Helsinki kutsuu energiatehokkaat taloyhtiöt kisaamaan ympäristöpalkinnosta

Energiankulutuksen vähenemisen lisäksi valintakriteereinä ovat rahoitusmallin innovatiivisuus, energiaremonttien suunnitelmallisuus, vuorovaikutus taloyhtiön sisällä ja taloyhtiöiden kesken sekä halu levittää tietoa omista kokemuksista esimerkiksi median välityksellä.
Voittajan julkistamisen ajankohta päätetään korona-tilanteen helpotettua. Palkinnon luovuttaa kilpailupaneelin puheenjohtaja, apulaispormestari Anni Sinnemäki.
Voittaja saa käyttöönsä Helsingin kaupungin ympäristöpalkinto -tunnuksen. Voittajasta tehdään myös video.
Ympäristöpalkinto on jaettu vuodesta 2008 lähtien, ja sen on saanut tähän mennessä kahdeksan helsinkiläistä toimijaa. Helsingin kaupungin ympäristöpalkinto on tunnustus arvokkaasta työstä ympäristön puolesta.
Kilpailu on osa Helsingissä valmisteilla olevaa Energiarenessanssi-ohjelmaa, jonka tarkoituksena on auttaa taloyhtiöitä energiatehokkuudessa ja uusiutuvan energian lisäämisessä. Tavoitteena on vähentää lämmitysenergian määrää kymmenillä prosenteilla koko Helsingin rakennuskannassa vuoteen 2035 mennessä sekä levittää tietoa hyvistä käytännöistä niin Helsingissä kuin muuallakin Suomessa.
Lisätietoa kilpailusta ja ilmoittautumisesta: www.hel.fi/ymparistopalkinto
Taustatietoa
- Helsingin tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Tavoitteen saavuttamiseksi on laadittu Hiilineutraali Helsinki 2035 -toimenpideohjelma ja Ilmastovahti-verkkopalvelu sen etenemisen seuraamiseksi: ilmastovahti.hel.fi
- Tällä hetkellä noin 56 prosenttia Helsingin hiilidioksidipäästöistä aiheutuu rakennusten lämmittämisestä.
- Helsingin hiilidioksidipäästöt ovat vähentyneet jo 28 prosenttia vuodesta 1990, vaikka asukkaiden määrä on samassa ajassa kasvanut 150 000:lla. Asukasta kohden laskettuna päästöt ovat pienentyneet 44 prosenttia.
- Helsingin kaupungilla on tiukat vaatimukset myös oman rakennuskantansa energiatehokkuudelle: kaikki uudet toimitilat ja muut kaupungin hallitsemat rakennukset rakennetaan erittäin energiatehokkaasti.
Tiedotteen kuva: Jussi Hellsten
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johanna af Hällström,
vs. tiimipäällikkö
kaupunkiympäristön toimiala
puh. 09 310 32044
johanna.afhallstom@hel.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 8.5.20258.5.2025 18:45:20 EEST | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 8.5.2025 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 22.5.2025
Gräsvikens metrostation utvecklas7.5.2025 14:50:45 EEST | Pressmeddelande
Vi vill utveckla kvarteret kring Gräsvikens metrostation och Gräsvikstorget. I kvarteret planeras nya tjänster, affärslokaler och bostäder för ca 700 personer. En reservation för utveckling söks för området. Stadsborna kan säga vad de tycker om planeringen med en Säg din åsikt -enkät fram till 21. maj.
Ruoholahden metroasemaa kehitetään7.5.2025 14:50:45 EEST | Tiedote
Ruoholahden metroaseman korttelia sekä Ruoholahdentoria halutaan kehittää. Kortteleihin suunnitellaan uusia palveluja, liiketiloja ja asuntoja noin 700 asukkaalle. Alueelle haetaan kehittämisvarausta. Kaupunkilaiset voivat kertoa mielipiteensä suunnittelusta Kerro kantasi -kyselyssä 21. toukokuuta asti.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 6.5.20256.5.2025 19:59:25 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 6.5.2025. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Helsingin kaupunki ja poliisi valvovat tehostetusti työmaiden liikennejärjestelyjä 6.–8. toukokuuta 20255.5.2025 12:26:35 EEST | Tiedote
Tehostettu valvonta kohdistuu tällä kertaa erityisesti asfaltointitöiden järjestelyihin, joiden tarkastetaan olevan kaupungin määräysten mukaiset. Puutteelliset järjestelyt vaarantavat muiden kadunkäyttäjien turvallisuutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme