Merja Hirvonen Apteekkariliiton toimitusjohtajaksi
Merja Hirvonen (38) siirtyy Apteekkariliittoon Terveyspalvelualan Liitosta, jonka toimitusjohtajana hän nykyisin toimii. Sitä ennen hän työskenteli vuodesta 2003 vuoteen 2012 Suomen Yrittäjissä, ensin työmarkkina-asiamiehenä ja sittemmin työmarkkina-asioiden päällikkönä.
Apteekkariliittoa vuodesta 2010 luotsannut Ilkka Oksala siirtyy johtajaksi Elinkeinoelämän keskusliittoon joulukuun alussa.
– Apteekkariliitto on terveydenhuoltoalan arvostettu vaikuttaja. Olen erittäin iloinen päästessäni työskentelemään osaavan ja työhönsä sitoutuneen apteekkarikunnan edunvalvojana. Tässä tehtävässä yhdistyvät yhteiskunnallinen vaikuttaminen, yrittäjyys ja terveydenhuollon kehittäminen – eli asiat, joita olen saanut tehdä aiemmalla työurallani, marraskuun alussa Apteekkariliiton palvelukseen siirtyvä Merja Hirvonen sanoo.
Apteekkariliiton puheenjohtaja, apteekkari Riitta Andersin on tyytyväinen kesäkuussa käynnistyneen toimitusjohtajarekrytoinnin lopputulokseen.
– Merjalla on sekä terveydenhuollon että elinkeinoelämän asiantuntemusta ja lisäksi hän on koulutukseltaan juristi kuten edeltäjänsäkin. Juridinen osaaminen on välttämätöntä alalla, jolla lainsäädäntöä on paljon. Aiempien tehtäviensä myötä Merja on myös hyvin verkostoitunut niin terveydenhuollossa kuin elinkeinoelämässäkin, Riitta Andersin kiittelee.
Merja Hirvonen asuu Nurmijärvellä puolisonsa ja kahden lapsensa kanssa. Hän harrastaa liikuntaa, lukemista ja puutarhanhoitoa.
Lisätietoja: puheenjohtaja Riitta Andersin, p. 040 736 3913 ja toimitusjohtaja (1.12.2014 alkaen) Merja Hirvonen, p. 040 588 0841
Merja Hirvosen kuva on ladattavissa APTEEKKI-uutishuoneesta http://www.mynewsdesk.com/fi/apteekki
Suomen Apteekkariliitto ry (www.apteekkariliitto.fi) on vuonna 1897 perustettu yksityisiä apteekkeja edustava yhdistys. Apteekkariliitto kehittää eettisesti ja ammatillisesti korkeatasoista apteekkitoimintaa osana terveydenhuoltoa ja tuottaa jäsenilleen apteekkitoimintaa tukevia palveluita.
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta

Elimäenkatu 5
00510 HELSINKI
010 6801 400, info@apteekkariliitto.fihttp://www.apteekkariliitto.fi
Suomen Apteekkariliitto ry (www.apteekkariliitto.fi) on vuonna 1897 perustettu yrittäjävetoisia apteekkeja edustava yhdistys. Apteekkariliitto kehittää eettisesti ja ammatillisesti korkeatasoista apteekkitoimintaa osana terveydenhuoltoa ja tuottaa jäsenilleen apteekkitoimintaa tukevia palveluita. Jäsenapteekkareita on yli 600.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Apteekkariliitto
Yhä useampi apteekki tarjoaa rokotuksia – sadan rokottavan apteekin raja rikkoutunee kesään mennessä7.4.2025 06:00:00 EEST | Tiedote
Apteekeilla on kiinnostusta järjestää rokotuksia yhteistyössä hyvinvointialueiden kanssa.
Biologisten lääkkeiden apteekkivaihto tuottamassa huomattavat säästöt jo tänä vuonna2.4.2025 06:00:00 EEST | Tiedote
Useiden biologisten lääkkeiden hinnat ovat kääntyneet laskuun. Biologisten lääkkeiden voimistuva hintakilpailu leikkaa apteekeilta vuoden 2027 loppuun mennessä noin 13 miljoonaa euroa tai jopa enemmän, mikä tulisi ottaa huomioon hallituksen ensi vuodelle kaavailemissa lääkesäästöissä.
Suomessa huolehdittava lääkehuollon huoltovarmuudesta6.3.2025 09:30:00 EET | Tiedote
Hallituksen tammikuussa julkaisema yhteiskunnan turvallisuusstrategia tunnistaa nyt ensimmäistä kertaa avohuollon lääkehuollon osana Suomen kokonaisturvallisuutta.
Yli 800 lääkettä halpeni tänään1.3.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Yli 800 lääkkeen hinta halpeni tänään, kun niiden tukkuhintoja leikattiin 1,5 prosentilla. Toimenpide oli osa hallituksen päättämiä lääkesäästöjä, jotka jatkuvat myös ensi vuonna.
Reseptilääkemyynti muuttunut lähes kannattamattomaksi — itsehoitolääkkeillä aiempaa suurempi merkitys apteekeille27.1.2025 06:00:00 EET | Tiedote
Reseptilääkkeiden kuluttajahinnat ovat laskeneet kahdessa vuosikymmenessä noin 40 prosenttia. Itsehoitolääkkeillä on nyt aiempaa suurempi merkitys apteekkien taloudelle ja maankattavan apteekkiverkoston säilymiselle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme