Lapsettomien yhdistys Simpukka ry

Kysely: Tahaton lapsettomuus voi olla miehen elämän suurin kriisi

Jaa
Tällä viikolla (2.–8.11.) vietetään miesten viikkoa, joka huipentuu sunnuntaina isänpäivään. Kaikki eivät kuitenkaan voi toiveistaan huolimatta juhlia isänpäivää. Joka viides mies kohtaa elämänsä aikana vaikeuksia saada lapsi. Simpukka-yhdistyksen toteuttaman kyselyn mukaan monet miehet kokevat tahattoman lapsettomuuden siihenastisen elämänsä vaikeimpana kriisinä.
Kuvituskuva, lähde Pixabay.
Kuvituskuva, lähde Pixabay.

Lapsettomien yhdistys Simpukka ry haluaa miesten viikolla muistuttaa, että isyys ei ole itsestäänselvyys. Tahattomasti lapsettomia miehiä yhdistää usein vaikea kokemus siitä, että oma toive lapsesta ei ole täyttynyt. Simpukan tekemän kyselyn mukaan miehet kokevat lapsettomuuden edelleen stigmana ja tabuna, josta ei ole helppo puhua avoimesti. Elämässäni ei ole koskaan ollut näin pitkää (tässä vaiheessa vajaa neljä vuotta) jaksoa yhtämittaista surua. Tämä on elämäni suurin kriisi, kertoo kyselyyn vastannut mieshenkilö.

Lapsettomien yhdistys Simpukka selvitti verkkokyselyn avulla miehiltä, miltä lapsettomuus heistä tuntui. Kyselyyn vastasi kaikkiaan 77 tahatonta lapsettomuutta kohdannutta miestä. Useat vastaajista kertoivat lapsettomuuden olevan siihenastisen elämän vaikein asia. Lapsettomuuden kokemus ulottui monelle elämänalueelle: pari- ja ystävyyssuhteisiin, töihin ja talouteen, elämäntapoihin ja elämän mielekkääksi kokemiseen. 

Lapsettomuuden kerrottiin aiheuttavan surun, häpeän, pelon ja näköalattomuuden tunteita. Lapsettomuuden myötä päivittäistä elämää kuormittivat myös mielialan vaihtelut. Moni vastaaja toi esiin lähipiirin lapsiperheellistymisen onnistumiseen liittyviä kateuden ja katkeruuden tunteita sekä muiden ihmisten ymmärryksen puutetta. Kyselyn mukaan monet ihmiset osasivat kohdata lapsettoman miehen myötätuntoisesti, mutta valitettavan usein kohtaamisiin liittyi ajattelemattomia kommentteja.

“Tullaan talkooapuun” “Ainahan voitte adoptoida” – kyselystä poimittuja kommentteja

Miehen kokemus jää usein näkymättömäksi

Miehet voivat tuntea olevansa hoitoprosessissa näkymättömiä. Vaikka yhä useammin miehet huomioidaan lapsettomuushoidoissa tasavertaisesti, löytyi edelleen kokemuksia, joissa hoitohenkilökunta sivuutti miespuolisen lapsettoman täysin. Kyselyn vastauksissa korostui tarve tasapuoliseen kohteluun, aitoon kohtaamiseen sekä miesten osallistamiseen ja voinnin tiedusteluun.

Lapsettomuuden kokemus toi kuitenkin mukanaan myös joitakin hyviäkin asioita. Yli puolet vastaajista kertoi lapsettomuuden kokemuksen vahvistaneen parisuhdetta. Lisäksi usea vastaaja kertoi lapsettomuuskokemuksen kasvattaneen heitä ihmisinä. Useampi kuin joka neljäs koki tulleensa empaattisemmaksi ja elämän tärkeysjärjestyksensä kirkastuneen.

Kysely vahvisti tietoa siitä, että miehet kärsivät tahattomasta lapsettomuudesta siinä missä naisetkin. Kaikki tahattomasti lapsettomat miehet eivät käy läpi lapsettomuushoitoja. Kumppanin puuttuminen on yhä yleisempi syy lapsettomaksi jäämiseen miehillä. Kaiken kaikkiaan kysely osoitti miesten kokevan tahattoman lapsettomuuden vaativana elämänkriisinä ja vaikeina tunteina, joka vaatii tasa-arvoisempaa huomioimista niin miesten läheisiltä, terveydenhuollon henkilöstöltä että koko yhteiskunnalta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Viestintäsuunnittelija Miika Rautiainen
045 7876 4464 miika@simpukka.info


Toiminnanjohtaja Johanna Repo
040 4808 676 johanna@simpukka.info

Kuvat

Kuvituskuva, lähde Pixabay.
Kuvituskuva, lähde Pixabay.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Lapsettomien yhdistys Simpukka ry
Tampellan Esplanadi 8 B LH 35
33100 TAMPERE

+358 400 844 823http://www.simpukka.info/

Simpukka on kaikkien tahatonta lapsettomuutta kokevien ja heidän läheistensä yhdistys. Simpukan tavoitteena on, että tahattomasti lapsettomat voivat yhteiskunnassa hyvin.

Tiedämme, miltä lapsettomuus tuntuu.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lapsettomien yhdistys Simpukka ry

Ammattilaiset: Syntyvyyskriisin ratkaisemiseksi tarvitaan hedelmällisyyden ja syntyvyyden osaamiskeskus14.11.2024 08:46:30 EET | Tiedote

Hedelmällisyyden ja syntyvyyden osaamiskeskus, hedelmällisyystieto koulujen opetussuunnitelmaan, lisää rahaa hedelmöityshoitoihin, kampanja sukusolujen luovuttamisesta, Kela-korvaukset koskemaan kaikkia hedelmöityshoidoissa käyviä? Suomalaisten lapsitoiveen tukeminen -keskustelutilaisuus kokosi 12.11. Eurooppasaliin ammattilaisia ja päättäjiä keskustelemaan syntyvyydestä, hedelmöityshoidoista ja lapsitoiveesta.

Kun machomies astuu huoneeseen, kaikki naiset tulevat raskaaksi - onko lisääntymiskyvytön mies muiden silmissä vähemmän mies?8.11.2024 10:41:43 EET | Tiedote

Miehen lapsitoive ja tahaton lapsettomuus ovat yhteiskunnassa yhä huonosti tunnistettuja. Yhdenvertaisen lapsitoiveen mahdollistamisen eteen tarvitaan asennemuutos, miehen lapsettomuussurun ja tuen tarpeen huomioiminen sekä sijaissynnytyksen salliminen. Lapsettomien yhdistys Simpukan paneelissa 6.11.2024 keskustelivat Ville Niinistö, Niko Uusi-Simola, Mio Kivelä ja Tuomas Keski-Kuha.

“Pitääkö minun tulla näyttämään, miten niitä lapsia tehdään?” Tahattomasti lapsettomat miehet saavat loukkaavia kommentteja29.10.2024 07:00:00 EET | Tiedote

Lasta toivovat miehet kohtaavat naureskelua ja asiattomia kommentteja. Lapsettomien yhdistys Simpukka ry muistuttaa, että tahaton lapsettomuus on syvä kriisi myös miehelle. Miehen lapsitoive -keskustelupaneeli 6.11.2024 tuo esille erilaisia lapsettomuuskokemuksia. Paneelissa ovat mukana Ville Niinistö, Niko Uusi-Simola, Mio Kivelä ja Tuomas Keski-Kuha.

Pohjoismaiset lapsettomuusjärjestöt ovat huolissaan syntyvyydestä: “Nuoret eivät tiedä tarpeeksi hedelmällisyydestä”15.10.2024 06:00:00 EEST | Tiedote

Pohjoismaiset lapsettomuusjärjestöt The Nordic Fertily Network -yhteistyöverkostosta ovat huolissaan syntyvyydestä ja nuorten hedelmällisyystiedosta. Lapsettomien yhdistys Simpukka toivoo hedelmällisyystiedon lisäämistä peruskoulun ja toisen asteen opetussuunnitelmaan. Nuoret tarvitsevat tietoa hedelmällisyyteen vaikuttavista tekijöistä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye