Helsinki kilpailuttaa jäätelö- ja grillikioskipaikkoja vuoden 2022 alusta

Päätös tähtää kioskiyrittäjien yhdenvertaiseen kohteluun ja uusien toimijoiden mahdollisuuksiin tulla markkinoille. Nykyiset kioskipaikkojen määräaikaiset sopimukset ovat voimassa vuoden 2021 loppuun saakka.
Kilpailutettavaksi tulee 25 jäätelökioskipaikkaa ja 7 grillikioskipaikkaa. Paikat vuokrataan hintatarjousten perusteella. Paikat on jaettu kolmeen vyöhykkeeseen: ydinkeskustaan, kantakaupunkiin ja muihin kaupungin alueisiin. Kullakin vyöhykkeellä on markkinavuokraselvityksen perusteella määritelty vähimmäisvuokrataso, joka nousee ydinkeskustan alueella ja laskee muiden alueiden kohdalla nykyisestä. Lopullinen vuokra määräytyy vähimmäisvuokran ja tarjousten mukaan.
Kilpailussa kukin tarjoaja voi saada korkeintaan viisi paikkaa vuokrattavista paikoista.
Kioskiyrittäjillä runsaasti mahdollisuuksia Helsingissä
Kilpailutettavien kioskipaikkojen lisäksi kaupunki tarjoaa lukuisia muita mahdollisuuksia kioskiyrittäjille:
- Kevyin vaihtoehto on liikkuva myynti eli esimerkiksi polkupyörä, kärry tai mopo, josta voi myydä tuotteitaan korkeintaan tunnin ajan yhdessä paikassa. Tuoleja, pöytiä tai muuta kiinteää ei saa pystyttää. Ei edellytä sopimusta kaupungin kanssa.
- Ketterät kioskit eli ns. ruokarekat, joilla ei ole pysyvää myyntipaikkaa, vaan käyttöoikeus ydinkeskustan määrätyille kauppapaikoille tai vapaammin keskustan ulkopuolella. Ketterä kioski –sopimuksia on tehty vuosittain noin 30, mutta määrää ei ole rajoitettu.
- Torimyynti teltasta. Myös liikkuvia kioskeja on kokeiltu torialueilla.
- Maauimaloiden, uimarantojen ja liikuntapaikkojen kioskit, joita on yhteensä 25, sekä kirjastojen ja kulttuuritalojen kioskit ja kahvilat. Lisätietoja antaa kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala.
- Nyt kilpailuun tulevat 32 jäätelö- ja grillikioskipaikkaa, joiden vuokra-aika on 2022-2029.
- Kaupungin omistamat liikehuoneistot, kuten lippa- ja lankarullakioskit, joita on yhteensä 24. Näistä on vuokrattuna tällä hetkellä 18.
- Tontin vuokraaminen yritystoimintaa varten. Tämä edellyttää pitkäaikaista maanvuokrasopimusta, rakennuslupaa ja mahdollisesti poikkeamislupaa asemakaavasta, jos kaavassa määritelty käyttötarkoitus on eri.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti Mäkinen
vs. asukas- ja yrityspalvelupäällikkö
Kaupunkiympäristön toimiala
puh. 09 310 39748
antti.makinen@hel.fi
Kuvat

Liitteet
Tietoja julkaisijasta

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 15.4.202515.4.2025 18:49:46 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 15.4.2025. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Veneilijöitä haastetaan ympäristöystävällisempään veneilyyn15.4.2025 10:15:53 EEST | Tiedote
Helsingin ja Turun yhteinen Itämerihaaste yhteistyössä Pidä Saaristo Siistinä ry:n kanssa kampanjoivat tänä kesänä vastuullisemman veneilyn puolesta. Vastuullinen veneily -kampanjassa kehotetaan muun muassa huomioimaan ympäristö veneen kunnostuksessa, jätteiden käsittelyssä ja Itämerellä liikkuessa. Lisäksi venesatamia kannustetaan liittymään ympäristöystävällisten Roope-satamien joukkoon.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 10.4.202510.4.2025 18:42:19 EEST | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 10.4.2025 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 24.4.2025
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 8.4.20258.4.2025 17:30:40 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 8.4.2025. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Ett nytt stadion planeras till Åggelby7.4.2025 11:56:15 EEST | Pressmeddelande
Man planerar att bygga ett nytt stadion vid idrottsparken i Åggelby. Samtidigt ska övriga förhållanden för motion och idrott förbättras. Man ska även utreda möjligheterna att bygga bostäder i området.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme