitetyt ehdotukset ovat nyt nähtävillä ja kommentoitavissa 4.7. –31.8.2022 osoitteessa kerrokantasi.hel.fi. Jokaisesta kilpailuehdotuksesta on esittelytekstit suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Liitemateriaaleihin voi tutustua englanniksi.
Kilpailutöihin voi tutustua myös kaupungintalon aulatiloissa 4. –31.8.2022. Ehdotuksien kilpailuplanssit tulostetaan A1-kokoon katsottaviksi.
”Kilpailuryhmät ovat ottaneet Hiilineutraali Helsinki -ohjelman tavoitteet vakavasti ja kilpailussa asetetut ilmastonmuutoksen hillintään liittyvät ratkaisut ovat pääosin olleet paremmalla tasolla kuin aiemmin järjestämissämme tämän kokoluokan kaupunkikehityshankkeessa”, lisää pormestari Vartiainen.
Makasiinirannan kilpailun voittaja selviää loppuvuodesta 2022
Kerro kantasi -kyselyn palaute annetaan tiedoksi kilpailun tuomaristolle kuten kilpailun ensimmäisessä vaiheessa. Tuomarointi käynnistyy alkusyksystä ja kilpailun tulos julkistetaan marras- joulukuussa 2022.
”Suunnittelutehtävä on haasteellinen ja on ollut hienoa huomata, että kilpailussa mukana olevat ryhmät suhtautuvat tehtävään sen edellyttämällä vakavuudella. Ryhmät ovat erittäin sitoutuneita etsimään ja kehittämään juuri Makasiinirantaan sopivia ja ympäristön arvot huomioon ottavia ratkaisuja. Työskentelyä on ollut inspiroivaa seurata”, kuvaa erityisasiantuntija Mia Kajan Helsingin kaupunkiympäristön toimialalta.
Kilpailun voittanut ryhmä jatkaa alueen suunnittelua kumppanuuskaavoituksena yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa. Kilpailun voittaja toimii myös kilpailuehdotuksen pohjalta muodostettavien tonttien toteuttajana. Toteutussopimuksen ja alueelle laadittavan asemakaavan hyväksymisestä päättää myöhemmin kaupunginvaltuusto. Uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon osalta järjestetään erillinen arkkitehtuurikilpailu, joka käynnistyy vuonna 2023.
Ryhmien kokoonpanot:
- Elävä Eteläsatama (Ålandsbanken, Arkkitehdit Tommila, Arkkitehdit Rudanko + Kankkunen, A-insinöörit, VSU)
- AALTO Development (Arkkitehtitoimisto Lahdelma-Mahlamäki, Maisema-arkkitehtitoimisto NÄKYMÄ Oy, Sitowise)
- South Harbour (NREP, SRV Group, Anttinen Oiva Arkkitehdit, Nomaji maisema-arkkitehdit, Sitowise)
- Konsortium Gran (Niam, K2S Architecs, White Arkitekter, Ramboll Finland, Rakennuttajatoimisto HTJ Oy)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helsingin kaupunkiympäristön toimiala
Mia Kajan
erityisasiantuntija, kilpailusihteeri
maaomaisuuden kehittäminen ja tontit
p. 09 310 15820
mia.kajan@hel.fi
Salla Hoppu
johtava arkkitehti, tuomariston jäsen
keskustan asemakaavoitus
p. 09 310 37240
salla.hoppu@hel.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Teollisuuskadun tunneli sekä Veturitie Triplan kohdalla suljettu autoliikenteeltä yöaikaan 13.–16.5.9.5.2025 14:56:30 EEST | Tiedote
Sulku on voimassa päivittäin kello 22–6, ja se johtuu huoltotöistä ja pesuista.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 8.5.20258.5.2025 18:45:20 EEST | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 8.5.2025 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 22.5.2025
Gräsvikens metrostation utvecklas7.5.2025 14:50:45 EEST | Pressmeddelande
Vi vill utveckla kvarteret kring Gräsvikens metrostation och Gräsvikstorget. I kvarteret planeras nya tjänster, affärslokaler och bostäder för ca 700 personer. En reservation för utveckling söks för området. Stadsborna kan säga vad de tycker om planeringen med en Säg din åsikt -enkät fram till 21. maj.
Ruoholahden metroasemaa kehitetään7.5.2025 14:50:45 EEST | Tiedote
Ruoholahden metroaseman korttelia sekä Ruoholahdentoria halutaan kehittää. Kortteleihin suunnitellaan uusia palveluja, liiketiloja ja asuntoja noin 700 asukkaalle. Alueelle haetaan kehittämisvarausta. Kaupunkilaiset voivat kertoa mielipiteensä suunnittelusta Kerro kantasi -kyselyssä 21. toukokuuta asti.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 6.5.20256.5.2025 19:59:25 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 6.5.2025. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme