Gigantti

Gigantin uusi myyntijohtaja Pasi Puputti haluaa entistä parempaa palvelua, huomioivalla otteella: ”Myymme ratkaisuja ihmisille, emme tuotteita tilastoihin”

Jaa

Suomen suurin kodinelektroniikan jälleenmyyjä, Gigantti, sai elokuussa uuden myyntijohtajan Pasi Puputin ottaessa vastuulleen yritysmyynnin lisäksi kuluttajamyynnin johtotehtävät. ”Vaikka meille on tärkeää kehittää palveluamme tehokkaammaksi ja saavutettavammaksi, yhä tärkeämpi on pitää kiinni siitä, että meihin luotetaan asiantuntijoina.”

Pasi Puputin mittava ura kodinelektroniikan parissa sai uuden luvun elokuun alussa Gigantin B2C-myyntijohtajatittelin myötä. Puputti siirtyi alun perin Giganttiin 2017, viihdyttyään sitä ennen Keskolla kodinelektroniikan kaupallisissa tehtävissä 13 vuoden ajan. Sittemmin hän on toiminut päällikkönä Gigantin pienkoneiden ja yritysmyynnin tuote- ja palvelukategorioissa, sekä luotsannut menestyneesti koko B2B-yksikköä aina syyskuusta 2022 asti.

”Kodinelektroniikan maailmaan on ollut helppo hurahtaa, se yhdistää aidosti myös todella monia giganttilaisia. Yritysmyyntimme on ollut mahtava ponnahduslauta ja antanut lisää näköalaa siitä, miten laajoja mahdollisuuksia voimme asiakkaillemme tarjota. Viime tilikaudella koulutimme jokaiseen 42 Giganttiin yritysmyyntivastaavan ja saimme myymälöiden B2B-myynnissä 14 % kasvun, mutta ennen kaikkea vankkaa laadullista asiantuntijuutta.”

Vaikka hyväntuulisesta energiastaan tunnettu Puputti puhuukin mielellään yritysmyynnistä, vielä mieluummin hän puhuu siitä, mikä on ollut hänen uransa tärkein oivallus myynnistä lähes 20 vuoden ajalta.

”Kohtaamme sitten yritys- tai yksityisasiakkaita; myymme ratkaisuja ihmisille, emme tuotteita tilastoihin. Vaikka meille on tärkeää kehittää palveluamme tehokkaammaksi ja saavutettavammaksi, yhä tärkeämpi on pitää kiinni siitä, että meihin luotetaan asiantuntijoina. Siksi panostamme sisäiseen kouluttautumiseemme: nyt syksyllä kymmenet verkko- ja lähikurssimme pyörivät jälleen sadoille myyntihenkilöille ympäri Suomea.”

Gigantin kehitys saavutettavuudessa tarkoittaa Puputin mukaan esimerkiksi livemyyjäpalvelua verkossa ja yksityistä ajanvarausta myymälöiden asiantuntijoille.

”Livemyyjämme kohtaavat asiakkaita verkossa, videopuhelun välityksellä. Tällä hetkellä olemme nelinkertaisen myynnin vauhdissa verrattuna viime vuoteen, ja laajennamme livemyyjäpalvelua syksyllä myös yritysasiakkaidemme suuntaan. Yritysasiakkaiden kiireistä arkea huomioimme myös netin kautta varattavilla ennakkoajoilla myymälöihin, joissa asiantuntijoidemme kanssa pääsee asioimaan omavalintaiseen aikaan.”

Tehokkuutta asiakaskokemukseen Gigantin myymälöissä haetaan siirtymällä tänä vuonna aiempaa joustavampaan palvelumalliin, jossa asiakas pääsee hoitamaan yhden myyjän avulla useat eri tarpeensa. Puputin mukaan ensikokemukset asteittaisesta siirtymästä ovat olleet myönteisiä.

”Yhden myyjän taktiikka tuo palveluumme joustavuutta ja tehokkuutta asiakkaille, ja mielekkyyttä sekä vaihtelua myyjille, jotka ovat aiemmin keskittyneet vain yhteen tai kahteen tuotekategoriaan. Moni myymälämme on palvellut kyseisellä mallilla onnistuneesti jo ennen tätä vuotta, ja asiakkailta on saanut positiivista palautetta myös se tapa, jolla henkilökohtainen yhteys säilyy saman myyjän kanssa palvelun loppuun asti.”

Palvelunopeuden kehittämisen suhteen Puputti näkee Gigantin uuden logistiikkakeskuksen keskeisenä tulevaisuuden valttina niin kuluttaja- kuin yritysasiakkaidenkin palvelussa.

”Helsingin Oulunkylässä sijaitseva uusi keskusvarasto on vastauksemme yhä nopeampiin toimituksiin. Joulukauden alkuun mennessä meillä on valmius toimittaa isoja kodinkoneita asennuksella jopa saman päivän aikana 1,7 miljoonalle asiakkaallemme, ja 3,3 miljoonalle asiakkaallemme jo seuraavan päivän aikana. Mikäli uuni jostain syystä siis rikkoutuisi ennen joulua kinkunpaistossa, apu on entistä lähempänä.”

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Pasi Puputti myyntijohtaja Gigantti B2C ja B2B
Pasi Puputti, Gigantin myyntijohtaja (Gigantti Oy Ab / vapaat kuvaoikeudet).
Gigantti Oy Ab Gigantti Oy Ab
Lataa
Lataa

Gigantti on Suomen suurin elektroniikan ja kodinkoneiden jälleenmyyjä.

Meillä on Suomessa 42 myymälää ja yrityksemme palveluksessa työskentelee yli 1 500 giganttilaista - myymälöiden ohella netti- ja yritysmyynnissä, sekä asiakaspalvelu- että jakelukeskuksissa. Pääkonttorimme sijaitsee Helsingin Sanomatalossa.

Liikevaihtomme tilikaudella 2022/2023 oli 525 miljoonaa euroa. Olemme osa Norjassa toimivaa Elkjøp-konsernia, joka kuuluu englantilaisen kodinelektroniikkaketjun, Currys plc:n, omistukseen.

Lisätietoa meistä löydät kotisivuilta osoitteesta: gigantti.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Gigantti

Gigantti palaa Assembly Summerin pääyhteistyökumppaniksi – luvassa massiivinen gaming-myymälä, yllätyksiä ja huippubrändejä5.5.2025 10:50:00 EEST | Tiedote

Suomen suurimman digifestivaalin, Assemblyn, Expo-alue saa tänä kesänä näyttävän lisän, kun Gigantti palaa yhdeksi tapahtuman pääyhteistyökumppaneista. Helsingin Messukeskuksessa 31.7.–3.8. järjestettävä Assembly Summer 2025 kokoaa jälleen yhteen kymmeniätuhansia pelaamisen, esportsin ja digitaalisen kulttuurin ystäviä.

Gigantin huhtikuun myydyimmät puhelimet TOP 10 – monipuolinen tarjonta näkyy listalla, tuleva kesä vaikuttaa jo nyt markkinoihin1.5.2025 09:00:00 EEST | Tiedote

Gigantin huhtikuun puhelinmyynnissä näkyi poikkeuksellisen laaja valikoima – myydyimpien listalta löytyy jopa viisi eri valmistajaa. Listakärjessä keikkuu tuttu malli maaliskuulta, mutta uudet lanseeraukset toivat mukanaan myös yllättäjiä. Kuluttajia kiinnostavat sekä tehokas tekoäly että kampanjat, jotka avaavat useampia vaihtoehtoja ostajan ulottuville. Hankintoja mietitään myös jo kesän loma- ja juhlasesonkiin.

Gigantin maaliskuun myydyimmät puhelimet TOP 10 – OnePlussan uutuus nousi kärkeen, täysin lapsille suunnattu puhelin tulossa myyntiin pian1.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote

Maaliskuun myydyimpien puhelinten listalta löytyy uusia tulokkaita. Edellisen kuukauden kakkonen, OnePlus Nord CE 4 Lite, nousi kärkisijalle kestosuosikki OnePlus Nord CE3 Liten pudotessa listan hännille loppuunmyynnin myötä. Listan puhelimista voidaan huomata treidaamisen nostavan yhä enemmän päätään kuluttajien keskuudessa, kun myös arvokkaammat puhelimet löytyvät hyviltä sijoituksilta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye