Hyvä Joulumieli -keräyksen ennätystavoite ylittyi

Koronakriisi on sekä syventänyt että laajentanut lapsiperheiden talousvaikeuksia ja perheiden määrä ruoka-avun hakijoina on kasvanut. Lapsiperheiden köyhyys ja sen vaikutukset nousivat loppusyksystä puheenaiheeksi ja herättivät vahvan auttamishalun, mikä näkyi keräyksen tuloksessa.
– Halusimme tänä vuonna nostaa korttien määrää, jotta mahdollisimman moni pienituloinen perhe saisi toivomansa jouluruoat. Luotimme siihen, että vaikeina aikoina suomalaisten auttamisen halu kasvaa. Keräyksen edetessä luottamus on vain vahvistunut. Lämmin kiitos lahjoittajille, teistä jokainen on tuottanut valtavasti hyvää joulumieltä, viestintä- ja varainhankintajohtaja Liisa Partio Mannerheimin Lastensuojeluliitosta sanoo.
Ruokalahjakorttien jakelusta perheille vastasivat Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Punaisen Ristin paikallisyhdistykset ja -osastot, joiden verkosto kattaa koko maan. Jakelu toteutui yhteistyössä neuvoloiden, sosiaalitoimen ja diakoniatyön kanssa.
Lahjakortin saaneilta perheiltä tulleet viestit ja kiitokset kertovat korttien menneen oikeisiin osoitteisiin:
Kiitos teille. Sain Hyvä Joulumieli -lahjakortin ja se oli tosi iso yllätys. Itku tuli onnesta. Nyt saadaan lasten kanssa nauttia joulusta. Kiitos ja hyvää joulua!
Ilman teidän apuanne meiltä olisi jäänyt joulu väliin. On vaikea edes sanoa, miten iso asia tämä meille oli. Kiitos, muistan tämän aina.
Keräykset eivät poista itse ongelmaa, mutta tuottavat iloa
Hyvä Joulumieli -keräys järjestettiin tänä vuonna jo 25. kerran. Laman keskellä alkunsa saaneelle keräykselle on ollut jatkuvasti tarvetta, sillä lapsiperheköyhyyttä ei ole saatu vähennettyä. Köyhyys koskee noin joka kymmenettä lasta.
– Keräykset ovat tärkeitä, sillä niiden kautta saadaan nostettua esiin vakava yhteiskunnallinen ongelma ja samalla pystytään tarjoamaan mahdollisuus auttaa. Lahjojen antaminen ja saaminen on tärkeä osa jouluperinnettämme. Se tuo jouluun iloa, Liisa Partio sanoo.
– Keräyksillä voidaan jakaa helpotusta vähävaraisten perheiden jouluun, mutta itse ongelmaa niillä ei ratkaista. Siihen tarvitaan oikeita poliittisia päätöksiä, kuten sosiaaliturvan tason nostamista. Jokaisen perheen pitäisi pystyä luottamaan siihen, että vaikeissa tilanteissa ei jää yksin, vaan yhteiskunnan turvaverkko pitää ja apua saa niin, että pärjää, Partio lisää.
Hyvä Joulumieli on Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Suomen Punaisen Ristin yhdessä Ylen kanssa järjestämä keräys kotimaan vähävaraisten lapsiperheiden auttamiseksi. Keräyksen järjestämisessä ovat mukana K-ruokakaupat, Lidl ja S-ryhmän ruokakaupat, jotka myös tukevat keräystä lahjoituksilla.
Lisätietoja:
tiedottaja Eveliina Kutila, p. 040 580 2393, eveliina.kutila(a)mll.fi
viestintä- ja varainhankintajohtaja Liisa Partio, p. 040 580 8984, liisa.partio(a)mll.fi
varainhankintapäällikkö (sij.) Regina Laurén, p. 040 665 0595, regina.lauren(a)redcross.fi
Avainsanat
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Mannerheimin Lastensuojeluliitto on avoin kansalaisjärjestö, joka edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia. MLL:n tavoitteena on lapsiystävällinen Suomi. MLL tarjoaa eri elämäntilanteissa vertaistukea, monipuolista toimintaa sekä osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksia. Suomen suurimpaan lastensuojelujärjestöön kuuluu 68 000 jäsentä, 528 paikallisyhdistystä, 9 piirijärjestöä ja keskusjärjestö. www.mll.fi - http://www.mll.fi/
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Mannerheimin Lastensuojeluliitto
På mors dag belönas 36 mammor med utmärkelsetecken25.4.2025 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
Republikens president har beslutat att ge 36 mammor medalj av I klass med guldkors av Finlands Vita Ros orden. Med det värdefulla utmärkelsetecknet uppmärksammas årligen mammor som har utmärkt sig som föredömliga fostrare samt främjat familjeliv och föräldraskap. Utmärkelsetecknen delas ut vid en riksomfattande morsdagsfest, som ordnas av Mannerheims Barnskyddsförbund i samarbete med social- och hälsovårdsministeriet i Helsingfors söndagen den 11 maj 2025.
Äitienpäivänä palkitaan 36 äitiä kunniamerkein25.4.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Tasavallan presidentti on päättänyt antaa 36 äidille Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalin kultaristein. Arvokkaalla kunniamerkillä huomioidaan vuosittain äitejä, jotka ovat ansioituneet esimerkillisinä kasvattajina sekä perhe-elämän ja vanhemmuuden edistäjinä. Merkit luovutetaan valtakunnallisessa äitienpäiväjuhlassa. Juhlan järjestää Mannerheimin Lastensuojeluliitto yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa Helsingissä sunnuntaina 11. toukokuuta.
MLL:n Lasten ja nuorten 116 111 vastaa pääsiäisenä joka ilta yöhön saakka17.4.2025 07:10:00 EEST | Tiedote
Kaikille lapsille ja nuorille pyhät eivät tarkoita kivaa lomaa ja katkosta arkeen. Lomallakin voi olla tarvetta jutella tai saada apua luotettavalta aikuiselta. Lasten ja nuorten puhelin 116 111 on avoinna jokaisena pääsiäisviikonlopun päivänä kello 17-20. Nuorten Tukilinja päivystää samassa numerossa koko pääsiäisen ajan klo 20-00.
Lek är glädje - Lekdagen firas lördagen den 26.416.4.2025 07:10:00 EEST | Pressmeddelande
Den nationella Lekdagen firas i år lördagen den 26 april, nu redan för tionde gången. Årets tema är glädje. Det påminner oss om att vi också i den här världspolitiska situationen har rätt att glädja oss åt goda stunder och leka oss till välbefinnande. Lekdagsnätverket inbjuder människor i alla åldrar att kasta sig in i lekens virvlar.
Ilo löytyy leikistä - Leikkipäivää vietetään lauantaina 26.4.16.4.2025 07:10:00 EEST | Tiedote
Valtakunnallista Leikkipäivää vietetään tänä vuonna lauantaina 26. huhtikuuta jo kymmenettä kertaa. Vuoden teemana on ilo. Se muistuttaa, että maailmanpoliittisen tilanteen keskellä on lupa myös iloita hyvistä hetkistä ja herättää hyvä olo leikin vauhdittamana. Leikkipäiväverkosto kutsuukin kaikenikäisiä heittäytymään leikin pyörteisiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme