Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu sallii tekoälyn käytön opiskelussa

Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu (JSBE) on tehnyt linjauksen, jonka mukaan tekoälyn käyttöä ei yritetä kieltää tai jyrkästi rajoittaa opiskelussa.
”Meidän näkökulmamme on, että tekoälysovellukset ovat kehittyvää teknologiaa ja osa tärkeitä tulevaisuuden työelämätaitoja. Niillä on jo nyt monia hyödyllisiä ja opiskelijaa auttavia käyttötapoja, joten haluamme rajoittamisen sijaan opastaa opiskelijoita mahdollisuuksien äärelle”, kertoo JSBE:n koulutuksesta vastaava varadekaani Vilma Luoma-aho.
Tekoälysovellukset, kuten eniten julkisuutta saanut ChatGPT, ovat kaikkien saatavilla ja niitä on myös helppo käyttää. Siksi aihe on puhuttanut myös korkeakoulumaailmassa, ja joissain oppilaitoksista on päädytty myös päinvastaisiin linjauksiin.
”On ihan totta, että tekoälyä voi käyttää huijaamiseen kirjallisissa tehtävissä. Sitä on kuitenkin mahdotonta valvoa tai todentaa. Siksi meistä on kaikkien etu, että annamme tässä vaiheessa sekä opettajille että opiskelijoille raamit, joiden mukaan toimia”, perustelee aiheeseen omassa opetuksessaan perehtynyt apulaisprofessori Mikko Rönkkö.
Ohjeistuksen mukaan opiskelijalla on vastuu omasta oppimisestaan ja pelisääntöjen noudattamisesta. Opettajien puolestaan täytyy antaa sellaisia tehtäviä, että niitä ei käytännössä voi läpäistä pelkästään geneerisellä tekoälyn tuottamalla tekstillä.
”Koska kyse on uudesta asiasta, joudumme varmasti päivittämään ja täsmentämään linjaustamme. Halusimme kuitenkin antaa jotain ohjeistusta mahdollisimman nopeasti, jotta jokaisen opettajan ja opiskelijan ei tarvitse itse pohtia asiaa ja sen merkitystä puhtaalta pöydältä”, Luoma-aho toteaa.
Mikko Rönkkö painottaa, että tekoälyn kielimallit ovat kehittyvää teknologiaa, joka paranee ja integroituu ajan myötä moniin nyt jo käytössä oleviin työkaluihin.
”Jos nyt kielletään kielimallin käyttö ChatGPT:n kautta, niin kiellämmekö myös Googlen hakukoneen tai Wordin oikoluvun käytön, kun ne alkavat tuottaa vastauksia ja korjausehdotuksia samalla teknologialla? Kielimallit ovat jo käytössä yrityselämässä, joten opiskelijoiden pitää oppia käyttämään niitä oikein. Näiden kieltäminen olisi lyhytnäköistä”.
Lisätietoja tiedotusvälineille: apulaisprofessori Mikko Rönkkö, puh. +358408053177varadekaani, professori Vilma Luoma-aho, puh. +358408053098Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Petra Thurenviestinnän asiantuntijaJyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu
Puh:+358504711642petra.t.thuren@jyu.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Väitös: Johtajien eettisten haasteiden tarkastelu huolenpidonetiikan kautta haastaa vallitsevia käsityksiä johtajuudesta ja tutkijan roolista28.3.2025 08:00:00 EET | Tiedote
KTM Ida Okkonen tarkasteli väitöstutkimuksessaan vastaanottokeskusten johtajien työssään kohtaamia eettisiä haasteita sekä haavoittuvuuden kokemuksia ja huolenpitoa niin johtamistyössä kuin tutkijan ja tutkittavan välillä organisaatiotutkimuksessa. Haavoittuvuuden kokemuksilla todettiin olevan merkitystä johtamistyön merkityksellisyyden ja johtamisroolin kestävyyden kuin myös organisaatiotutkijan moraalisen vastuun suhteen.
Kalatutkimuspäivillä tietoa kalakantojen tilasta ja kestävästä käytöstä muuttuvassa ympäristössä28.3.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Miten muikun kutukannan kokoa arvioidaan? Onko kuhan kasvunopeus muuttunut? Miten Itämeren nahkiainen voi? Voiko kiertovesilaitoksessa kasvatetun kirjolohen hyvinvointiin vaikuttaa? Kuinka kalatauteja voidaan torjua? Esimerkiksi näihin kysymyksiin kalatutkijat antavat vastauksensa kansallisilla kalatutkimuspäivillä Jyväskylässä 1.-2.4.2025.
Uuden tutkimuksen mukaan musiikki voi tehdä rutiininomaisesta liikunnasta iloa tuottavan tavan28.3.2025 06:59:00 EET | Tiedote
Jyväskylän yliopistossa tehty uusi tutkimus paljastaa, että musiikki voi saada liikunnan tuntumaan helpommalta, parantaa kestävyyttä ja auttaa kehittämään pysyviä liikuntatapoja. Musiikki siirtää liikkujan huomion velvollisuudesta mielihyvään ja tarjoaa yksinkertaisen mutta tehokkaan tavan pysyä aktiivisena.
”Yhteiskunnan tehtävä on tasata lapsen ja nuoren lähtökohdista johtuvia eroja” – lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen vastaanotti Minna Canth -tunnustuksen26.3.2025 15:50:22 EET | Tiedote
Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitos juhlisti Minna Canthin perintöä 26.3.2025 yliopiston Ruusupuistossa. Tilaisuudessa lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen vastaanotti Minna Canth -tasa-arvopalkinnon tunnustuksena ansioituneesta kotimaisesta tasa-arvotyöstä.
Jyväskylän yliopisto oli vetovoimainen korkeakoulujen yhteishaussa - psykologia suosituin kohde26.3.2025 12:29:26 EET | Tiedote
Jyväskylän yliopistoon haki eilen päättyneessä korkeakoulujen kevään toisessa yhteishaussa 19 477 hakijaa. Viime vuodesta hakijamäärä nousi 4,1 prosenttia. Valtakunnallisesti kevään toisen yhteishaun hakijamäärä nousi 2,6 prosenttia. Hakemuksia Jyväskylän yliopistoon kertyi 25 960.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme