Kulutusjoustohankkeella puhtaampaa lämpöä Vaasan kaupungin kiinteistöille

Pilotissa siirrettiin kaukolämpöverkossa olevien kiinteistöjen kulutusta pois kysyntäpiikeistä, jotka sijoittuvat aamun kello kuuden ja yhdeksän väliin sekä illan kello neljän ja seitsemän väliin. Pienempi kulutushuippu vähentää kalliimman lisälämmöntuotannon tarvetta ja mahdollistaa pienemmän hiilijalanjäljen.
Kulutusjoustolla pyritään vähentämään kulutushuippuja, mikä vaikuttaa suoraan myös käytettyihin energianlähteisiin. Kun lämmöntarve on suuri, käynnistetään usein öljyllä toimivia lisälämpölaitoksia kattamaan kasvanutta kysyntää. Kulutusjousto mahdollistaa kulutuksen siirtämisen eri aikaan tai pidemmälle aikavälille, jolloin yhtäaikaisen kulutuksen huippukin jää pienemmäksi, eikä lisälämpöä tarvita. Tätä tutkittiin myös Vaasan Sähkön ja Vaasan kaupungin yhteishankkeessa.
Hankkeessa kulutusjousto on toteutettu olemassa olevan kiinteistöautomaation avulla. Kulutusjoustolla ei ole ollut vaikutuksia asumismukavuuteen.
Kestäviä ratkaisuja yksi kerrallaan
Vaasan Sähkö haluaa olla aktiivisesti mukana koko Suomen ilmastotalkoissa, ja kestävä kehitys onkin otettu strategiseksi lähtökohdaksi päätöksenteossa. Kaukolämmössä on lyhyellä aikavälillä pystytty tekemään useita ilmastotekoja.
- Oma ilmastotyömme etenee ratkaisu kerrallaan, ja erinäiset kulutusjousto- ja hukkalämpöhankkeet ovat yksi tapa tutkia mahdollisuuksia ja edistää asiaa, toteaa kaukolämpöjohtaja Markus Tuomala.
- Yksittäisten pilottien ohella teemme laajempia ratkaisuja liittyen muun muassa tuotantoportfolioon ja energian varastointiin, esimerkkinä voi mainita Vaskiluotoon tulevan lämpöenergiavaraston. Vuoden alussa lanseerattu Ilmastotakuu antaa myös asiakkaille mahdollisuuden valita täysin hiilidioksidivapaa kaukolämpötuote.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Markus TuomalaKaukolämpöyksikön johtaja
Vaasan Sähkö Oy
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasan Sähkö on vahva energiakonserni, jonka liiketoimintoja ovat sähkökauppa, sähkönsiirto ja kaukolämpö sekä verkkourakointi. Konserniin kuuluu kaksi tytäryhtiötä: Vaasan Sähköverkko Oy sekä Oy RAVERA Ab. Konsernissa työskentelee noin 150 henkilöä ja liikevaihto vuonna 2019 oli noin 153 milj. euroa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan Sähkö Oy
Onnistunut suojausstrategia varmisti hyvän tuloksen – Uusi myyntiyhtiö tuo läpinäkyvyyttä26.2.2025 07:02:00 EET | Tiedote
Vuonna 2024 Vaasan Sähkö -konsernin liikevaihto oli 218,2 miljoonaa euroa (198,7 M€). Konserni onnistui reilusti parantamaan liikevoittoaan, joka nousi 44,5 miljoonaan euroon (13,6 M€). Hyvän tuloksen taustalla oli ennen kaikkea onnistunut suojausstrategia. Liikevoittoon sisältyy myös 11 miljoonan euron vakuutuskorvaus. Konsernin liikevoittoprosentti oli 20,4 (6,8 %). Yhtiön omavaraisuusaste nousi 51,9 prosenttiin (49,0 %). Myös bruttoinvestointien määrä nousi yli 50 prosentilla edellisvuodesta ollen 37,2 miljoonaa euroa.
Vaasan Sähköverkko nostaa verkkopalvelumaksuja – Investointitarpeet kasvavat20.2.2025 07:05:00 EET | Tiedote
Vaasan Sähköverkko nostaa kaikkia verkkopalvelumaksuja huhtikuun alusta. Verolliseen hintaan korotusta tulee keskimäärin 4,5 prosenttia. Sähkölämmitteisessä omakotitalossa muutos merkitsee keskimäärin noin kolmen ja puolen euron kasvua laskuun kuukausitasolla. Kerrostaloasunnossa vaikutus jää alle euroon kuukaudessa.
Vaasan Sähköverkko investoi 15 miljoonaa verkon vahvistamiseen23.1.2025 07:05:00 EET | Tiedote
Vaasan Sähköverkko kehittää tänä vuonna jakelualueensa sähköverkkoa 15 miljoonalla eurolla. Investointisumma sisältää maakaapeloinnin, ilmajohtosaneerauksen ja sähköasemien uusimisen lisäksi vihreän siirtymän varauksen, jonka avulla varaudutaan kasvattamaan sähköverkon kantokykyä.
Tärkeitä energiainvestointeja20.11.2024 07:05:00 EET | Tiedote
Vuoden 2024 kolmella ensimmäisellä vuosineljänneksellä Vaasan Sähkö -konsernin liikevaihto oli 139,3 miljoonaa euroa (135,9 €). Konsernin liikevoitto nousi 28,6 miljoonaan euroon (- 0,7 M€) liikevoittoprosentin ollessa 20,5 (-0,5 %). Liikevoittoon sisältyy yhteensä 11 miljoonan euron vakuutuskorvaus syksyllä 2022 tapahtuneesta Vaskiluodon tuotantolaitoksen turbiinirikosta. Konsernin omavaraisuusaste nousi 53,4 prosenttiin (49,6 %).
Markkinaoikeudelta päätös sähkön hinnasta – Vaasan Sähkö pitää päätöstä oikeana25.10.2024 14:40:56 EEST | Tiedote
Markkinaoikeus on tänään päättänyt, että Vaasan Sähkön Perussähkö-tuotteen hinnankorotus syksyllä 2022 tehtiin sopimusehtojen ja lain säännösten mukaisesti. Markkinaoikeus on hylännyt kuluttaja-asiamiehen vaatimukset.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme