Kodin ja päiväkodin vuorovaikutus paranee Espoon ja Tampereen digitaalisessa yhteisprojektissa
Espoon ja Tampereen yhteisen digitaalisen eVaka-projektin tarkoituksena on sujuvoittaa muun muassa lasta koskevaa tiedonvaihtoa kodin ja mm. päiväkodin eli varhaiskasvatuksen välillä, digitalisoida varhaiskasvatussuunnitelman läpikäyntiä sekä antaa reaaliaikaista tietoa lapsen varhaiskasvatuksessa viettämästä ajasta.
eVakan ensimmäinen versio otettiin käyttöön Espoossa vaiheittain kevään 2020 aikana ja tänä vuonna lapsen varhaiskasvatus- sekä esiopetuspaikkaa on haettu järjestelmän kautta. eVaka on sujuvoittanut paitsi itse hakuprosessia, myös laskutusta. Uusi järjestelmä on saanut jo nyt helppokäyttöisyydestään paljon kiitosta käyttäjiltä.
Nyt hanke on edennyt toiseen vaiheeseen. Tällä hetkellä toteutetaan kodin ja varhaiskasvatuksen henkilökunnan välisen vuorovaikutuksen digitaalisia palveluja. Espoossa eVakan uusia digitaalisia palveluja otetaan käyttöön osissa koko kehitysvaiheen ajan.
Tampereen tavoitteena on ottaa eVakan Tampereen toteutus eli treVaka käyttöön vaiheittain vuosien 2022—2023 aikana, jonka jälkeen sen kautta hoidetaan noin 25 000 lapsen varhaiskasvatusasioita Espoossa ja Tampereella.
eVakan toiminnallisuuksia on kehitetty alusta alkaen kuntien varhaiskasvatuksen tarpeet edellä. Espoon kaupungille eVaka on tämän hetken merkittävin ketterän kehityksen projekti. Kaupungilta on mukana seitsemän pilottipäiväkotia, kuusi suomenkielisestä varhaiskasvatuksesta ja yksi ruotsinkielisestä (Svenska bildningstjänster), jolloin tietoa käyttäjien toiveista ja käyttäjäpalautetta jo kehitetyistä toiminnallisuuksista saadaan koko kehitysprosessin ajan.
Espoo ja Tampere saivat valtiovarainministeriön kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmästä 3,4 miljoonan euron rahoituksen eVakan toisen vaiheen kehittämiseen. eVakan lähdekoodi on julkaistu ja sitä kehitetään edelleen avoimena lähdekoodina (linkki). Kumpikin kaupunki osallistuu aktiivisesti eVakan uusien digitaalisten palvelujen ketterään kehittämiseen ja nykyinen kehitysvaihe päättyy vuoden 2021 lopussa.
eVaka-järjestelmä soveltuu kaikille Suomen kunnille, jotka haluavat parantaa kodin ja varhaiskasvatuksen välistä vuorovaikutusta. Tavoitteena on kehittää kaikkien kuntien varhaiskasvatuksen tarpeet täyttävä avoin ohjelmistotuote, jota käytettäisiin lähivuosina noin 100 000 lapsen varhaiskasvatusasioiden hoidossa ja jonka ympärille rakentuisi aktiivinen käyttäjä- ja kehittäjäyhteisö. eVaka on merkittävä avoimen lähdekoodin avaus kuntien keskeisissä tietojärjestelmissä. Koska eVaka on kehitetty avoimella lähdekoodilla, sitä voivat vapaasti hyödyntää kaikki halukkaat.
eVakan ydin tarjotaan kunnille samanlaisena. Turku ja Oulu ovat osallistuneet eVakan 2-version konseptointiin ja alustavaa kiinnostusta eVakasta on osoittanut jo yli 20 kuntaa (2 miljoonan väestö).
Yhteyshenkilöt
Projektipäällikkö Meri Vainio
puh 040 550 5542
meri.vainio@espoo.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Weekend Festival 2024 ordnas igen i Vermo – arrangemangen för evenemanget kan kommenteras av invånarna28.6.2024 10:44:35 EEST | Tiedote
Weekend Festival ordnas återigen i Vermo det första veckoslutet i augusti. Invånarna i närområdena kan framför allt kommentera evenemangets längd, bullernivån och avfallshanteringen.
Weekend Festival 2024 jälleen Vermossa – tapahtumajärjestelyt asukkaiden kommentoitavina28.6.2024 10:44:35 EEST | Tiedote
Weekend Festival järjestetään jälleen Vermossa elokuun ensimmäisenä viikonloppuna. Lähialueiden asukkaat voivat kommentoida etenkin tapahtuman kestoa, melutasoa ja jätehuoltoa.
Espoon ilmastopäästöt laskivat huomattavasti27.6.2024 16:47:29 EEST | Tiedote
Espoon ilmastopäästöt ovat voimakkaassa laskussa. Vuonna 2023 ilmastopäästöt laskivat jopa tavoitetasoa nopeammin. Asukasta kohti päästöt olivat edelleen pääkaupunkiseudun pienimmät.
Kaupunginhallitus: Länsirata Oy:n ratahanketta koskeva esisopimus valtion ja osakaskuntien kesken24.6.2024 16:57:23 EEST | Tiedote
Kaupunginhallitus hyväksyi Länsirata Oy:n ratahankkeen rakentamista ja rahoittamista koskevan esisopimuksen ehdolla, että kaikki sopimuksen osapuolet hyväksyvät ja allekirjoittavat esisopimuksen.
Kalajärven kaavarunko luo edellytykset yhteisölliselle ja viihtyisälle paikalliskeskukselle19.6.2024 14:06:04 EEST | Tiedote
Kalajärven kehittämistä ohjaava kaavarunko on valmistunut. Tavoitteena on vehreä ja yhteisöllinen kaupunkikylä, jossa on myös riittävät palvelut.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme