Kasin katutyöt laajenevat Mannerheimintielle 17.5. alkaen – ajokaistan sulkeminen hidastaa liikennettä kesän ajan
Mannerheimintiellä tehdään vesihuoltotöitä: kadun alla uusitaan vesijohtoja, rakennetaan uutta vesihuoltolinjaa ja tehdään vesihuoltotöitä.
Työmaa hidastaa liikennettä kesän ajan
Kaistan sulku työmaa-alueella tarkoittaa merkittävää hidastusta ja mahdollisesti ruuhkia Mannerheimintietä pohjoisesta kohti keskustaa suuntaavassa liikenteessä. Erityisesti keskustaan tai Töölöön saapuvia suositellaan käyttämään touko-heinäkuun ajan vaihtoehtoisia reittejä.
Kasin katutöiden työmaahan liittyen Runeberginkadun ja Mannerheimintien risteyksen liikennevalo-ohjaukseen tulee muutoksia.
Runeberginkadun Mannerheimintien päädyssä oleva valo-ohjattu jalankulkijoiden suojatie poistuu käytöstä, korvaava suojatie tulee lähelle Ruusulankatua. Lisäksi työmaa aiheuttaa ajoittaisia kiertoreittejä risteysalueella.
Raitioliikenne poikkeusreiteille
Mannerheimintietä Pohjoisesta tuleva raitiovaunulinja 2 kääntyy kaistan sulun ajan Sibeliuksenkadun ja Ruusulankadun kautta Runeberginkadulle eikä aja Oopperan pysäkin kautta.
Kasin katutöiden työmaat vievät raitioliikenteen poikkeusreiteille myös Kalliossa ja Alppiharjussa, jossa aloitetaan kiskotyöt.
Lisätietoja raitioliikenteen poikkeusreiteistä saa HSL:n tiedotteista:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Liisa Taskila
tiimipäällikkö
Kaupunkiympäristön toimiala, rakennuttaminen
puh. 09 310 15368
liisa.taskila@hel.fi
Marja Jokinen
Hankekoordinaattori
Louhintahiekka Oy
puh. 044 755 3388
marja.jokinen@louhintahiekka.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 15.4.202515.4.2025 18:49:46 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 15.4.2025. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Veneilijöitä haastetaan ympäristöystävällisempään veneilyyn15.4.2025 10:15:53 EEST | Tiedote
Helsingin ja Turun yhteinen Itämerihaaste yhteistyössä Pidä Saaristo Siistinä ry:n kanssa kampanjoivat tänä kesänä vastuullisemman veneilyn puolesta. Vastuullinen veneily -kampanjassa kehotetaan muun muassa huomioimaan ympäristö veneen kunnostuksessa, jätteiden käsittelyssä ja Itämerellä liikkuessa. Lisäksi venesatamia kannustetaan liittymään ympäristöystävällisten Roope-satamien joukkoon.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 10.4.202510.4.2025 18:42:19 EEST | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 10.4.2025 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 24.4.2025
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 8.4.20258.4.2025 17:30:40 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 8.4.2025. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Ett nytt stadion planeras till Åggelby7.4.2025 11:56:15 EEST | Pressmeddelande
Man planerar att bygga ett nytt stadion vid idrottsparken i Åggelby. Samtidigt ska övriga förhållanden för motion och idrott förbättras. Man ska även utreda möjligheterna att bygga bostäder i området.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme