GoExpo-tapahtumakokonaisuutta ei järjestetä 2022 – teemat näkyvät Messukeskuksen ohjelmistossa tulevaisuudessakin
Liikunnan, ulkoilun ja kuvaamisen tapahtumakokonaisuutta GoExpoa ei järjestetävuonna 2022 sen nykyisessä muodossa. Kuva & Äänijärjestetään Habitaren yhteydessä 9.–11.9.2022 Helsingin Messukeskuksessa.Golf toteutetaan vuonna 2022 virtuaalisesti, ja vuonna 2023 samaan aikaan Kevätmessujen kanssa. Fillaria ja Outdooria ei järjestetä vuonna 2022.
GoExpo-tapahtumakokonaisuus oli määrä järjestää 4.–6.3.2022 Helsingin Messukeskuksessa. Tapahtumakokonaisuuden oli määrä kattaa neljä tapahtumaa: Fillari, Golf, Outdoor ja Kuva & Ääni. Pitkän pohdinnan jälkeen Messukeskus teki yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa päätöksen, että GoExpo-tapahtumakokonaisuutta ei vuonna 2022 järjestetä sen nykyisessä muodossa.
”Messukeskus haluaa tarjota kävijöille ja yrityksille onnistuneita, tuloksellisia ja elämyksellisiä tapahtumia. Tapahtumia kehitetään jatkuvasti paitsi sisällön, myös esimerkiksi tapahtuman kattavuuden ja ajankohdannäkökulmasta. Vaikka olisimme mielellämme mahdollistaneet tulokselliset kohtaamiset GoExpossa tänä vuonna, tilanne antaa myös hyvän mahdollisuuden kehittää tapahtumia eteenpäin ja miettiä missä yhteydessä ne tavoittavat parhaiten niin nykyiset kuin uudetkin harrastajat”, sanoo GoExposta vastaava liiketoimintapäällikkö Tanja Pasila Messukeskuksesta.
Golfjärjestetään tänä vuonna virtuaalisesti – vuonna 2023 se siirtyy Kevätmessujen yhteyteen
Golf on päätetty järjestää vuonna 2022 virtuaalisesti. Virtuaalitapahtuma toteutetaan 4.-6.3.2022. Tapahtuma järjestettiin virtuaalisesti myös vuonna 2021, jolloin toteutus onnistui kaupallisesti hyvin, minkä vuoksi tapahtuman järjestäminen tässä muodossanähdään toimivana ratkaisuna tänäkin vuonna.
Messukeskuksessa tapahtuma järjestetään seuraavan kerranvuonna 2023, jolloin se järjestetään 31.3.–2.4. Messukeskuksessa järjestetään samaan aikaan yhteensäviisi tapahtumaakattavat Kevätmessut, jotka ovat avoinna 30.3.-2.4.2023. Kevätmessujen tapahtumat ovat Asu & Remontoi, Kevätpuutarha, OmaMökki, Sisusta sekä Lähiruoka & Luomu. Kaikkiin tapahtumiin pääsee samalla pääsylipulla.
”Golfmessut järjestetään omana itsenäisenä tapahtumana samaan aikaanhuhtikuussa 2023 järjestettävien Kevätmessujen kanssa. Kevätmessut keräävät valtavan joukon ulkoilmaharrastuksista kiinnostuneita kävijöitä, jauskomme, että tästä joukosta löytyy myös golfin harrastamisesta kiinnostuneita ihmisiäaivan kauden kynnyksellä”, kertoo Tanja Pasila.
Messukeskus teki päätökset yhdessä Golfin yhteistyökumppanin GoGolfin kanssa. GoGolf vastaa myös virtuaalitapahtuman sisällöistä.
Kuva & Ääni järjestetään Habitaren yhteydessä syyskuussa 2022
Valo- ja videokuvaamiseen sekä äänen tallentamiseen, muokkaamiseen ja jakamiseen keskittyvä Kuva & Ääni -tapahtuma järjestetään 9.–11.9.2022, samaan aikaan huonekalujen, sisustuksen ja suunnittelun huipputapahtuma Habitaren kanssa.Habitare, joka on avoinna 7.-11.9.2022, kerää yli 50 000 designista ja sisustuksesta kiinnostunutta kävijää, joiden joukossa on yleisöä ja ammattilaisia. Kuva & Ääni -tapahtuman sisältöä täydennetään kuvien, äänituotteiden ja erilaisten kuvatulosteiden käytössä sisustuksessa. Sekä Habitareen että Kuva & Ääni -tapahtumaan pääsee samalla sisäänpääsylipulla.
Outdoorin ja Fillarin suunnitelmat työn alla
Sekä Fillari että Outdoor omaavat tapahtumina oman fanikuntansa. Molempien tapahtumien jatkomahdollisuuksia mietitään parhaillaan.
Jo hankitut GoExpo-pääsyliput voi vaihtaa Messukeskuksen lahjalippuun ottamalla yhteyttä Messukeskuksen asiakaspalveluun.
Lisätietoja:
Tanja Pasila, liiketoimintapäällikkö, Messukeskus, puh. 050 387 0024,tanja.pasila@messukeskus.com
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. We create successful and lasting interactions with undisputable results. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
MP 25 -messut tarjoaa uusille motoristeille oman polun8.1.2025 12:29:52 EET | Tiedote
MP 25 -messut on motoristien vuosittainen kohtaamispaikka, jonne tullaan tapaamaan toisia motoristeja, tutustumaan uusiin moottoripyörämalleihin ja ostamaan uusia menopelejä ja varusteita. Tänä vuonna MP-messut kutsuu tapahtumaan myös uusia motoristeja, jotka tarvitsevat pienen tönäisyn harrastuksen aloittamiseen. MP 25 Moottoripyörämessut järjestetään perjantaista sunnuntaihin 31.1. – 2.2.2025 Helsingin Messukeskuksessa
Resemässan Matka 2025 startar nästa vecka8.1.2025 12:17:20 EET | Pressmeddelande
Om en vecka står reseindustrin i blickfången när företag och reseintresserade besökare samlas på resemässan i Helsingfors. Mässan presenterar återigen destinationer och operatörer från hela världen. Resemässan äger rum den 16–19 januari 2025 och erbjuder över 100 olika föredrag och presentationer om aktuella teman inom resebranschen. Torsdagen den 16 januari är reserverad för branschfolk.
Matka Travel Fair 2025 starts next week8.1.2025 12:17:20 EET | Press release
Matka Travel Fair 2025 will bring together nearly over 800 exhibitors, thousands of travel professionals and visitors looking for new experiences. The fair will again feature destinations and operators from all over the world. Matka Travel Fair will take place from 16 to 19 January 2025 at the Helsinki Expo and Convention Centre. Thursday 16 January is the Professional’s Day.
Kevään 2025 golfkausi käynnistyy Helsingin Messukeskuksessa – Suomen suurin golftapahtuma järjestetään 28.–30.3.8.1.2025 09:26:51 EET | Tiedote
Suomen suurin golftapahtuma Golfmessut kokoaa yhteen lajin harrastajat, golfin aloittamista suunnittelevat sekä alan yritykset Helsingin Messukeskukseen 28.–30.3.2025. Tapahtuma tarjoaa monipuolista ohjelmaa, kilpailuja ja mahdollisuuden tutustua golfin uusimpiin trendeihin ja välineisiin.
Vene 25 Båt -messuilla esillä DAME Design Awardsin innovatiiviset varusteet8.1.2025 09:14:55 EET | Tiedote
Yksi veneilijöitä eniten kiinnostavimmista tuotekokonaisuuksista venemessuilla on vuosittain veneilytarvikkeet ja -varusteet, joita Vene 25 Båt -messuilla on tarjolla paljon. Tänä vuonna venemessuilla nähdään myös näyttely Metstrade-messujen DAME Design Awards -kilpailun palkituista innovatiivisista venevarusteista. Helsingin kansainväliset Vene 25 Båt -messut järjestetään 7. – 16.2.2025 Helsingin Messukeskuksessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme