Läntisen Suomen yhteisen vesihuoltostrategian taustaselvitykset loppusuoralla – vielä voit vaikuttaa vastaamalla kyselyyn
Strategia kattaa Kanta-Hämeen, Pirkanmaan, Satakunnan, Varsinais-Suomen sekä Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnat. Hanketta koordinoivat alueen ELY-keskukset (Varsinais-Suomi, Häme, Etelä-Pohjanmaa ja Pirkanmaa).
Välitön verkostojen laajentamistarve on jäänyt monilta osin taakse. Vesihuollon laadun varmistamiseksi on sovittava, miten rakenteiden kunnossapito, resurssien turvaaminen, ilmastonmuutokseen sopeutuminen hoidetaan samalla, kun vastataan energia- ja kiertotalouden haasteisiin.
Taustaselvityksissä tunnistetaan ja huomioidaan alueelliset erot
Yksi vesihuollon toimintavarmuuden keskeinen teema on toimintakuntoisten vesijohto- ja viemäriverkostojen ylläpito. Verkostojen saneerausvelka on kasvamassa suureksi valtakunnallisesti ja alueellisesti. Verkosto-omaisuus muodostaa noin 80 % koko vesihuolto-omaisuuden arvosta. Korjaus- ja investointitarpeiden on viimeaikaisissa selvityksissä arvioitu lähes kaksinkertaistuvan vuoteen 2040 mennessä. Tältä osin myös strategian alueellisia taustaselvityksiä tarkennetaan parhaillaan.
Strategiaa on valmisteltu tekemällä alustavaa analyysiä, jossa on tunnistettu maakuntien omia ja koko tarkastelualueen yhteisiä vesihuollon vahvuuksia, heikkouksia, mahdollisuuksia ja uhkia vesihuollon nykytilannekartoituksen perusteella. Analyysituloksia hyödynnetään lähtöaineistona ja niitä täydennetään keväällä 2021 järjestettävissä maakunnallisissa sidosryhmätilaisuuksissa saatavan palautteen myötä.
Koronavirustilanne vaikuttanut myös strategiatyön etenemiseen
Marraskuulle 2020 suunnitellut sidosryhmätilaisuudet on jouduttu perumaan COVID-19-tilanteen takia ja siirtämään maaliskuulle 2021. Laajan alueen vesihuoltostrategian valmistelu vallitsevan korona-pandemiatilanteen aikana on edellyttänyt työryhmältä monien sähköisten työkalujen käytön omaksumista ja harjoittanut myös ELY-keskusten vesihuoltoasiantuntijoiden yhteistyötä. Yhdessä tekemällä on saatu laajennettua näkökulmia ja vahvistettua sisällön kattavuutta.
Vesihuoltokyselyyn voi edelleen vastata
Vesihuoltopalvelujen käyttäjien ajatuksia alueensa vesihuollosta halutaan edelleen kuulla. Haluamme myös kiittää kaikkia jo kyselyyn vastanneita. Kyselyn vastauksista koostettavia yhteenvetoja käytetään strategiatyön tukena.
Läntisen Suomen vesihuoltostrategia 2050 kysely (webropol.com)
Hankkeen verkkosivut (ymparisto.fi)
Yhteystiedot
Timo Virola
johtava vesitalousasiantuntija
Hämeen ELY-keskus
puh. 0295 025 245
timo.virola@ely-keskus.fi
Riitta Syvälä
johtava vesitalousasiantuntija
Pirkanmaan ELY-keskus
puh. 0295 036 389
riitta.syvala@ely-keskus.fi
Sirpa Lindroos
vesitalousasiantuntija
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus
puh. 0295 027 869
sirpa.lindroos@ely-keskus.fi
Jyrki Lammila
johtava vesitalousasiantuntija
Varsinais-Suomen ELY-keskus
puh. 0295 022 890
jyrki.lammila@ely-keskus.fi
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Sinileväseurannan viimeisellä viikolla sinilevähavaintoja tehty edelleen niin sisävesillä kuin merialueellakin Lounais-Suomessa (Varsinais-Suomi, Satakunta)26.9.2024 14:10:58 EEST | Tiedote
Vaikka sinilevähavaintojen määrä onkin syyskuun mittaan vähentynyt, on lämmin syksy pitänyt vedet lämpiminä ja sinilevähavaintoja on tehty edelleen kuluneella viikolla (vko 39) sekä sisävesillä, että merialueen havaintopaikoilla. Sinilevää havaittiin kuitenkin vain viidellä havaintopaikalla ja havaitut sinilevämäärät olivat pääasiassa vähäisiä.
Valkoposkihanhien syysmuutto on alkanut25.9.2024 14:16:37 EEST | Tiedote
Kulunut viikko toi ensimmäisen valkoposkihanhien muuttoaallon Suomeen. Jakson suurin havainto tehtiin maanantaina 23.9. Rääkkylän Vuoniemellä, jossa havaittiin 9 860 valkoposkihanhea. Noin 50 000 valkoposkihanhen arvioidaan saapuneen Suomeen. Määrä on kuitenkin odotettua pienempi.
Pohjan Voima Oy:n Santakankaan tuuli- ja aurinkovoimahankkeen ympäristövaikutukset on arvioitu – yhteysviranomainen korostaa luontovaikutusten merkitystä (Varsinais-Suomi, Satakunta)25.9.2024 12:55:58 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen perustellun päätelmän Pohjan Voima Oy:n Siikaisten Santakankaan alueelle suunnitteleman tuuli- ja aurinkoenergiahankkeen ja siihen liittyvän sähkönsiirron ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta eli YVA-selostuksesta.
Satakunnan ensimmäinen Helmi-keskittymä Hämeenkankaalle (Satakunta, Varsinais-Suomi)25.9.2024 10:35:07 EEST | Tiedote
Satakunnan ensimmäinen Helmi-keskittymä sijaitsee Jämijärven ja Kankaanpään kuntien alueella. Lähteikkö ennallistettiin jo vuonna 2023.
Uutta tietoa Varkauden Savonmäen pilaantuneesta alueesta – maaperän puhdistushankkeeseen valmistaudutaan (Pohjois-Savo, Etelä-Savo, Pohjois-Karjala)23.9.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Varkauden Savonmäen alueella on todettu riskiperusteinen puhdistustarve. Pirkanmaan ELY-keskuksen selvityksessä hankealueen kiinteistön omistajat ovat antaneet suostumuksensa puhdistuksen toteutukseen. Rakentamissuunnittelu alkaa – puhdistustöiden toteutus on suunniteltu alkavan vuoden 2025 aikana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme