Kasvihuonetuotannon vedet ja ravinteet kiertoon: opas mahdollisuuksien kartoittamiseen on julkaistu
Opas on suunnattu kasvihuonetuottajille, alan neuvojille ja viranomaisille. Opas laadittiin yhteistyössä kasvihuonealan etujärjestöjen asiantuntijoiden, Luonnonvarakeskuksen tutkijoiden ja ympäristönsuojeluviranomaisten kanssa.
Oppaan laadinta oli osa ympäristöministeriön rahoittamaa hanketta, jonka painopisteenä oli selvittää kasvihuonetuotannon vesistövaikutuksia ja ylikasteluveden puhdistus- ja kierrätysmenetelmiä. Selvityksessä todettiin, että kokonaiskuvan muodostaminen kasvihuonetuotannon ravinnevaikutuksista ympäristöön edellyttää vielä lisätutkimusta. Vesistökuormitusta tulisi kuitenkin vähentää erityisesti jo kuormittuneilla alueilla. Veden paikalliset puhdistusmenetelmät olivat selvitystä tehtäessä pääosin vasta kokeiluvaiheessa. Menetelmien jatkokehittäminen on tärkeää. Tehokkaimmin ravinnepäästöjä voi kuitenkin vähentää kasteluveden kierrätyksellä suljetussa kastelujärjestelmässä. Ylikasteluveden kierrättäminen uudelleen kasvien käyttöön vähentää myös raakaveden ja lannoitteiden tarvetta.
Kasvihuonetuotannon ympäristövaikutusten selvityshanke toteutettiin yhteistyössä Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kanssa. Hankkeen ohjausryhmässä oli edustus ympäristöministeriöstä, Suomen ympäristökeskuksesta, Luonnonvarakeskuksesta, Länsirannikon ympäristöyksiköstä ja Österbottens Svenska Producentförbund r.f:stä.
Opas on julkaistu suomen ja ruotsin kielellä Kansalliskirjaston Doria-julkaisuarkistossa:
Kasvihuonetuotannon vedet ja ravinteet kiertoon – opas mahdollisuuksien kartoittamiseen (doria.fi)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksesta:
Ylitarkastaja Päivi Mikkola, puh. 0295 027 058
Ryhmäpäällikkö Anne Polso, puh. 0295 027 975
sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Sinileväseurannan viimeisellä viikolla sinilevähavaintoja tehty edelleen niin sisävesillä kuin merialueellakin Lounais-Suomessa (Varsinais-Suomi, Satakunta)26.9.2024 14:10:58 EEST | Tiedote
Vaikka sinilevähavaintojen määrä onkin syyskuun mittaan vähentynyt, on lämmin syksy pitänyt vedet lämpiminä ja sinilevähavaintoja on tehty edelleen kuluneella viikolla (vko 39) sekä sisävesillä, että merialueen havaintopaikoilla. Sinilevää havaittiin kuitenkin vain viidellä havaintopaikalla ja havaitut sinilevämäärät olivat pääasiassa vähäisiä.
Valkoposkihanhien syysmuutto on alkanut25.9.2024 14:16:37 EEST | Tiedote
Kulunut viikko toi ensimmäisen valkoposkihanhien muuttoaallon Suomeen. Jakson suurin havainto tehtiin maanantaina 23.9. Rääkkylän Vuoniemellä, jossa havaittiin 9 860 valkoposkihanhea. Noin 50 000 valkoposkihanhen arvioidaan saapuneen Suomeen. Määrä on kuitenkin odotettua pienempi.
Pohjan Voima Oy:n Santakankaan tuuli- ja aurinkovoimahankkeen ympäristövaikutukset on arvioitu – yhteysviranomainen korostaa luontovaikutusten merkitystä (Varsinais-Suomi, Satakunta)25.9.2024 12:55:58 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen perustellun päätelmän Pohjan Voima Oy:n Siikaisten Santakankaan alueelle suunnitteleman tuuli- ja aurinkoenergiahankkeen ja siihen liittyvän sähkönsiirron ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta eli YVA-selostuksesta.
Satakunnan ensimmäinen Helmi-keskittymä Hämeenkankaalle (Satakunta, Varsinais-Suomi)25.9.2024 10:35:07 EEST | Tiedote
Satakunnan ensimmäinen Helmi-keskittymä sijaitsee Jämijärven ja Kankaanpään kuntien alueella. Lähteikkö ennallistettiin jo vuonna 2023.
Uutta tietoa Varkauden Savonmäen pilaantuneesta alueesta – maaperän puhdistushankkeeseen valmistaudutaan (Pohjois-Savo, Etelä-Savo, Pohjois-Karjala)23.9.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Varkauden Savonmäen alueella on todettu riskiperusteinen puhdistustarve. Pirkanmaan ELY-keskuksen selvityksessä hankealueen kiinteistön omistajat ovat antaneet suostumuksensa puhdistuksen toteutukseen. Rakentamissuunnittelu alkaa – puhdistustöiden toteutus on suunniteltu alkavan vuoden 2025 aikana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme