Kaukolämmön päästöt laskevat Turun seudulla valtakunnallista tasoa nopeammin
Kuva 1. Turun seudun hiilidioksidipäästöjen kehitys vuosien 2015-2035 aikana suhteessa valtakunnalliseen päästökehitykseen.
Kaukolämmöstä oli vuoden 2020 loppuun mennessä tuotettu jo 80 prosenttia uusiutuvilla energianlähteillä Turun seudulla. Turku Energian tavoitteena on luopua kivihiilestä perustuotannon osalta kokonaan vuoden 2022 loppuun mennessä. Tavoitteena on myös lisätä muihin kuin polttamiseen perustuvien energianlähteiden määrää tulevina vuosina entisestään mm. hyödyntämällä sektori-integraatiota. Sektori-integraation kuten kaukolämmön sähköistämishankkeiden kautta on tämän hetkisen arvion mukaan mahdollista tuottaa kaukolämpöä Turun seudulla noin 300 GWh:n verran vuoteen 2029 mennessä. Lisäksi lämmön varastointiratkaisut sekä Turku Energian osakkuusyhtiön Turun Seudun Energiatuotanto Oy:n tekemät investoinnit Naantalin voimalaitokseen vähentävät tulevina vuosina kaukolämmön päästöjä entisestään.
− Kaukolämmön ominaispäästöt Turun seudulla ovat viime vuosien aikana laskeneet merkittävästi meidän ja osakkuusyhtiömme Turun Seudun Energiantuotanto Oy:n tekemien investointien ansiosta. Olemme tehneet määrätietoisesti siirtymää fossiilisista polttoaineista kohti päästöttömiä tuotantomuotoja kahden edellisen vuosikymmenen aikana ja nämä tehdyt investoinnit näkyvät nyt merkittävästi pienentyneinä ominaispäästöinä, ympäristöystävällisempänä kaukolämpönä sekä myös laskevana kaukolämmön hintana asiakkaillemme. Tulevina vuosina keskitymme sektori-integraation, hukkalämmön talteenoton ja energian varastoinnin mahdollistamiin keinoihin päästöjemme edelleen vähentämiseksi, sanoo Lämpö-yksikön johtaja Jari Kuivanen Turku Energiasta.
Energiateollisuus julkaisi 6.5.2021 tiedotteen valtakunnallisesti kaukolämmön päästöjen kehityksestä: Kaukolämmön päästöt vähenevät, energian vähähiilisyystiekartta piti kirjoittaa uusiksi vuodessa
Kuva 2. (ks. tiedotteen liitteet) Turku Energian kaukolämmön tiekartta kohti hiilineutraalia Turkua 2029. Kahden edellisen vuosikymmenen aikana tehdyt investoinnit mm. Naantalin monipolttoainelaitokseen ja sen yhteyteen rakennettuun savukaasulauhduttimeen, Kakolan lämpöpumppuihin, Luolavuoren pellettilaitokseen ja aikanaan Orikedon biolämpökeskukseen ovat laskevan päästökehityksen taustalla. Tulevina vuosina keskitytään mm. sektori-integraatio-, energian varastointi - ja hukkalämpöjen hyödyntämishankkeisiin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jari KuivanenJohtaja, Turku Energian Lämpö-yksikkö
Puh:050 5573 261etunimi.sukunimi@turkuenergia.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Turku Energia -konserni kuuluu Suomen suurimpien energiayhtiöiden joukkoon. Liikevaihtomme vuonna 2020 oli 253 miljoonaa euroa. Turku Energiassa työskentelee noin 340 ammattilaista. Turku Energia on Varsinais-Suomen johtava sähkön ja lämmön myyjä ja siirtäjä. Toimintaamme kuuluu myös energiaverkostojen ja energiatuotantolaitosten kehittäminen, rakentaminen ja ylläpitäminen sekä sähköisen liikenteen kehittäminen Turun seudulla. Toimitamme ympäristöä, elämänlaatua ja kilpailukykyä parantavia energiapalveluita 130 000 taloudelle ja yritykselle. Asiakaslupauksemme on "Olemme lähellä, näemme kauas". Olemme mukana rakentamassa hiilineutraalia Turkua. www.turkuenergia.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Turku Energia
Turku Energia kuvaa koko kaukolämpöverkkonsa lämpökameralla helikopterista käsin 3.12.–5.12.20243.12.2024 10:11:41 EET | Tiedote
Turku Energia toteuttaa jälleen koko kaukolämpöverkkonsa teknisen kuntokartoituksen helikopterilennolla lämpökameroiden avulla. Kuvaus tehdään 3.12.–5.12.2024 välisenä aikana, säävaraus huomioiden koko Turku Energian kaukolämpöverkon alueella Turussa, Raisiossa, Naantalissa ja Kaarinassa. Helikopterilennot tehdään auringonlaskun jälkeen, jolloin maanpinta on tasalämpöinen ja liikennettä kaduilla on vähän.
Kaukolämpövuoto Urusvuoren alueella Turussa – vaikutuksia paikallisesti kaukolämmön jakeluun3.12.2024 08:04:03 EET | Tiedote
Turku Energian kaukolämpöverkossa on havaittu Vajossuonkadun ja Rydöntien risteyksessä vuoto tiistaiaamuna 3.12.2024. Tarkka vikakohta on paikannettu ja korjaustöitä ollaan aloittamassa parhaillaan. Vuodolla on vaikutusta kaukolämmön jakeluun ja käyttöveden lämmitykseen ainakin Urusvuoren alueella. Vuodon takia alueen vesistöissä on havaittavissa vihreäksi värjättyä kaukolämpövettä tämän ja huomisen päivän aikana. Arviomme mukaan vuotokohta saadaan korjattua tiistai-iltaan mennessä.
Turku Energian kaukolämmön talvihinta on julkaistu2.12.2024 08:01:38 EET | Tiedote
Turku Energian myymän kaukolämmön talvihinta on julkaistu, ja se astui voimaan 1.12.2024. Kaukolämmön veroton talvihinta on 0,6 % edellisvuotta kalliimpi ollen 83,13 €/MWh (joulukuu 2023-helmikuu 2024: 82,65 €/MWh). Verollinen hinta on 104,33 €/MWh (alv 25,5 %, joulukuu 2023-helmikuu 2024: 102,49 €, alv 24 % €/MWh).
Turku Energia Sähköverkot aloittaa 110 kV voimajohtoaukeiden raivaukset joulukuussa29.11.2024 09:12:04 EET | Tiedote
Turku Energia Sähköverkot suorittaa vesakoiden ja aluskasvillisuuden raivausta sekä puiden karsintaa suurjännitteisten (110 kV) ilmajohtojen voimajohtoaukeilla joulukuun 2024 ja joulukuun 2025 välisenä aikana. Raivauksilla edistetään voimajohtojen turvallista käyttöä sekä häiriötöntä sähkönjakelua. Raivauksia tehdään usealla eri alueilla Turussa sekä Turusta Piikkiöön ulottuvalla voimajohtoaukealla.
Turun Ylioppilaskylän hukkalämpöä hyödyntävä energiaratkaisu palkittiin Brysselissä26.9.2024 06:31:42 EEST | Tiedote
Turun Ylioppilaskyläsäätiön asuntokohde Tyyssijaan toteutettu energiaratkaisu palkittiin 25.9.2024 Brysselissä European Heat Pump Associationin myöntämällä Heat Pump City of the Year 2024 -palkinnolla. Kohteen energiaratkaisusta vastasivat Turku Energia, VTT, Oilon ja HögforsGST. Palkitussa energiaratkaisussa kaukojäähdytyksen paluulämpöä hyödynnetään lämpöpumpun lämmönlähteenä, tavoitteena energiapositiivinen asuminen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme