Kaupunginhallituksen päätöksiä 4.3.2019
Kaupunginhallitus päätti, että Espoon pohjois- ja keskiosien yleiskaavaehdotuksen valmistelua jatketaan niin, että Myntinmäen asemanpaikan sijaintia siirretään etelän suuntaan. Yleiskaavan tulee osoittaa raidelinjaus yleispiirteisesti ja niin laajana ratakäytävänä, että se turvaa mahdollisuudet selvittää, suunnitella ja toteuttaa erilaisia kapasiteetiltaan riittäviä raideratkaisuja ja että ratakäytävälle on toteutettavissa Espoon uusille asemanseuduille houkuttelevat ja riittävät lähijunaliikennepalvelut. Alueesta on tehtävä ajantasainen luontoselvitys. Maakunnallinen ekologinen yhteys järvien Kvarnträsk ja Dämman eteläpuolella on säilytettävä riittävän leveänä ja laadukkaana. Haitalliset vaikutukset Mynttilänkosken arvokkaaseen jokilaaksoon on estettävä. Väylävirasto laatii parhaillaan Espoo-Salo -oikoradan yleissuunnitelmaa, jossa Histassa tulee olemaan asema ja Mynttilän alueella asemavaraus.
Kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle Bergön osayleiskaavan muutoksen hyväksymistä Suvisaaristossa. Osayleiskaavalla mahdollistetaan Bergön alueen lisärakentaminen pääosin ympärivuotista asumista varten. Alueen rakennuksista kahdeksan suojellaan. Kaavassa on yhteensä 50 rakennuspaikkaa ympärivuotiselle asunnoille ja neljä rakennuspaikkaa loma-asunnoille.
Kaupunginhallitus kuuli myös selostuksen Maarinsolmun alueen kehittämisestä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Markku MarkkulaEspoon kaupunginhallituksen puheenjohtaja, elinkeino- ja kilpailukykyjaoston puheenjohtaja
Puh:+358 50 464 2455markku.markkula@aalto.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
![Espoon kaupunki - Esbo stad](/data/images/00945/f7c74237-1edd-4987-a902-9be341c20897-w_300_h_250.png)
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Weekend Festival 2024 ordnas igen i Vermo – arrangemangen för evenemanget kan kommenteras av invånarna28.6.2024 10:44:35 EEST | Tiedote
Weekend Festival ordnas återigen i Vermo det första veckoslutet i augusti. Invånarna i närområdena kan framför allt kommentera evenemangets längd, bullernivån och avfallshanteringen.
Weekend Festival 2024 jälleen Vermossa – tapahtumajärjestelyt asukkaiden kommentoitavina28.6.2024 10:44:35 EEST | Tiedote
Weekend Festival järjestetään jälleen Vermossa elokuun ensimmäisenä viikonloppuna. Lähialueiden asukkaat voivat kommentoida etenkin tapahtuman kestoa, melutasoa ja jätehuoltoa.
Espoon ilmastopäästöt laskivat huomattavasti27.6.2024 16:47:29 EEST | Tiedote
Espoon ilmastopäästöt ovat voimakkaassa laskussa. Vuonna 2023 ilmastopäästöt laskivat jopa tavoitetasoa nopeammin. Asukasta kohti päästöt olivat edelleen pääkaupunkiseudun pienimmät.
Kaupunginhallitus: Länsirata Oy:n ratahanketta koskeva esisopimus valtion ja osakaskuntien kesken24.6.2024 16:57:23 EEST | Tiedote
Kaupunginhallitus hyväksyi Länsirata Oy:n ratahankkeen rakentamista ja rahoittamista koskevan esisopimuksen ehdolla, että kaikki sopimuksen osapuolet hyväksyvät ja allekirjoittavat esisopimuksen.
Kalajärven kaavarunko luo edellytykset yhteisölliselle ja viihtyisälle paikalliskeskukselle19.6.2024 14:06:04 EEST | Tiedote
Kalajärven kehittämistä ohjaava kaavarunko on valmistunut. Tavoitteena on vehreä ja yhteisöllinen kaupunkikylä, jossa on myös riittävät palvelut.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme