Digi- ja väestötietovirasto

Liinu Lehto nimitetty Digi- ja väestötietoviraston viestintäjohtajaksi

Jaa
KTM Liinu Lehto on nimitetty vuoden 2020 alussa toimintansa aloittavan Digi- ja väestötietoviraston viestintäjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Lehto toimii tulevan Digi- ja väestötietoviraston pääjohtajan Janne Viskarin suorassa alaisuudessa ja aloittaa virassa 1.1.2020.

Lehto on aiemmin työskennellyt lähes kuusi vuotta valtiovarainministeriön viestintäjohtajana ja vastannut ministeriön viestinnän johtamisesta ja kehittämisestä sekä sidosryhmäsuhteista.

”Olen innoissani uudesta tehtävästä digitalisaation ja tuottavuuden edistämisen parissa. Digi- ja väestötietoviraston tavoitteena on olla maailman paras virasto. Tavoite on kunnianhimoinen ja haastava. Se vaatii viestinnältä suunnitelmallisuutta ja monikanavaista aktiivisuutta. Lupaan, että tulemme tekemään rohkeaa kansalaisviestintää. Olen iloinen päästessäni mukaan rakentamaan uuden viraston kulttuuria työyhteisö-, muutos- ja johtamisviestinnän keinoin”, sanoo Liinu Lehto.

”Yhteiskuntamme on muuttunut jatkuvasti entistä verkostomaisemmaksi ja julkishallinnon toiminta poikkihallinnollisemmaksi, jossa informaation sujuvan kulun, verkostojen ja yhteistyön merkitys korostuu. Digi- ja väestötietoviraston toiminnan ja tavoitteiden saavuttamisessa strategisella viestinnällä on erityisen suuri merkitys ja olen erittäin iloinen, että saamme Lehdon poikkeuksellisen laajan kokemuksen ja verkostot viraston käyttöön”, toteaa Digi- ja väestötietoviraston tuleva pääjohtaja ja nykyisen Väestörekisterikeskuksen ylijohtaja Janne Viskari.

Digi- ja väestötietovirasto aloittaa toimintansa 1.1.2020, kun Väestörekisterikeskus, maistraatit ja Itä-Suomen aluehallintovirastossa toimiva Maistraattien ohjaus- ja kehittämisyksikkö yhdistyvät yhdeksi virastoksi. Virastossa työskentelee yli 800 henkilöä. Viraston tehtävänä on edistää yhteiskunnan digitalisaatiota, turvata tietojen saatavuutta ja tarjota palveluja asiakkaiden elämäntapahtumiin. Virasto toimii useilla paikkakunnilla Suomessa.

 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Väestörekisterikeskus, ylijohtaja Janne Viskari, p. 0295 535 022, janne.viskari@vrk.fi


Valtiovarainministeriö, viestintäjohtaja Liinu Lehto, 0295 530 221, liinu.lehto@vm.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Digi- ja väestötietovirasto
Digi- ja väestötietovirasto
Lintulahdenkuja 2
00530 HELSINKI

0295 536 000 (vaihde)https://dvv.fi

Digi- ja väestötietovirasto aloittaa toimintansa 1.1.2020, kun Väestörekisterikeskus, maistraatit ja Itä-Suomen aluehallintovirastossa toimiva Maistraattien ohjaus- ja kehittämisyksikkö yhdistyvät yhdeksi virastoksi. Virastossa työskentelee yli 800 henkilöä. Viraston tehtävänä on edistää yhteiskunnan digitalisaatiota, turvata tietojen saatavuutta ja tarjota palveluja asiakkaiden elämäntapahtumiin. Virasto toimii useilla paikkakunnilla Suomessa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Digi- ja väestötietovirasto

Forskning: Finländarna är mer bekanta med intressebevakningsfullmakten än tidigare22.1.2025 08:00:00 EET | Pressmeddelande

Enligt en undersökning som Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata låtit göra har kännedomen om intressebevakningsfullmakten ökat under de senaste tre åren. Samtidigt har attityderna till att göra fullmakten blivit positivare. Fullmakten blandas dock fortfarande ihop med intressebevakning, som är ett tyngre sätt att sköta ärenden för någon annans räkning och som samtidigt också är dyrare för samhället.

Tack vare befolkningsdatasystemet är det många saker i Finland som sker så gott som automatiskt i medborgarnas ögon8.1.2025 09:05:00 EET | Pressmeddelande

Finlands befolkningsdatasystem är unikt i världen och har betjänat informationsförsörjningen i vårt samhälle i redan 50 år. Den första versionen av systemet blev klar och började användas i slutet av 1974. Tack vare befolkningsdatasystemet behöver personer som bor i Finland till exempel inte själva lämna sina uppgifter till flera olika myndigheter, utan de uppgifter som registrerats i systemet är automatiskt tillgängliga för flera olika aktörer. Systemet innebär även att det inte behöver ordnas någon särskild folkräkning i vårt land. Finland är ett av få länder, utöver bland annat Danmark, där man har kunnat frångå en särskild folkräkning.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye