KIASMA

Kiasman vastine taiteilijoiden vetoomukseen

Jaa

Ryhmä suomalaisia taiteilijoita on aloittanut työnseisauksen, jonka aikana he pidättäytyvät työskentelemästä Kiasman kanssa niin kauan kuin Kiasma Tukisäätiön hallituksen jäsenenä on Chaim ”Poju” Zabludowicz.

Kansallisgallerian vastaus

Kiasma Tukisäätiö on itsenäinen säätiö, joka on Kiasmasta ja Kansallisgalleriasta erillinen, riippumaton toimija. Poju Zabludowicz on Kiasma Tukisäätiön hallituksen jäsen. Kansallisgallerialla ei ole päätösvaltaa säätiön hallituksen kokoonpanoon. Säätiö on määritellyt tehtäväkseen Kiasman toiminnan tukemisen. Tehtäväänsä säätiö toteuttaa teos- ja rahalahjoituksin. Ehdotukset tuettavista kohteista tulevat Kiasmasta. 

Suomen valtion hallinnoimana toimijana Kansallisgalleria ja sen museot eivät voi osallistua yksityisiin kansalaisiin kohdistuviin boikotteihinMe osallistumme niihin boikotteihin ja sulkuihin, joihin Suomen valtio on sitoutunut ja meitä ohjaa. 

Taiteilijat ovat Kiasmalle tärkeitä kumppaneita. Kunnioitamme vetoomuksen tehneiden taiteilijoiden mielipidettä ja olemme luonnollisesti halukkaita jatkamaan yhteistyötä taiteilijoiden kanssa heidän päätettyään työnseisauksensa.

Kansallisgalleria on päivittänyt syksyn 2022 aikana eettisen ohjeistuksensa. Olemme myös sitoutuneet noudattamaan kansainvälisen museoliiton ICOMin eettistä ohjeistoa. Kansallisgallerian rahoitus ja talous ovat täysin läpinäkyviä ja niihin liittyvät dokumentit ovat julkisia asiakirjoja. 

Kimmo Levä                                                                                   Leevi Haapala

Pääjohtaja, Kansallisgalleria                                                       Museonjohtaja, Nykytaiteen museo Kiasma

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

KIASMA
KIASMA
Mannerheiminaukio 2
00100 HELSINKI

0294 500 200, info@kiasma.fihttp://www.kiasma.fi

Nykytaiteen museo Kiasma on osa Kansallisgalleriaa yhdessä Ateneumin ja Sinebrychoffin taidemuseoiden kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta KIASMA

På Kiasma ses år 2025 Sarah Lucas första separatutställning i Norden1.10.2024 10:03:52 EEST | Pressmeddelande

Kiasma sätter upp en utställning av Sarah Lucas, en av Storbritanniens viktigaste samtidskonstnärer. Lucas hörde till den berömda Young British Artists-rörelsen, och det här är hennes första separatutställning i Norden. I Kiasmas program år 2025 ingår också en utställning av Monira al Qadiri vars centrala tema är oljan och mänsklighetens komplexa förhållande till denna brännande aktuella råvara. Av de inhemska samtidskonstnärerna kommer Dafna Maimon och Essi Kuokkanen att ha separatutställningar. En ny samlingsutställning öppnar i februari.

Kiasmassa nähdään vuonna 2025 Sarah Lucasin ensimmäinen pohjoismainen yksityisnäyttely1.10.2024 10:03:52 EEST | Tiedote

Kiasma tuo nähtäväksi Britannian merkittävimpiin nykytaiteilijoihin lukeutuvan Sarah Lucasin näyttelyn. Kyseessä on tunnettuun Young British Artists -liikkeeseen kuuluneen Lucasin ensimmäinen yksityisnäyttely Pohjoismaissa. Vuonna 2025 Kiasmassa on esillä myös näyttely Monira Al Qadirilta, jonka taiteen keskeinen aihe on öljy ja ihmiskunnan monimutkainen suhde tähän polttavan ajankohtaiseen raaka-aineeseen. Kotimaisista nykytaiteilijoista luvassa on Dafna Maimonin ja Essi Kuokkasen soolonäyttelyt. Uusi kokoelmanäyttely avautuu helmikuussa. Osana sitä nähdään runsas esitysohjelmisto Kiasma-teatterissa.

Sarah Lucas’ first Nordic solo exhibition at Kiasma in 20251.10.2024 10:03:52 EEST | Press release

Kiasma is to stage an exhibition by one of Britain’s most important contemporary artists, Sarah Lucas. This is the first solo show in the Nordic countries by this member of the renowned Young British Artists movement. Also in 2025, Kiasma will host an exhibition by Monira al Qadiri, the main theme being oil and humanity’s complex relationship with this raw material that has become such a burning issue. There will be solo exhibitions by Finnish contemporary artists Dafna Maimon and Essi Kuokkanen. Kiasma’s new collection exhibition opens in February.

Inbjudan till media: Pauline Curnier Jardins utställning presenteras till pressen 10.10.202419.9.2024 13:49:51 EEST | Pressinbjudan

Franska Pauline Curnier Jardins första separatutställning i Finland förvandlar Kiasmas utställningssal till en grotesk temapark. Filmverken den gömmer i sitt inre erbjuder glimtar av kvinnors och på olika sätt marginaliserade människors roll i underhållning och som objekt för maktutövning. Välkommen till presskonferensen på Museet för nutidskonst Kiasma (5. vån.) torsdagen den 10.10. Vänligen anmäl ditt deltagande: kiira.koskela@kiasma.fi

Kutsu medialle: Pauline Curnier Jardinin teoksissa naiset ottavat vallan käsiinsä – näyttelyn tiedotustilaisuus 10.10.2024 Kiasmassa19.9.2024 13:49:51 EEST | Kutsu

Ranskalaisen Pauline Curnier Jardinin ensimmäinen yksityisnäyttely Suomessa muuntaa Kiasman näyttelytilan groteskiksi teemapuistoksi. Sen uumenista löytyvät elokuvateokset tarjoavat välähdyksiä naisten ja eri tavoin marginalisoitujen ihmisten osaan viihteessä ja vallankäytön kohteena. Tervetuloa näyttelyn tiedotustilaisuuteen torstaina 10.10. Kiasmaan (5. krs). Ilmoittauduthan: kiira.koskela@kiasma.fi

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye