Lauantaina Helsingissä järjestettävä Red Bull Lentopäivä tarjoaa maailmanluokan viihdettä koko perheelle
Red Bull Lentopäivän idea on yksinkertainen. Viiden hengen joukkueet suunnittelevat ja rakentavat lentolaitteen, jolla ottavat loikan meren ylle noin 5 metrin korkeudesta ja toivovat parasta.
Red Bull Lentopäivään mahtuukin mitä mielikuvituksellisimpia lentolaitteita. Suomalaistiimit ovat ilmoittaneet mukaan muiden muassa lähes 200 kiloa painavan lentävän saunan, joulupukin porovaljakkoineen, monia erilaisia eläinmaailman hahmoja ja lentävän pizzan. Suurin lentolaite on kunnianhimoinen, siipien kärkiväliltään lähes 10-metrinen purjelentokone ja lentokisan pienin osallistuja on vain noin 2 metrin levyinen Zoopollo. Tiimien suorituksia arvostellaan lentopituuden, tiimin viihdyttävyyden ja lentolaitteen luovuuden mukaan. Tuomaristona on tunnettuja suomalaisia urheilu-, viihde- ja tyylimaailman tähtiä.
”Suomalaiset ovat insinöörikansaa ja sen huomaa myös Red Bull Lentopäivään osallistuvista tiimeistä. Lähes kaikki ovat pohjanneet suunnitelmansa aerodynamiikan lakeihin. Leonardo Da Vinci hahmotteli ensimmäisiä lentolaitteita jo 1500-luvulla ja uskon monen rohkelikon toteuttavan lauantaina hänen unelmansa lentämisestä”, kertoo tapahtuman tuotantopäällikkö Niklas Ehrnrooth.
Red Bull Lentopäivän toistaiseksi voimassa oleva pituusennätys tehtiin vuonna 2013 Kaliforniassa, kun ilmailu- ja koneinsinöörien rakentama lentolaite lensi 78,5 metriä.
Pidetään meret puhtaina
Red Bull Lentopäivä on laatinut osallistuville tiimeille tarkat ympäristövaatimukset. Lentokojeiden rakentamisessa tulee käyttää mahdollisimman paljon kierrätysmateriaaleja ja kojeet tulee myös lennon jälkeen kierrättää asianmukaisesti. Merialue puhdistetaan jokaisen lennon jälkeen sinne kuulumattomista esineistä.
”Koska lennot tapahtuvat meren äärellä ja päätyvät lähes varmuudella mereen, varmistamme että myös tapahtuma-alue ja Tokoinlahti jäävät tapahtuman jälkeen puhtaammaksi kuin mitä se oli ennen sitä. Laskeutumisalueen pohja on puhdistettu ylimääräisistä, mereen kuulumattomista esineistä, joita löytyi valitettavasti paljon. Myös lentolaiteet on ohjeistettu rakentamaan kierrätysmateriaaleista”, lisää Ehrnrooth.
Ilmaistapahtumaan odotetaan tuhatmäärin yleisöä
Red Bull Lentopäivään on yleisöllä vapaa pääsy. Tapahtuma alkaa klo 11.00 ja päättyy n. klo 15.00. Yleisöllä on mahdollisuus tutustua lentolaitteisiin ja osallistuviin tiimeihin varikkoalueella klo 10.00 alkaen. Tapahtuma-alueella on ruoka- ja juomapisteitä koko perheelle. Red Bull Lentopäivän juontavat Ville ”Viki” Eerikkilä ja Juuso ”Köpi” Kallio.
Lentosuoritusten tuomareina on useita tunnettuja suomalaisia urheilu-, viihde- ja tyylimaailman tähtiä, kuten Emmi Peltonen, Marko Keränen, Olga Heikkala, Ida Hulkko, Emilia Leppänen, Sami Saikkonen ja Markku Pulli.
Red Bull Lentopäivä näytetään myös suorana lähetyksenä ISTV:ssä Matti Kyllösen selostamana.
Kutsu medialle
Median akkreditointipyynnöt tapahtumaan pyydetään osoitteeseen samuel.sorainen@wolfcom.fi perjantaihin 19.8.2022 mennessä. Lisätiedot viestintäpäällikkö Pia Kaipainen, Red Bull Finland Oy, pia.kaipainen@redbull.com ja 040 5368 509.
Tuomareina myös toimivat Red Bull -urheilijat, taitoluistelija Emmi Peltonen ja crossfit-urheilja Jonne Koski ovat tavattavissa tapahtuman mediateltassa kello 10.15.
Katsoaksesi videon lähteestä www.redbullcontentpool.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Red Bull Lentopäivän parhaita paloja vuosien varrelta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pia KaipainenViestintäpäällikkö
pia.kaipainen@redbull.comKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Red Bull Finland
Innovaatiokilpailun maailmanfinaali Tokiossa15.11.2024 10:54:27 EET | Tiedote
Red Bull Basement kerää ympäri maailmaa innovatiivisia ajattelijoita esittelemään ideoitaan tekoälyteknologian avulla. Tokion maailmanfinaaliin Suomesta lähtee edustamaan Heidi Paavola Jellou-nimisellä ideallaan.
Rico Salmelan tähdittämä MotoGP -dokumenttisarja Suomeen1.11.2024 10:00:00 EET | Tiedote
Eurosportilla 5.11. ensi-iltansa saava Born Racers –dokumenttisarja syventyy ratamoottoripyöräilyn tulevaisuuden tähtiin radalla ja sen ulkopuolella. Kuusiosainen sarja seuraa moottoripyöräilyn nuoria lahjakkuuksia heidän yrittäessään saavuttaa nimeä tulevaisuutta varten lyömällä läpi Red Bull MotoGP Rookies Cup -sarjassa.
Maailman parhaat katutanssijat Mumbaissa23.10.2024 15:31:49 EEST | Tiedote
Red Bull Dance Your Style maailmanfinaali käydään Mumbaissa 6.–9.11., jossa maailman parhaat katutanssijat kilpailevat paremmuudesta. Yli 50 tanssijaa ympäri maailmaa ottavat mittaa siitä, kuka lopulta määrää tanssilattialla. Suomea Intiaan lähtee edustamaan Elis Saastamoinen, joka selvitti tiensä Mumbaihin Helsingissä käydyssä finaalista.
Eero Ettala - MILESTONE10.10.2024 13:42:33 EEST | Tiedote
Kotimaisen lumilautailun pioneeri Eero Ettala täyttää 17.10. 40 vuotta, jota hän juhlistaa uudella MILESTONE-projektillaan. Lumilautailija rikkoo ennakkoluuloja siitä, kuinka lajissa, jossa uransa huipulla kilpailevat tähdet ovat parikymppisiä, voi puskea omia rajojaan uudelle tasolle.
Jürgen Klopp siirtyy Red Bullin riveihin9.10.2024 11:15:05 EEST | Tiedote
Red Bull nimitti Kloppin johtamaan strategista visiota Red Bullin jalkapallojoukkueille ympäri maailmaa. 57-vuotias saksalainen Jürgen Klopp aloittaa tehtävässään Red Bullin maailmanlaajuisena jalkapallon johtajana 1. tammikuuta 2025 alkaen. Tässä roolissa hän valvoo yrityksen kansainvälistä jalkapalloseurojen verkostoa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme