Influenssakauteen varaudutaan ympäri maan - rokotteet myyntiin jo tällä viikolla
Influenssavirusten aiheuttamia influenssaepidemioita esiintyy Suomessa joka talvi. Influenssaan arvioidaan sairastuvan 5–15 % aikuisista ja jopa 20–30 % lapsista vuodessa.
Influenssan oireita ovat nopeasti nouseva kuume ja siihen liittyvä lihaskipu, päänsärky ja huonovointisuus. Lisäksi sairastuneilla ilmenee kuivaa yskää, kurkkukipua ja nuhaa. Lapsilla saattaa esiintyä myös maha- ja suolisto-oireita.
Terveet aikuiset toipuvat influenssasta pääosin 1–2 viikon vuodelevolla ja oireenmukaisella lääkehoidolla. Influenssan jälkitaudit, kuten korvatulehdus ja keuhkoputkentulehdus, ovat tyypillisempiä vanhuksilla, pikkulapsilla ja pitkäaikaissairailla.
- Influenssarokote kannattaa ottaa jo loka-marraskuussa. Rokote antaa suojan influenssaa ja sen jälkitauteja vastaan. Suojan rakentuminen kestää 1-2 viikkoa rokotuksen jälkeen, sanoo proviisori Paula Hägg Yliopiston Apteekista.
Influenssarokotteiden koostumus vaihtelee influenssakaudesta toiseen sen mukaan, miten viruskannat kehittyvät ja liikkuvat ympäri maailman. Maailman terveysjärjestö WHO määrittelee vuosittain rokotteessa käytettävät viruskannat.
- Nyt alkavalla influenssakaudella rokotteiden A-viruskannat on vaihdettu viime kauden rokotteeseen verrattuna. Koska rokotteet eivät sisällä eläviä viruksia, ne eivät aiheuta influenssaa, proviisori Paula Hägg kertoo.
Influenssakauden 2019-2020 rokotteet ovat tällä viikolla (vko 41) saatavilla Yliopiston Apteekeista. Rokotteiden hankkiminen edellyttää lääkärin reseptiä. Influenssarokote ei suojaa flunssalta eli nuhakuumeelta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Paula Häggproviisori, laatupäällikkö
Puh:09 5420 4498paula.hagg@ya.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Yliopiston Apteekki on huolehtinut suomalaisten hyvinvoinnista jo yli kaksi ja puoli vuosisataa. Palvelemme asiakkaita apteekeissa ja verkkoapteekissa ya.fi kaikkialla Suomessa. Tarjoamme myös terveydenhuollon toimijoille laajan valikoiman palveluita aina lääkkeiden valmistuksesta annosjakeluun. Olemme Helsingin yliopiston omistama yritys, jonka tuotto käytetään koulutukseen ja tutkimukseen. Asioidessasi Yliopiston Apteekissa olet mukana huolehtimassa huomisen yhteiskunnasta kanssamme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Yliopiston Apteekki
Yliopiston Apteekki aloittaa lääkkeiden pikakuljetukset Jyväskylässä, Salossa, Kemissä ja Helsingin Malmilla Woltin kanssa19.9.2024 12:39:14 EEST | Tiedote
Verkkoapteekista ya.fi on voinut tilata resepti- ja itsehoitolääkkeitä jo yli kymmenen vuoden ajan. Nyt verkkoapteekissa ya.fi on mahdollista valita Wolt toimitustavaksi 7,5 kilometrin etäisyydellä Yliopiston Apteekin toimipisteestä Jyväskylässä, Salossa, Kemissä ja Helsingin Malmilla.
Matkailijan muistilista – huomioi nämä asiat lääkkeisiin liittyen26.6.2024 09:39:56 EEST | Tiedote
Kesäaikaan ulkomaanmatkailu on vilkasta. Asiantuntijamme antaa vinkit, mitä lääkkeitä matkalle kannattaa varata ja miten toimia, kun vie lääkkeitä ulkomaille. Lääkkeiden vienti ulkomaille vaatii aina hieman valmisteluja.
Näin lievität hyönteisten puremista aiheutuvia oireita12.6.2024 10:08:29 EEST | Tiedote
Normaalia lämpimämmän toukokuun vuoksi erityisesti hyttysiä on tällä hetkellä paljon liikkeellä. Asiantuntijamme kertoo, miten hyönteisten pistoja ja puremia kannattaa hoitaa sekä lievittää kutinaa ja kipua.
Suojaudu oikein auringolta13.5.2024 10:10:25 EEST | Tiedote
Lämpimät kevätpäivät houkuttelevat viettämään aikaa ulkona. Keväällä ja kesän kynnyksellä UV-indeksi kohoaa, vaikkei lämpötila nousisi vielä kovin korkeaksi. Talven jälkeen aurinkoon tottumaton iho on erityisen tärkeää suojata auringolta.
Näin poistat punkit oikein2.5.2024 11:27:13 EEST | Tiedote
Punkkien puremat ovat tavallisia niin ihmisillä kuin lemmikeilläkin. Purema ei yleensä ole vaarallinen, mutta kiinnittynyt punkki tulee irrottaa iholta mahdollisimman pian.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme