MessukeskusMessukeskus

Helsingin Caravan 2021 -messut siirtyy vuoteen 2022

Jaa
Messukeskus on Caravan-messujen kehitysryhmässä päättänyt yhdessä Matkailuajoneuvotuojat ry:n jäsenten ja muiden tapahtuman kehitysryhmään kuuluvien kanssa siirtää Helsingin Caravan 2021 -messut vuoteen 2022. Siirtopäätökseen vaikutti vallitseva tilanne ja poikkeuksellisen vuoden kokoontumisrajoitukset. Helsingin Caravan 2022 -messut järjestetään 21. – 23.1.2022 Messukeskuksessa.
Caravan 2020. Kuva: Messukeskus
Caravan 2020. Kuva: Messukeskus

Tahtotila entistä laajempien Caravan-messujen järjestämiselle oli suuri ja tapahtuman siirtyminen harmittaa paljon sekä messujärjestäjää että matkailuajoneuvojen maahantuojia ja edustajia. Tässä tilanteessa ei kuitenkaan nähdä muuta mahdollisuutta kuin siirtää tapahtuma.

Matkailuajoneuvotuojat ry:n uusi toiminnanjohtaja Mika Jokinen pitää päätöstä oikeana. ”Kiinnostus matkailuajoneuvoihin on ollut kasvussa kotimaan matkailun kasvun myötä ja ajoneuvomatkailu on saanut paljon uusia harrastajia. Kiinnostusta on entistä enemmän. Toisaalta matkailuauton tai -vaunun omistajista monet haluaisivat jo tutustua uutuuksiin ja nähdä toisia harrastajia. Olisi ollut upeaa esitellä verkostomme edustamia matkailuajoneuvojen uusia mallistoja, mutta nyt ei ole oikea aika sille. Toivottavasti matkailuajoneuvoista kiinnostuneet löytävät tiensä alan liikkeisiin nyt poikkeuksellisena vuonna,” toivoo Jokinen.

”Ensi tammikuussa meillä olisi ollut entistä enemmän tilaa, kaikki matkailuajoneuvot vahvasti mukana  ja messujen tarjonta ohjelmallisestikin huikea. Paljon uudistuksia oli tehty tapahtumaan”, kertoo tapahtumasta vastaava Juha Kuusla Messukeskuksesta. ”Olemme erittäin kiitollisia alan sitoutumisesta tapahtumaan ja kaikesta työstä, mitä on yhdessä tehty. Nyt kuitenkin oli aika tehdä vastuullinen päätös ja siirtää tapahtuma.”

Messukeskus järjestää Helsingin Caravan-messut vuosittain tammikuussa Messukeskuksessa Helsingissä yhteistyössä Matkailuajoneuvotuojat ry:n kanssa. Vuonna 2021 messut piti järjestää 22. – 24.1.2021, mutta tämä tapahtuma siirtyy seuraavaan vuoteen ja järjestetään 21. – 23.1.2022 Messukeskuksessa Helsingissä.

www.caravanmessut.fi #caravan2021

Lisätietoja:
Messukeskus, tiedottaja Teija Armanto, teija.armanto@messukeskus.com, puh. 050 376 0804
Matkailuajoneuvotuojat ry, toiminnanjohtaja Mika Jokinen, puh. 045 189 1839, mika.jokinen@liikkuvakoti.fi

Kuvia median käyttöön: http://mediabank.messukeskus.com

Kuvat

Caravan 2020. Kuva: Messukeskus
Caravan 2020. Kuva: Messukeskus
Lataa
Caravan 2020. Kuva: Messukeskus
Caravan 2020. Kuva: Messukeskus
Lataa
Caravan 2020. Kuva: Messukeskus
Caravan 2020. Kuva: Messukeskus
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.

Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2023 pääkaupunkiseudulle 187 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 2535 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus

Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.

Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 187 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 2,535 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye