Johnny Kniga

Harry Holen paluu!

Jaa
Johnny Kniga julkaisee Jo Nesbøn uuden Harry Hole -romaanin Jano maaliskuussa 2017.

Oli pitkään tarkoin varjeltu salaisuus, että Harry Holen tarina saa jatkoa. Nyt tämän karun poliisimiehen ystävien odotus palkitaan, kun yhdestoista Harry Hole -romaani ilmestyy kevään kuluessa eri puolilla maailmaa.

”Minun oli aina tarkoitus palata Harryn pariin, hän on sielunveljeni”, Nesbø toteaa. ”Harryn sielu on pimeä paikka ja matka sinne raskas kokemus. Mutta hänen tarinansa takia unettomat yöt kannattavat.”  

Jano jatkuu siitä, mihin Poliisi, Nesbøn  edellinen Harry Hole -tarina jäi kesällä 2013. Harry palaa Oslon poliisin palvelukseen jahtaamaan sarjamurhaajaa, joka etsii uhrinsa treffipalvelu Tinderin käyttäjistä. Jäljet johtavat menneisyyteen, ja Harry Holen on lopulta kohdattava vanha perivihollisensa. Suomennos on jälleen Nesbøn ”luottosuomentajan” Outi Mennan käsialaa.

Vuosi 2017 on muutenkin Jo Nesbøn ystävien juhlaa.  Uuden Harry Hole romaanin lisäksi kirjailijan faneja hemmotellaan syksyllä 2017 ensi-iltaan tulevalla Lumiukko-romaanin elokuvasovituksella. Leffan on ohjannut Tomas Alfredson ja sen pääosaa, Harry Holea, esittää Michael Fassbender. Myös hänen romaaneistaan Kukkulan kuningas ja Isänsä poika on tekeillä Hollywood-filmatisoinnit.

Jo Nesbø on yksi tämän hetken menestyneimmistä kirjailijoista maailmassa. Hänen teoksiaan on myyty maailmalla yli 30 miljoonaa kappaletta ja käännetty yli 50 kielelle. Suomessakin romaaneja on myyty jo reilusti yli puoli miljoonaa kappaletta.

Lisätiedot:
Kustantaja Jaakko Pietiläinen, jaakko.pietilainen@kniga.fi, puh. 400 781 348

Arvostelukappaleet: tiedotus@wsoy.fi

Avainsanat

Kuvat

Jo Nesbø, kuva © Jørn H. Moen
Jo Nesbø, kuva © Jørn H. Moen
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Johnny Kniga
Johnny Kniga
Lönnrotinkatu 18 A
00120 Helsinki

010 5060 200http://www.johnnykniga.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Johnny Kniga

Johnny Knigan syksyn 2024 kirjat on julkistettu16.4.2024 14:00:00 EEST | Tiedote

Tulevan syksyn elämäkertoihin kuuluvat mm. Lisa Marie Presleyn, Palefacen ja kuningatar Elisabet II:n hovissa palvelleen suomalaissisäkön tarinat. Perehdymme myös katujengi-ilmiöön Suomessa ja päädymme Venetsian kujille 1500-luvulla eläneen kurtisaanin jäljissä. Jo Nesbøn ja Niina Revon romaaneissa läheiset kääntyvät toisiaan vastaan. Tietokirjallisuus Viime vuonna menehtyneen Lisa Marie Presleyn postuumi muistelmateos ilmestyy kansainvälisenä julkaisupäivänä lokakuussa. Kirja koostuu Presleyn kertomuksista, joita hänen tyttärensä Riley Keough on täydentänyt omien muistojensa pohjalta. Syvästi liikuttava teos on paitsi kaunis kuvaus äidin ja tyttären suhteesta myös intiimi katsaus koko Elvis Presleyn perheeseen. Maire – Hänen Majesteettinsa palveluksessa kertoo Maire Lankisesta, joka lähti 1960-luvulla Englantiin piikomaan, ja päätyi kuningatar Elisabet II:n hoviin ainoaksi ulkomaalaiseksi sisäköksi. Lankinen on tehnyt kirjan yhdessä poikansa Nazzareno Sifon kanssa. Miska Rantasen Pale

Johnny Knigan kevään 2024 kirjat on julkistettu14.11.2023 14:00:00 EET | Tiedote

Johnny Knigan ensi kevään kirjoissa vuorottelevat elämän suuret kysymykset ja teemat, kuten sota ja rauha, pelko ja rakkaus sekä syrjäytyminen ja hyvinvointi. Tietokirjallisuus Putinin maailmansota – Venäjän salaiset operaatiot Lännen tuhoamiseksi on palkitun, Venäjän informaatiovaikuttamiseen erikoistuneen toimittajan, Jessikka Aron, uusi tietokirja. Teos käsittelee Kremlin länsimaita vastaan käymää systemaattista hybridisotaa aseinaan mm. peiteoperaatiot, kaaosagentit ja vihapuhetta levittävät valepapit. Aron edellinen teos, Putinin trollit (2019) on käännetty jo 15 kielelle. Täysin auki on Tehyn puheenjohtajan, entisen kätilön Millariikka Rytkösen kirja, jossa hän kertoo asioista ja ajatuksista, jotka ovat jääneet hänen julkisen imagonsa taakse. Rytkönen lupaa kipua, iloa, naurua, näkökulmia ja historiaa. Hanna Pakarisen ja Anu Räsäsen Elämä naurattaa kertoo koko kansan tietoisuuteen 20 vuotta sitten nousseen, Suomen ensimmäisen Idols-voittajan elämästä ja urasta. Pakarinen avaa reh

Johnny Kniga julkaisee Britney Spearsin muistelmat suomeksi 24. lokakuuta1.8.2023 15:00:00 EEST | Tiedote

Britney Spearsin muistelmat ilmestyvät suomeksi samaan aikaan englanninkielisen alkuteoksen kanssa. Johnny Kniga -kustantamo julkaisee muistelmat nimellä Nainen minussa. ”Britney kertoo uskomattoman tarinansa rohkeasti ja suurella lämmöllä, mikä on jo itsessään saavutus kaiken hänen kokemansa jälkeen”, Johnny Knigan kustantaja Jaakko Pietiläinen toteaa. Nainen minussa kertoo kuuluisuudesta, rakkaudesta ja pyristelystä vapauteen. Se kertoo teini-ikäisenä maailmanmaineeseen nousseesta laulajasta, josta tuli yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä ja seuratuimmista artisteista. Spears avautuu kirjassaan paitsi myrskyisistä käänteistä urallaan ja yksityiselämässään myös musiikin parantavasta voimasta, ja siitä, millaisen matkan hän on kulkenut kasvaakseen naiseksi, joka hän nyt on. Kesäkuussa 2021 Britney Spears puhui holhoustaan koskevassa julkisessa oikeudenkäynnissä. Lausunto kosketti ihmisiä ympäri maailmaa ja nosti esiin edunvalvontaa ja holhousjärjestelyjä koskevien lakien epäkohdat Y

Johnny Knigan syksyn 2023 kirjat on julkistettu18.4.2023 12:00:00 EEST | Tiedote

Johnny Knigan kirjasyksy tarjoaa koskettavia rakkaustarinoita, vaikeita äitisuhteita ja monta kurkistusta kulissien taa. Kuulemme niin muusikko Eicca Toppisen, entisen Nickelodeon-lapsitähden kuin Karhunkaatajan tyttärien tarinat. Tietokirjallisuus Eicca – Yhdistävä tekijä kertoo Apocalyptica-yhtyeen nokkamiehen ja kansainvälisesti tunnetuimman sellistimme tarinan Petri Silaksen ja Eicca Toppisen sanoin. Sibelius-Akatemian kasvatti tunnetaan musiikkigenrejä yhdistävänä taiteilijana, mutta keikkaelämän lisäksi hän eli pitkään ihan tavallista perhe-elämää. Silas vastaa myös teoksen englanninnoksesta, joka ilmestyy samaan aikaan suomenkielisen kirjan kanssa. Marjo Leinosen ja Tommi E. Virtasen Punaisia päin kertoo omaperäisen rock- ja blueslaulaja Marjo Leinosen matkasta kajaanilaisesta duunariperheestä 1980-luvun Helsingin musiikkipiireihin ja rockin vanhemmaksi valtionaiseksi. Omaelämäkerta kuvaa rehellisesti myös riittämättömyyden tunnetta, päihdekierrettä ja mielen horjahduksia. Yhdys

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye