Laajat jokaisenoikeudet mahdollistavat luonnosta nauttimisen
Jokaisenoikeuksien perusta on Suomen lainsäädännössä ja useassa eri laissa, jotka antavat, ohjaavat ja rajoittavat jokaisenoikeuksia. Jokaisenoikeuksien nojalla vesistössä saa esimerkiksi uida ja veneillä aiheuttamatta tarpeetonta vahinkoa, haittaa tai häiriötä. Lisäksi luonnossa on sallittua liikkua jalan, hiihtäen tai pyöräillen muualla kuin pihamaalla tai erityiseen käyttöön otetuilla alueilla, kuten viljelyksessä olevilla pelloilla tai istutuksilla. Tilapäisesti voi oleskella ja yöpyä siellä, missä liikkuminen on muutoinkin sallittua. Myös luonnonmarjoja, sieniä ja kukkia voi kerätä omaan käyttöön ja myytäväksi. Maanomistajalla ei ole omistusoikeutta näihin.
Toimi vastuullisesti ja kotirauhaa kunnioittaen
Jokaisenoikeuksia käyttäessään jokaisen on tärkeää muistaa toimia vastuullisesti. Vaikka noikeudet ovat laajat, Suomen lainsäädäntö suojaa esimerkiksi jokaisen kotirauhaa. Tämän vuoksi on hyvä huomata, että esim. teltta tulee pystyttää riittävän kauas asuinrakennuksista ja että marjoja ei ole sallittua kerätä kenenkään pihapiiristä.
Roskat mukaan reppuun
Jokaisenoikeuksien käyttäminen ei saa aiheuttaa vähäistä suurempaa haittaa tai häiriötä toisille tai ympäristölle. Puiden vahingoittaminen ja kaataminen sekä rauhoitettujen eläinlajien tahallinen häiritseminen, erityisesti eläinten lisääntymisaikana, tärkeillä muuton aikaisilla levähdysalueilla tai muutoin niiden elämänkierron kannalta tärkeillä paikoilla, on kiellettyä. Pesimäaikaan kaikki lintulajit ovat rauhoitettuja.
Erityisesti kesällä luonnossa liikkujia on todella paljon. Jokaisenoikeuksien sisältö ja rajoitukset on siten syytä selvittää ja ottaa ne huomioon luonnossa liikkuessaan. Esimerkiksi roskia ei saa jättää luontoon.
Myös tulen käsitteleminen vaatii huolellisuutta ja riittävää varovaisuutta. Nuotiota tai muuta avotulta ei saa sytyttää esimerkiksi Ilmatieteen laitoksen antaman metsä- tai ruohikkopalovaroituksen aikana eikä avotulta saa tehdä toisen maalle ilman maanomistajan lupaa. Lisätietoja rajoituksista saa pelastuslaitokselta.
Ota selvää etukäteen alueen mahdollisista rajoituksista
Luonnonsuojelulaki mahdollistaa liikkumisen rajoittamisen luonnonsuojelualueilla. Rajoituksissa on eroja riippuen luonnonsuojelualueen tyypistä. Esimerkiksi kansallispuistossa voidaan joko alueen perustamispäätöksen rauhoitusmääräyksissä tai aluetta koskevaan järjestyssääntöön otettavalla määräyksellä kieltää tai rajoittaa liikkumista, leiriytymistä, maihinnousua sekä veneen, laivan tai muun kulkuneuvon pitämistä. Liikkumis- ja maihinnousukielto tai -rajoitus edellyttää, että alueen eläimistön tai kasvillisuuden säilyminen vaatii sellaista. Mahdollisista liikkumista koskevista rajoituksista kannattaa ottaa selvää etukäteen.
Kansallispuistot ovat olleet viime aikoina erityisen suosittuja ulkoilijoiden keskuudessa. Jokaisenoikeudet eivät ole sellaisenaan voimassa luonnonsuojelualueilla, kuten kansallispuistoissa. Kansallispuistossa saa yleensä liikkua vapaasti omin lihasvoimin, mutta rajoitukset ovat mahdollisia. Onkiminen, pilkkiminen sekä marjojen ja hyötysienten poimiminen on sallittua myös kansallispuistoissa.
Jokaisenoikeudet lyhyesti
Saat
- liikkua jalan, hiihtäen tai pyöräillen muualla kuin pihamaalla ja erityiseen käyttöön otetuilla alueilla (esimerkiksi viljelyksessä olevat pellot ja istutukset)
- oleskella tilapäisesti alueilla, missä liikkuminenkin on sallittua (esimerkiksi telttailla riittävän etäällä asumuksista)
- poimia luonnonmarjoja, sieniä ja kukkia
- onkia ja pilkkiä
- kulkea vesistössä ja jäällä
Et saa
- aiheuttaa häiriötä tai haittaa toisille tai ympäristölle
- häiritä lintujen pesintää ja riistaeläimiä
- kaataa tai vahingoittaa puita
- ottaa sammalta, jäkälää, maa-ainesta tai puuta
- häiritä kotirauhaa
- roskata
- ajaa moottoriajoneuvolla maastossa maalla ilman maanomistajan lupaa
- kalastaa ja metsästää ilman asianomaisia lupia
Lisätietoa jokaisenoikeuksista ja luonnossa liikkumista:
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Sinileväseurannan viimeisellä viikolla sinilevähavaintoja tehty edelleen niin sisävesillä kuin merialueellakin Lounais-Suomessa (Varsinais-Suomi, Satakunta)26.9.2024 14:10:58 EEST | Tiedote
Vaikka sinilevähavaintojen määrä onkin syyskuun mittaan vähentynyt, on lämmin syksy pitänyt vedet lämpiminä ja sinilevähavaintoja on tehty edelleen kuluneella viikolla (vko 39) sekä sisävesillä, että merialueen havaintopaikoilla. Sinilevää havaittiin kuitenkin vain viidellä havaintopaikalla ja havaitut sinilevämäärät olivat pääasiassa vähäisiä.
Valkoposkihanhien syysmuutto on alkanut25.9.2024 14:16:37 EEST | Tiedote
Kulunut viikko toi ensimmäisen valkoposkihanhien muuttoaallon Suomeen. Jakson suurin havainto tehtiin maanantaina 23.9. Rääkkylän Vuoniemellä, jossa havaittiin 9 860 valkoposkihanhea. Noin 50 000 valkoposkihanhen arvioidaan saapuneen Suomeen. Määrä on kuitenkin odotettua pienempi.
Pohjan Voima Oy:n Santakankaan tuuli- ja aurinkovoimahankkeen ympäristövaikutukset on arvioitu – yhteysviranomainen korostaa luontovaikutusten merkitystä (Varsinais-Suomi, Satakunta)25.9.2024 12:55:58 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen perustellun päätelmän Pohjan Voima Oy:n Siikaisten Santakankaan alueelle suunnitteleman tuuli- ja aurinkoenergiahankkeen ja siihen liittyvän sähkönsiirron ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta eli YVA-selostuksesta.
Satakunnan ensimmäinen Helmi-keskittymä Hämeenkankaalle (Satakunta, Varsinais-Suomi)25.9.2024 10:35:07 EEST | Tiedote
Satakunnan ensimmäinen Helmi-keskittymä sijaitsee Jämijärven ja Kankaanpään kuntien alueella. Lähteikkö ennallistettiin jo vuonna 2023.
Uutta tietoa Varkauden Savonmäen pilaantuneesta alueesta – maaperän puhdistushankkeeseen valmistaudutaan (Pohjois-Savo, Etelä-Savo, Pohjois-Karjala)23.9.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Varkauden Savonmäen alueella on todettu riskiperusteinen puhdistustarve. Pirkanmaan ELY-keskuksen selvityksessä hankealueen kiinteistön omistajat ovat antaneet suostumuksensa puhdistuksen toteutukseen. Rakentamissuunnittelu alkaa – puhdistustöiden toteutus on suunniteltu alkavan vuoden 2025 aikana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme