Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Helsingin kaupungin Kesäsetelin arvo nousee vuonna 2021

Jaa
Helsinkiläisille yhdeksäsluokkalaisille jaettavan kesätyösetelin arvo nousee. Kesäseteli jaetaan kouluissa helmikuussa. Kesäsetelillä työllistyi kesällä 2020 vaikeasta koronatilanteesta huolimatta 1279 nuorta.

Helsingin kaupunki jakaa helmikuun alussa jo seitsemättä kertaa kaikille helsinkiläisille yhdeksäsluokkalaisille kesätyösetelin, jonka arvo nuoren työllistävälle työnantajalle on 325€. Nuorelle maksettava vähimmäispalkka 60 tunnin työstä on 400€. 60h ylittävältä ajalta nuorelle on maksettava vähintään alan työehtosopimuksen mukainen vähimmäispalkka.

Korona on vaikeuttanut nuorten työllistymistä

Vielä vuonna 2020 setelin arvo työnantajalle oli 300€. Koronakesänä 2020 Kesäsetelillä työllistyi vaikeasta tilanteesta huolimatta 1279 nuorta. Monet työnantajat kommentoivat, että juuri Kesäseteli mahdollisti kesätyöntekijöiden palkkaamisen vaikeassa tilanteessa. Eniten Kesäsetelinuoria työllistivät liikunta- ja vapaa-ajan toimijat sekä ja toimisto- ja mediatyö. Perinteisesti paljon nuoria työllistänyt kahvila- ja ravintola-ala sen sijaan työllisti koronan myötä aiempaa vähemmän.

Helsingin kaupunki tukee nuorten työllistämistä monin tavoin. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan nuorisopalveluihin perustettiin vuoden vaihteessa uusi nuorten työelämätaitojen suunnittelijan vakanssi.

"Kesäseteli on nuorelle usein avain ensimmäiseen työpaikkaan ja parantaa siten työllistymismahdollisuuksia myös tulevaisuudessa. Poikkeusaika on vaikeuttanut nuorten kesätöiden saantia ja aika on haastava myös monille työnantajille. Toivomme että tulevana kesänä Kesäseteli on entistäkin merkittävämmässä roolissa kesätöiden mahdollistajana. Haluamme rohkaista työnantajia, hyödyntämään nyt Kesätelin tuen ja sen avulla tarjoamaan työkokemuksia nuorille," sanoo nuorten työelämätaitojen suunnittelijana aloittanut Sami Komppula.

Työnantajat voivat tarjota työtä kohdennetusti kesäseteliläisille

Kesäsetelin uudistuneet verkkosivut löytyvät osoitteesta kesaseteli.fi. Sivustolla työnantajat voivat ilmoitella kohdennetusti kesäsetelin omaaville nuorille suunnatuista työpaikoista.

Helsingin Kesäsetelillä nuoria voivat työllistää yritykset, yhdistykset, säätiöt ja seurakunnat sekä esimerkiksi harrastusseurat ja taloyhtiöt. Valtio, kunta tai yksityinen henkilö sen sijaan ei voi työllistää Kesäsetelillä. Työnantajan ei tarvitse sijaita Helsingissä, eli nuori voi Kesäsetelillä hakea töitä vaikkapa mökkipaikkakunnalta tai naapurikunnasta.

Helsingin kaupunki edellyttää Kesäseteli-työnantajan noudattavan Vastuullinen kesäduuni 2021 -kampanjan periaatteita. Kaupunki osallistuu kampanjaan myös työnantajana ja jatkaa kampanjan kumppanina kesätyökaudella 2021.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Sonja Witting
Suunnittelija
Helsingin kaupunki / Kulttuuri ja vapaa-aika
Nuorisopalvelut
sonja.witting@hel.fi
puh. 040 334 7204


Sami Komppula
Suunnittelija
Helsingin kaupunki / Kulttuuri ja vapaa-aika
Nuorisopalvelut
sami.Komppula@hel.fi
puh. 040 487 9126


Kati Hurme
Viestintäsuunnittelija
Helsingin kaupunki / Kulttuuri ja vapaa-aika
Viestintä- ja markkinointipalvelut
kati.hurme@hel.fi
puh. 040 620 4092

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala



https://www.hel.fi/fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika

Helsinki on elämyksellinen ja vetovoimainen kaupunki täynnä tekemistä ja osallistumisen mahdollisuuksia. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala tarjoaa kaupungin asukkaille ja vierailijoille vuodessa yli 20 miljoonaa kokemusta – taidetta, tapahtumia, kursseja, harrastuksia, tiloja, ulkoilualueita ja palveluja liikkumiseen sekä tukea kulttuurille ja kansalaistoiminnalle.

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala muodostuu neljästä palvelukokonaisuudesta, kirjasto, kulttuuri, liikunta, nuoriso sekä hallinnosta. Toimialan 1 800 työntekijää ylläpitää ja parantaa helsinkiläisten mahdollisuuksia hyvään elämään ja aktiiviseen kansalaisuuteen. Helsingissä on helppoa ja houkuttelevaa lähteä liikkeelle. Joka päivä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Helmet-biblioteken skaffar ett nytt bibliotekssystem16.4.2025 08:42:17 EEST | Pressmeddelande

Helmet-biblioteken, det vill säga Esbo, Helsingfors, Grankulla och Vanda stadsbibliotek, går in för ett nytt bibliotekssystem som är ämnat främst för personalens bakgrundsbruk men också kommer att medföra en del förändringar för bibliotekets kunder. Den 15 april fattade Helsingfors stads kultur- och fritidsnämnd ett beslut om att inleda en konkurrenspräglad dialog i ärendet. Enligt den preliminära tidtabellen tas det nya bibliotekssystemet i bruk i slutet av 2026.

Helmet-kirjastot hankkivat uuden kirjastojärjestelmän16.4.2025 08:38:13 EEST | Tiedote

Helmet-kirjastot eli Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan kaupunginkirjastot hankkivat uuden kirjastojärjestelmän. Kirjastojärjestelmä on kirjaston henkilökunnan käyttämä taustajärjestelmä. Alustavan aikataulun mukaan uusi kirjastojärjestelmä otetaan käyttöön vuoden 2026 loppupuolella. Kilpailullisen neuvottelumenettelyn aloittamisesta päätettiin Helsingin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnassa 15.4.2025.

15.4. päätöstiedote: kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta hyväksyi Jätkäsaaren uinti- ja liikuntakeskuksen hankesuunnitelman ja puoltaa Pitäjänmäen kirjaston ja nuorisotalon hankesuunnitelmaa.15.4.2025 18:26:53 EEST | Tiedote

Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan 15.4.2025 kokouksen päätöstiedote on julkaistu. Lautakunta hyväksyi mm. Jätkäsaaren uinti- ja liikuntakeskuksen hankesuunnitelman. Keskuksen rakennustöiden on tarkoitus alkaa syyskuussa 2026 ja toiminnan tiloissa joulukuussa 2029. Rakennus on merkittävin lisäys Helsingin liikuntapaikkatarjontaan viime vuosikymmeninä. Tuleva keskus tulee palvelemaan koko Etelä- ja Länsi-Helsinkiä sekä houkuttelemaan asiakkaita kauempaakin.

Ekohyllyjen suosio yllätti Helsingin kirjastot – Ekoviikko kutsuu kaupunkilaiset toimintaan15.4.2025 08:30:00 EEST | Tiedote

Helsingin kaupunginkirjasto on perustanut kirjastoihin ekohyllyt tavoitteenaan tuoda ympäristöön liittyvä tieto aiempaa paremmin kaupunkilaisten ulottuville. Ekohyllyjen aineisto on ollut niin suosittua, että hyllyt tyhjenevät jatkuvasti. Tänä keväänä Helsingin kirjastoissa järjestetään ensimmäistä kertaa Ekoviikko, jonka myötä kirjastot täyttyvät ympäristöaiheisista tapahtumista.

Miljöhyllornas popularitet överraskade Helsingfors bibliotek, nya Ekoveckan hoppas inspirera stadsborna till miljövänliga handlingar15.4.2025 08:29:00 EEST | Pressmeddelande

Helsingfors stadsbibliotek har inrättat miljöhyllor på biblioteken med målet att göra information om miljön mer lättillgänglig för stadsborna. Miljöhyllorna har blivit så populära att de ofta har tömts snabbt; i mars var nästan hälften av miljöhyllornas material utlånat. Den här våren ordnar Helsingfors bibliotek för första gången Ekoveckan med evenemang med miljötema.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye