Kirjauutuus opastaa lähiluonnon eläinten tarkkailuun
Kirja opastaa tarkkailemaan lähiluonnon villieläimiä ja ymmärtämään niiden käyttäytymistä. Biologi Antti Koli esittelee tekstein ja upein valokuvin tuttuja ja tuntemattomampia kaupungeissa ja taajamissa viihtyviä eläimiä. Hän antaa vinkkejä, miten lajin tarkkailu helpoimmin onnistuu, mistä eläimiä löytää ja mitä kannattaa huomioida niitä valokuvatessa.
– Eläinten tarkkailuharrastus kannattaa aloittaa aivan lähiluonnosta ja pysähtyä sen äärelle mitä huomaa. Vähitellen sitten perehtyä muihin kohteisiin ja uusiin lajeihin, koko ajan eläimiä tarkkaillen, Antti Koli vinkkaa. – Nyt on hyvä aika lähimetsässä kulkemiseen ja tarkkailemiseen, ja oma pihakin sopii esimerkiksi sinitiaisten ja kottaraisten seuraamiseen.
Kirjan retkeilyvinkit karttoineen ehdottavat kullekin lajille hyviä tarkkailupaikkoja ja tyypillisiä elinympäristöjä. Retkeilykohteet eri puolilta Suomea on valittu niin, että niihin on helppo päästä. Keväällä monet eläinlajit ovat aktiivisia.
– Tällä hetkellä sammakkolajit kutevat Keski- ja Pohjois-Suomessa ojissa, lammikoissa ja tulvarannoilla. Lintujen muutto on alkanut ja niillä on jo monenlaista parinmuodostukseen ja lisääntymiseen liittyvää toimintaa, jota voi tarkkailla. Perhosia voi löytää pajuilta, leskenlehdiltä ja sinivuokoiltakin, ja kimalaisnaarat etsivät pesäkoloa, Koli luettelee.
Teoksessa esiteltävät 43 eläinlajia viihtyvät syrjäseutujen lisäksi myös kaupungeissa tai niiden liepeillä. Nisäkkäistä tutuiksi tulevat niin saukko, kärppä ja lumikko kuin siili ja metsäkauriskin. Linnuista esittelyssä on sekä pihalajeja, kuten tiaisia, vedessä viihtyviä lintuja, kuten koskikara, että joitakin erikoisuuksiakin, kuten harjalintu. Kirjassa ei unohdeta myöskään hyönteisiä, matelijoita tai kalojakaan.
– Kirja soveltuu kaikille eläimistä kiinnostuneille, niin pieniä kuin pidempiäkin retkiä tekeville, painottuen kaupunkien ja taajamien lajistoon. Kirjassa kerrotaan eläinten löytämisen ja tarkkailun lisäksi eläinten käyttäytymistutkimusten tuloksista Suomesta ja ulkomailta, kertoo Koli.
Antti Koli on kokenut tietokirjailija ja valokuvaaja, ja huhtikuun lopussa julkaistu Tarkkaile lähiluonnon eläimiä on jo hänen kymmenes kirjansa täynnä kiehtovaa tietoa Suomen luonnosta.
Tuotetiedot:
Antti Koli
Tarkkaile lähiluonnon eläimiä
- nidottu, 160 s.
- 17 x 23 cm
- ISBN 978-952-266-681-9
- suositushinta 27 €
Lisätietoja ja arvostelukappaleet:
Aino Wuolijoki
p. 050 5647684
Kustannuspäällikkö, Karttakeskus
aino.wuolijoki@karttakeskus.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tapio-konserniin kuuluva Karttakeskus on Suomen johtava karttakustantaja. Valikoimamme kattaa niin retkeilyn, matkailun, autoilun kuin veneilynkin. Karttojen lisäksi kustannamme luontoon, ulkoiluun, retkeilyyn ja matkailuun liittyvää kirjallisuutta sekä tarjoamme paikkatietopalveluja. Tapio-konsernin merkittävät brändit ovat Tapio, Karttakeskus ja Metsälehti.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tapio Karttakeskus
Pyörämatkailu on hidasta matkailua parhaimmillaan – uusi opas esittelee 14 reittiä Suomesta8.2.2024 08:00:00 EET | Tiedote
Kotimaan kauniista maisemista ja matkailuhelmistä pääsee nauttimaan parhaiten kiireettömillä pyöräretkillä. Hidas matkailu on kasvattanut suosiotaan Suomessa ja maailmalla, ja pyörämatkailijoiden palvelut ovat parantuneet. Uusi opaskirja esittelee 14 pyöräilyreittiä Suomesta ja 900 kohdetta reittien varsilta.
Uusi retkeilyopas kuvaa Käsivarren tunturiluontoa ja johdattaa vaelluksille Saanalle ja Haltille31.1.2024 08:12:42 EET | Tiedote
Käsivarren suurtunturien luonto on Suomen mittakaavassa ainutlaatuista vuoristoseutua, jonka maisemat poikkeavat kaikista muista Lapin kairoista. Uusi retkeilyopas ja sen liitteenä oleva vedenkestävä ulkoilukartta tutustuttavat alueen luontoon sekä Haltille johtavaan Kalottireittiin ja lukuisiin Kilpisjärven alueen päiväreitteihin.
Uutuuskirja tutustuttaa metsästäjän harhaluotiin menehtyneen Onni Kojon vaellukseen Suomen halki7.11.2023 08:00:00 EET | Tiedote
Onnin matkassa -kirja johdattaa lähes neljän kuukauden vaellukselle Suomen halki Hangosta Norjan Skibotniin. Onni Kojo oli monipuolinen retkeilijä ja eräopas, joka menehtyi metsästäjän laukaukseen Urho Kekkosen kansallispuistossa kesken maastopyöräretken.
Jouni Laaksosen uusi retkeilyopas esittelee yli 120 reittiehdotusta Lapin erämaissa2.11.2023 08:00:00 EET | Tiedote
Jo erämaan ajatteleminen herättää monessa piilevän löytöretkeilijän. Sinne retkeilijän mieli kaipaa. Vaeltajan erämaat -uutuuskirjassa esiteltävät Suomen 19 laajinta erämaata ovat kaikki mielenkiintoisesti erilaisia, persoonallisia ja kokemisen arvoisia.
Kalastuksen taito -tietokirjauutuus tarjoaa käytännönläheiset vinkit kalansaaliin kasvattamiseen25.10.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Kalastuksen taito on ehdoton hankinta niille, joille kolme kalaa ei riitä, vaan toiveissa on saada saaliiksi ainakin 20. Kirjauutuus tarjoaa vinkkejä hauen, kuhan, ahvenen ja meritaimenen kalastukseen.