Kangasalan kaupunki

Kangasalan latujen ja luistelukenttien karttapohjainen kuntotietopalvelu on julkaistu

Jaa
Kangasalan kaupunki on julkaissut karttapohjaisen kuntotietopalvelun kuntalaisille. Uudesta sähköisestä kuntotietopalvelusta liikunnan harrastajat pääsevät seuraamaan hiihtolatujen, luistelukenttien ja kaukaloiden kunnossapitotilannetta.
Kuva: Kangasalan kaupunki/Rami Valonen.
Kuva: Kangasalan kaupunki/Rami Valonen.

Sähköistä kuntotietopalvelua on kehitetty yhteistyössä Kangasalan kaupungin paikkatietopalveluiden, ulkoalueiden ylläpitoyksikön ja liikuntapalveluiden kanssa. Lisäksi sovelluksen käyttöön on opastettu latu-urakoitsijoita.

Uudesta palvelusta löytyvät hiihtoladut, luistelukentät ja kaukalot. Kangasalan kaupungilla on ylläpidossaan yhteensä 21 luistelukenttää, 6 kaukaloa ja noin 100–200 km maastohiihtolatuja sääolosuhteista riippuen. Säiden salliessa ja turvallisuusnäkökohdat huomioiden tehdään myös jäälatuja. Etelä-Kangasalan, Koillis-Kangasalan, Sahalahden, Kuhmalahden, Lahdenkulman ja Vehkajärven ladut kunnossapidetään ostopalveluna.

Uudesta palvelusta liikunnan harrastaja voi tarkastaa, milloin luistelukenttä tai hiihtolatu on jäädytetty tai kunnossapidetty viimeksi. Lisäksi sovelluksesta löytyy lisähuomiot jääkenttien ja hiihtolatujen osalta. Tällaisia voivat olla esimerkiksi tilanteet, jolloin ladulla on havaittu hiekkaa tai ladun varrella on työmaa.

Kuntotietopalvelun ominaisuuksia kehitetään edelleen, kun se on saatu vuoden 2023 alussa pilottikäyttöön. Palautetta ja kehitysehdotuksia kuntotietopalvelusta voi jättää liikunnan palautelomakkeella (yhteystiedot alla). Kunnossapitoa koskevat palautteet voi jättää infran palautejärjestelmään (yhteystiedot alla).

Latujen ja luistelukenttien uuden kuntotietopalvelun linkki:
Kangasalan latujen ja luistelukenttien kuntotietopalvelu

Kuntotietopalvelu kaupungin verkkosivuilla:

Viheralueet ja ulkoliikuntapaikat - Kangasala

Hoidetut hiihtoladut ja jääkentät - Kangasala

Latukartat - Kangasala

Palautetta ja kehitysideoita kuntotietopalvelusta voi antaa osoitteessa:

https://www.kangasala.fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/liikuntapalvelut/palautelomake/

Huoltoasiat ja kunnossapito:

Tekninen keskus/ Rakentamisen palvelualue

Palautesovellus (sitowise.com)

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jari Järvinen, kaupunginpuutarhuri
p. 050 550 9079, jari.jarvinen@kangasala.fi


Jarno Schutskoff, liikunnan palvelukoordinaattori
p. 050 309 4545, jarno.schutskoff@kangasala.fi

Kuvat

Kuva: Kangasalan kaupunki/Rami Valonen.
Kuva: Kangasalan kaupunki/Rami Valonen.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kangasalan kaupunki
Kangasalan kaupunki
Kunnantie 1
36201 Kangasala

03 5655 3000http://www.kangasala.fi

Kangasala on hyvinvoiva, kasvava ja voimakkaasti kehittyvä yli 34 000 asukkaan kaupunki kauniissa harju- ja järvimaisemissa hyvien kulkuyhteyksien äärellä Tampereen naapurissa. Olemme palveleva, uudistuvan toimintakulttuurin ja sujuvan arjen kaupunki, joka tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet asumiseen, harrastamiseen, yrittämiseen ja työntekoon.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kangasalan kaupunki

Kangasala mukaan green deal -sitoumusvalmisteluun7.4.2025 13:25:08 EEST | Tiedote

Kiertotalouden green deal on vapaaehtoinen strateginen sitoumus, jossa toimijat sitoutuvat Kiertotalousohjelman luonnonvaratavoitteita, hiilineutraaliutta ja kestävää taloutta edistäviin tavoitteisiin ja toimiin vuoteen 2035 mennessä. Sitoumuksia voivat tehdä yritykset, toimialat, kunnat sekä maakunnat. Green deal -työtä koordinoi Ympäristöministeriö. Kiertotalouden green dealissa mukanaolollaan organisaatiot voivat osoittaa edelläkävijyytensä kiertotalouden edistäjinä sekä päästä verkostoitumaan ja kehittämään yhteistyötä muiden kiertotalouteen tähtäävien toimijoiden kanssa. Kangasalan kaupunki valitsi kaksi teemaa green deal -sitoumukseen: maamassojen uudelleenkäyttö ja kaupungin tilojen käytön tehostaminen. Kangasala valmistelee sitoumuksen yhteistyössä Kiertotalous Pirkanmaan (KIPI) kanssa ja lähtee mukaan Kiertotalous Pirkanmaan kehittämishankkeeseen. Kiertotalous Pirkanmaa tukee kuntia sitoumusten tekemisessä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye