Juhannusviikon levätilanne Etelä-Savossa on yleisesti melko rauhallinen, mutta sinilevämäärät lisääntymässä
Kahden edellisen viikon poikkeuksellisen lämmin ja aurinkoinen sekä sateisuudeltaan vaihteleva sää on aktivoinut sinilevien lisääntymistä. Voimakkaat tuulet ja aallokko ovat kasanneet sinileviä paikoitellen runsaiksikin esiintymiksi mataliin lahdenpohjiin, ja sinilevähippuja on nähtävissä monin paikoin päällysvesikerroksessa. Siten leväesiintymissä voi olla suurtakin vaihtelua järvien välillä ja saman järven eri osissa. Aurinkoisen ja lämpimän sään ennustetaan jatkuvan vielä kesäkuun loppuun saakka, joten riski sinilevien esiintymisestä kasvaa.
Leväesiintymät alkavat lisääntyä usein vesien lämpenemisen ja lisääntyvän auringon tulosäteilyn myötä vasta juhannuksen jälkeen. Helteinen sää on nostanut pintaveden lämpötiloja Etelä-Savon järvissä ajankohdan keskiarvoa selvästi korkeammaksi. Haukivedellä Oravin seurantapaikalla pintavesi oli 24.6.2021 22,4 -asteista ja Kyyveden Haukivuoren Asemanrannalla 22,8 -asteista. Lämpötila on 2,1 °C keskimääräistä korkeampi. Lisätietoa pintavesien lämpötilasta ja muista vesiasioita löytyy vesi.fi -palvelussa.
ELY-keskus seuraa tilannetta ja tiedottaa levätilanteesta vähintään kerran kuussa
Valtakunnallista ja alueellista levätilannetta seurataan kesäkuun alusta syyskuun loppuun saakka. Etelä-Savon ELY-keskus tiedottaa oman alueensa levätilanteesta lomakautena muutaman viikon välein ja useamminkin, mikäli levätilanteessa tapahtuu olennaisia muutoksia. Varsinaiseen sinilevien havaintoverkkoon kuuluu Etelä-Savossa 16 viikoittain seurattavaa havaintopaikkaa. Tämän lisäksi kirjataan ylös myös yleisöhavaintoja sekä kuntien ympäristöviranomaisten ilmoituksia. Lisäksi kansalaiset voivat lisätä Järvi-Meriwikiin myös omia havaintojaan www-selaimen kautta tai suoraan havaintolähetti-sovelluksella.
Näin tunnistat sinilevän
Vähäinen määrä sinilevää näyttää vedessä vihreiltä tai kellertäviltä hiukkasilta. Rannalle voi ajautua kapeita leväraitoja. Runsas määrä sinilevää muodostaa tyynellä ilmalla veteen vihertäviä tai kellertäviä levälauttoja ja sitä kasautuu rantaveteen. Sinilevästä poiketen siitepölyä esiintyy veden pinnan lisäksi myös esimerkiksi laiturin tai pihakalusteiden päällä.
Jos levämassa hajoaa tikulla kokeiltaessa hippusina veteen, kyseessä voi olla sinilevä. Jos levä jää roikkumaan keppiin, kyseessä on jokin muu kuin sinilevä. Vesilasissa sinilevät nousevat pintaan vihertävinä hippusina noin tunnin kuluessa.
Tarkkaile levätilannetta ja vältä selvästi leväpitoisen veden käyttöä
Jos veteen ilmaantuu silminnähden runsaasti levää, uimista ja veden käyttöä sauna- ja talousvedeksi on syytä välttää. Leväpitoiseen veteen ei myöskään pidä päästää pieniä lapsia eikä kotieläimiä. Sinilevät voivat aiheuttaa mm. allergiareaktioita, silmätulehduksia tai nuhaista oloa. Sinileväkukinnat voivat myös olla myrkyllisiä. Jos epäilet sinilevistä aiheutuneita oireita, ota yhteyttä Myrkytystietokeskukseen p. 0800 147 111.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vesistöasiantuntija Pekka Sojakka, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 0295 024 233, pekka.sojakka(at)ely-keskus.fi
Vesistösuunnittelija Kukka Kujala, Etelä-Savon ELY-keskus p. 0295 024 246, kukka.kujala(at)ely-keskus.fi
Kuvat
Linkit
- Etelä-Savon levätilanne (ely-keskus.fi)
- Etelä-Savon levätilanne ja havaintopaikat (Järviwiki.fi)
- Havaintojen tallentaminen Havaintolähetin avulla (jarviwiki.fi)
- Ohje levähavainnon tekemiseen (jarviwiki.fi)
- Usei kysyttyä sinilevästä (ymparisto.fi)
- Valtakunnallinen levätiedote 24.6.2021 (syke.fi)
- vesi.fi
- Vesistöjen pintavesien lämpötilat (ympäristo.fi)
- Yksittäisen levähavainnon tallentaminen Järvi-meriwikiin (jarviwiki.fi)
Tietoja julkaisijasta
Jääkärinkatu 14, PL 164
50101 Mikkeli
0295 024 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-etela-savo
Etelä-Savon ELY-keskus tuottaa valtion aluehallinnon palveluja ja osallistuu maakunnan kehittämiseen Etelä-Savon maakunnan alueella. Palvelumme kohdistuvat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, maaseutuun sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin. Omaa toimialuetta laajemmin hoidamme rakennerahastotehtäviä Itä-Suomen alueella, koordinoimme vesienhoitoa Vuoksen vesistöalueella ja vastaamme valtakunnallisen TE-hallinnon asiakaspalvelukeskuksen toiminnasta. Viraston toimipaikka sijaitsee Mikkelissä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Savon ELY-keskus
Etelä-Savossa haetaan ideoita uudeksi käytöksi vajaalle käytölle jääneisiin rakennuksiin26.9.2024 12:45:43 EEST | Tiedote
Etelä-Savon ELY-keskus on käynnistänyt hankkeen "Julkisen rakennuskannan uudet sisällöt", jolla ideoidaan uutta käyttöä vähälle käytölle jääneisiin, julkisiin rakennuksiin. Lempinimen Jurakausi saanut hanke toteutetaan yhteistyössä alueen kuntien kanssa, joilla on paras tieto paikallisen rakennuskannan potentiaalista uudessa käyttötarkoituksessa.
Koulujen alkaminen vähensi työttömien naisten määrää24.9.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Etelä-Savossa oli elokuun lopussa 5 641 työtöntä, 453 henkilöä ja 9 % enemmän kuin vuosi sitten. Elokuun aikana kokonaan työttömien määrä laski 383:lla (6 %) ja lomautettujen määrä 46:lla (11 %). Työttömien naisten määrä laski 286:lla, isona syynä koulujen alkaminen. Työttömien miesten määrä laski vähemmän, 97:llä. Elokuun lopussa työttömänä oli 10,1 % työvoimasta.
1260 ukrainalaista siirtynyt kuntalaisiksi Etelä-Savossa11.9.2024 08:10:00 EEST | Tiedote
Tilapäistä suojelua saavia ukrainalaisia on siirtynyt kuntalaisiksi jokaisessa Etelä-Savon kunnassa. Eniten ukrainalaisia maakunnassa on sijoittunut Mikkeliin ja toiseksi eniten Pieksämäelle. Yhteensä tilapäistä suojelua saavia ukrainalaisia on siirtynyt kuntiin 1260.
Arvokkaiden lintuvesien kunnostus Pieksämäellä jatkuu26.8.2024 12:36:02 EEST | Tiedote
Etelä-Savon ELY-Keskus jatkaa kunnostusruoppauksia kahdella arvokkaalla lintuvesikohteella; Vehkalammella ja Kirkko-Surnuilla. Hanke toteutetaan osana Helmi-elinympäristöohjelmaa, jonka rahoittaa ympäristöministeriö. Itä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt molemmille kohteille vesilain mukaiset luvat viime vuonna.
Kangasniemen Pukkiselän tilaa parannetaan vedenpintaa nostamalla22.8.2024 10:10:42 EEST | Tiedote
Etelä-Savon ELY-keskus aloittaa kunnostustyöt arvokkaalla lintuvesikohteella Kangasniemen Pukkiselällä. Pukkiselkää kunnostetaan rakentamalla pohjapato Pukkiselän ja Tiplammen väliseen uomaan, Luusniementien välittömään läheisyyteen. Pohjapadon tarkoitus on pidättää vettä järvessä kuivimpina aikoina ja ehkäistä näin järven umpeenkasvua. Hanke toteutetaan osana Helmi-elinympäristöohjelmaa, jonka rahoittaa ympäristöministeriö. Itä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt vesilain mukaisen luvan pohjapadon rakentamiselle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme