Ilmastonmuutos haastaa vesistösäännöstelyä Teuronjoen ja Puujoen alueella
Kuluneen kevään vesitilanne oli haastava. Sekä Teuronjoella, sen latvoilla, että Puujoella on kärsitty pitkälle alkukesään tulvakorkeuksiin nousseesta vedenpinnasta. Viljelyksessä olevia peltoja on ollut veden alla pitkälle alkukesään ja myös omaisuusvahinkoja on sattunut. Esimerkiksi Kärkölän Lappilaan muodostuneella tulvajärvellä kevään toukotyöt ovat viivästyneet poikkeuksellisen paljon.
Hämeen ELY-keskuksen koollekutsuma yhteistyöryhmä on ryhtynyt selvittämään, miten poikkeuksellisiin vesivuosiin pystytään jatkossa varautumaan paremmin. Säännöstelykysymyksiin keskittyvän yhteistyöryhmän tarkoituksena on tarkastella säännöstelyn kehittämismahdollisuuksia. Päämääränä on sovittaa yhteen eri käyttäjäryhmien tavoitteita.
Yksi selitys runsaalle vesimäärälle oli poikkeuksellisen luminen talvi. Lammin Pääjärven vedenkorkeutta laskettiin reippaasti helmi-maaliskuussa, jotta järveen saatiin tilaa kevään sulamisvesille. Sulamisvesien keräämisellä Pääjärveen helpotetaan alapuolisten vesistöjen, Teuronjoen ja Puujoen tulvatilannetta. Tällä hetkellä vedenkorkeudet ovat lämpimien ja kuivien säiden ansiosta laskusuuntaiset.
Teuronjoen ja Puujoen alue on säännöstelty vesistöalue
Luvanvaraisella säännöstelyllä pyritään vähentämään tulvien aiheuttamia haittoja sekä parantamaan vesistöjen virkistyskäyttömahdollisuuksia. Säännöstelyä toteutetaan käytännössä patojen avulla, jolloin vettä voidaan joko varastoida tai juoksuttaa yläpuolisesta vesistöstä. Ilmastonmuutoksen myötä vuosikymmeniä sitten annetut säännöstelyluvat eivät välttämättä ole enää toimivia 2020-luvun ilmasto-olosuhteissa. Ilmastonmuutoksen myötä muun muassa talvitulvien on arvioitu yleistyvän lumi- ja jääpeitteisen vuodenajan harvinaistuessa. Vuosittaiset vaihtelut ovat jatkossa suuria.
Muuttuviin vesitilanteisiin varautuminen edellyttää parempaa ennakointia. Säännöstelijä voi hyödyntää muun muassa sää- ja vesitilanne-ennusteita ja -varoituksia. Ennusteet laaditaan mallinuksen avulla, joka perustuu sekä ajallisesti että paikallisesti kattavaan vedenkorkeuden ja virtaaman mittausverkostoon. Tiedonvaihto säännöstelijän, ELY-keskuksen vesilain valvojien ja vesistömallijärjestelmän ylläpitäjän ja kehittäjän (Suomen ympäristökeskus) kanssa on keskeistä.
Vaikka säännöstely toimisi hyvin, sen mahdollisuudet vaikuttaa vedenkorkeuksiin ja virtaamiin ovat lopulta rajalliset. Muita keinoja ovat esimerkiksi erilaisten luonnollisten sekä rakennettujen vedenpidätysalueiden hyödyntäminen ja uoman luontaisen mutkittelun palauttaminen. Vettä pidättävien alueiden avulla vettä pystytään varastoimaan, kun veden määrä muussa vesistössä uhkaa nousta haittaaviin tulvakorkeuksiin. Tulvatasanteilla ja laskeutusaltailla on lisäksi myönteisiä vaikutuksia vesistöihin kohdistuvan ravinnekuormituksen pidättäjinä sekä eroosiohaittojen ehkäisyssä. Teuronjoen ja Puujoen alue on osa noin parin sadan kilometrin mittaista Kokemäenjoen vesistöaluetta. Vedenmäärän ja -laatua parantavat toimet yläjuoksulla vaikuttavat pitkälle Porin edustalle ja Selkämerelle asti.
Hämeen ELY-keskuksen koollekutsuma yhteistyöryhmä kokoontui ensi kertaa kesäkuun alkupuolella. Jatkotoimenpiteinä ryhmä päätti verkkopohjaisen kyselyn toteuttamisesta Teuronjoen ja Puujoen valuma-alueella.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Elina Laine, johtava vesitalousasiantuntija, Hämeen ELY-keskus
Tiedotus:
Miira Jaakonaho, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 176
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hämeen ELY-keskus
Hämeen työttömyydessä ei suuria muutoksia helmikuun aikana25.3.2025 08:04:00 EET | Tiedote
Hämeessä oli helmikuun lopussa 22 642 työtöntä työnhakijaa, mikä on 24 henkilöä vähemmän kuin tammikuussa, mutta 11 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli Hämeessä 13,2 prosenttia, kun koko maan osuus oli 12 prosenttia. Tiedot ilmenevät Hämeen ELY-keskuksen helmikuun työllisyyskatsauksesta.
Valtatien 2 viitoitus uusitaan Forssasta Humppilaan Matkailijankadun ja valtatien 9 välillä24.3.2025 14:36:00 EET | Tiedote
Valtatien 2 viitoitus uusitaan noin 20 kilometrin matkalta Forssasta Humppilaan Matkailijankadun ja valtatien 9 välillä. Hankkeessa parannetaan liikenneturvallisuutta ja tehdään merkittäviä asennus- ja purkutöitä.
Hämeen ELY-keskuksella ja Leader-ryhmillä noin kymmenen miljoonaa jaettavaksi maaseudun kehittämiseen tälle vuodelle21.3.2025 13:41:41 EET | Tiedote
Hämeen ELY-keskuksella ja neljällä Leader-ryhmällä on tänä vuonna käytettävissä noin kymmenen miljoonaa euroa maaseutualueiden kehittämiseen. Hanke- ja yritystukien avulla tuetaan esimerkiksi maaseutualueiden elinvoimaa ja viihtyisyyttä sekä tehdään ympäristö- ja ilmastotekoja.
Kylänojan silta uusitaan Tammelassa kesällä 202520.3.2025 11:47:00 EET | Tiedote
Tammelassa Kylänojan silta (U-2418) uusitaan kesällä 2025. Sillan uusimisen ajaksi ajoneuvoliikenne katkaistaan, ja liikenne ohjataan kiertotielle. Jalankulkijoita ja pyöräilijöitä varten järjestetään kuitenkin ylityspaikka sillan kohdalle.
Kevään tulvat jäämässä vähäisiksi Hämeessä18.3.2025 07:08:00 EET | Tiedote
Valtaosassa Hämeen järvistä vesi on vuodenaikaan nähden korkealla. Lunta valuma-alueilla on jäljellä tavanomaista vähemmän ja tulvakeväästä ennustetaan helppoa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme