Helsinki valittiin Suomen liikkuvimmaksi kunnaksi Urheilugaalassa
Helsinki on liikunta- ja urheilukaupunki, joka tarjoaa kaupunkilaisille satoja syitä liikkeelle lähtemiseen, joko virkistäytymisen, kisailun, kunnon kohottamisen tai ystävien kanssa liikkumisen näkökulmista. Kaupunkilaisten tyytyväisyys liikuntapalveluihin on tutkitusti korkealla tasolla. Tämä näkyy myös vapaa-ajan liikunnan ja harrastamisen kasvavana suosiona. Helsingin alueella on yhteensä yli 2500 liikuntapaikkaa, joista kaupunki ylläpitää 1 800. Kaupunki järjestää viikoittain yli 1500 ohjattua liikuntatuntia ja tarjoaa monipuoliset mahdollisuudet ulkoiluun, kalastukseen ja veneilyyn. Kaupungissa toimii noin 800 liikunta- ja urheiluseuraa, joista noin puolet on vuosittain kaupungin avustamia. Seuroissa liikkuu yli 100 000 helsinkiläistä.
Yleistyneestä vapaa-ajan liikunnasta huolimatta liikkumisen puute on noussut Helsingissä, kuten muuallakin pitkälle kehittyneessä maailmassa, keskeiseksi terveyttä ja hyvinvointia vaarantavaksi tekijäksi. Fyysinen aktiivisuus ei ole enää osa jokapäiväistä elämää, kuten aiemmin. Pääsääntöisesti nykyihmisen valveillaolo kuluu istuen tai makuulla.
Helsinki päätti kaupunkistrategiassaan tarttua liikkumiseen uudenlaisella ja aiempaa kokonaisvaltaisemmalla otteella. Liikkumista halutaan lisätä kaikkien kaupunkilaisten elämässä, ei vain niiden, jotka ovat jo liikunnan ilosanoman sisäistäneet. Liikkumisohjelman kärki on jokapäiväisen arkiliikkumisen lisäämisessä. Ohjelmaa tehdään ja kehitetään vahvasti tutkimustietoon pohjautuen.
Liikkumattomuus on esimerkki nykymaailman monimutkaisesta ongelmasta, jota ei ratkaista ”yhdellä tempulla”. Kaupunki tunnisti, että liikkumista lisäävien ratkaisujen tulee olla riittävän laaja-alaisia, puhuttelevia, konkreettisia ja koskettaviakin. Liikkuvin kunta - kilpailun teemana korostui yhteistyö yli sektori- ja organisaatiorajojen. Helsingissä kaikki kaupungin toimialat ovat suunnitelleet liikkumisohjelmaan omat liikkumista lisäävät keinonsa, joita on yhteensä noin 60.
Tottumukset liikunnalliseen elämäntapaan luodaan jo 3-vuotiaana. Helsingin valintana onkin varmistaa, että jokainen alle kouluikäinen lapsi saa mahdollisuuden liikkumiseen ja ulkoiluun joka päivä. Neuvoloissa, leikkipuistoissa, päiväkodeissa ja lapsiperheiden kotipalveluissa on käynnissä laaja-alaisia hankkeita, jotta liikkuminen saadaan kokonaisvaltaisesti osaksi lapsen elämää heti ensiaskeleista lähtien. Vuosi 2020 starttaa mittavalla lapsiperheille suunnatulla kampanjalla, jonka yhteydessä perheille jaetaan herätteitä, tietoa, vinkkejä ja mahdollisuuksia liikkumisen lisäämiseen.
Kaupunkiympäristöä kehitetään kävely- ja pyöräilymyönteiseksi rakentamalla 75 kilometriä pyöräilyväyliä ja 3 000 uutta pyöräpysäköintipaikkaa vuoteen 2021 mennessä. Maailman suosituimpien kaupunkipyörien määrä ja käyttö ovat kasvussa. Koulupihoja kunnostetaan lisärahoituksella liikkumiseen kannustaviksi ympäri kaupunkia.
Sosiaali- ja terveystoimessa vahvasti esillä oleva teko ikääntyneiden arkiliikunnan lisäämiseksi on kotihoidon liikkumissopimus. Sen tarkoituksena on tukea hoitotyötä ja ikääntyneen omannäköistä, sujuvaa arkea. Sopimus on otettu käyttöön jo 69 prosentilla kotihoidon asiakkaista. Myöhemmin tänä vuonna kaupunki käynnistää ikäihmisille suunnatun, eri kaupunginosiin suuntautuvan kiertueen, jossa ikäihmisiä kohdataan heille otollisissa arkiympäristöissä, kuten kauppakeskuksissa.
Yhteystiedot
liikuntajohtaja Tarja Loikkanen, +358 9 310 87720, tarja.loikkanen@hel.fi
projektipäällikkö Minna Paajanen, +358 9 310 21162, minna.paajanen@hel.fi
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsinki on elämyksellinen ja vetovoimainen kaupunki täynnä tekemistä ja osallistumisen mahdollisuuksia. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala tarjoaa kaupungin asukkaille ja vierailijoille vuodessa yli 20 miljoonaa kokemusta – taidetta, tapahtumia, kursseja, harrastuksia, tiloja, ulkoilualueita ja palveluja liikkumiseen sekä tukea kulttuurille ja kansalaistoiminnalle.
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala muodostuu neljästä palvelukokonaisuudesta, kirjasto, kulttuuri, liikunta, nuoriso sekä hallinnosta. Toimialan 1 800 työntekijää ylläpitää ja parantaa helsinkiläisten mahdollisuuksia hyvään elämään ja aktiiviseen kansalaisuuteen. Helsingissä on helppoa ja houkuttelevaa lähteä liikkeelle. Joka päivä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaoston, liikuntajaoston ja nuorisojaoston päätöstiedote 3.12.20243.12.2024 18:55:58 EET | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaoston, liikuntajaoston ja nuorisojaoston 3.12.2024 kokousten päätöstiedotteet on julkaistu Helsingin kaupungin verkkosivuilla.
Ennakkotiedote: liikuntajaosto kokoontuu 3.12.202429.11.2024 15:02:56 EET | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto kokoontuu vuoden viimeiseen kokoukseensa 3.12.2024.
Ennakkotiedote: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaoston kokous 3.12.202428.11.2024 15:01:30 EET | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto kokoontuu vuoden viimeiseen kokoukseensa tiistaina 3.12.2024. Kokouksen asialista on julkaistu.
Ennakkotiedote: Kulttuuri- ja kirjastojaoston kokous 3.12.202428.11.2024 14:49:57 EET | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaosto kokoontuu vuoden viimeiseen kokoukseensa tiistaina 3.12.2024. Kokouksen asialista on julkaistu.
Helsingin kulttuurikeskukset täyttyvät jouluisesta ohjelmasta – luvassa konsertteja, koko perheen tapahtumia ja joulumarkkinat28.11.2024 13:38:00 EET | Tiedote
Annantalossa, Kanneltalossa, Malmitalossa, Maunula-talossa, Stoassa ja Vuotalossa järjestetään lähiviikkoina kymmeniä joulunalusajan tapahtumia. Kulttuurikeskuksissa tunnelmoidaan muun muassa Jore Marjarannan ja Olli Ahvenlahden sekä Johanna ja Mikko Iivanaisen joulukonserteissa ja lauletaan joululauluja Mari Kätkän johdolla. Luvassa on myös koko perheen tapahtumapäiviä ja jouluisia taidetyöpajoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme