Monialakonserni Osuuskunta KPY selvittää mahdollisuutta listautua First North ‑markkinapaikalle
KPY on päättänyt käynnistää selvityksen yhtiön listautumiskyvykkyydestä. Mahdollisesta listautumisesta tekee päätöksen KPY:n edustajisto. KPY arvioi, että listautuminen olisi mahdollista aikaisintaan vuoden 2022 ensimmäisen vuosipuoliskon loppupuolella.
KPY – liike-elämänvoimaa
KPY on elinvoiman ja liike-elämän kiihdyttäjä, joka rakentaa yhteistyötä ja uusia yhteyksiä sekä kehittää ja kasvattaa omistusyhtiöitään. KPY-konserni on yksi Itä-Suomen suurimmista työllistäjistä ja elinkeinoelämän vaikuttajista. KPY:n omistavat noin 20 000 Osuuskunta KPY:n jäsentä, joista suurin osa asuu Kuopion alueella. Omistajilleen KPY:n tavoitteena on tarjota kehittyvää omistaja-arvoa ja kilpailukykyinen osuuskorko.
KPY-konsernin liikevaihto oli vuonna 2020 noin 328 miljoonaa euroa ja sen omistusyhtiöissä työskenteli yli 2 500 henkilöä. Konserniin kuuluvat tällä hetkellä IT-palvelujen asiantuntija Enfo Oyj, sähkö- ja tietoverkkojen sekä -järjestelmien elinkaaripalvelujen ammattilainen Voimatel Oy, kuntoutus- ja asumispalvelujen tuottaja Vetrea Terveys Oy sekä KPY Novapolis Oy, joka on tuhansien osaajien työympäristö Kuopion vahvasti kasvavassa Savilahdessa. KPY omistaa Enfosta noin 86 prosenttia. Muut omistusyhtiönsä KPY omistaa 100-prosenttisesti. KPY sopi kesällä 2021 Vetrea Terveys Oy:n kuntoutusliiketoiminnan myymisestä Live-säätiölle ja Vetrea Terveys Oy:n koko osakekannan myymisestä Mehiläiselle. Osakekaupan toteutuminen edellyttää Kilpailuviraston hyväksyntää.
KPY-konsernin toimitusjohtaja Anssi Lehikoinen kommentoi:
”KPY on sijoittajalle ainutlaatuinen portti Itä-Suomeen. Kauttamme voi KPY Novapoliksen muodossa omistaa osan Kuopion Savilahden kasvukeskittymää sekä yrityksiä, jotka omalla toiminnallaan luovat elinvoimaa ympärilleen. Emme kuitenkaan edellytä omistusyrityksiltämme sijoittumista Itä-Suomeen vaan tarkastelemme potentiaalisia kohdeyrityksiä laajemmin. Olennaisinta on, että kohdeyrityksen kasvunäkymät ovat uskottavat ja arvopohjamme kohtaavat.
Kannattavan ja omistaja-arvoa kehittävän kasvun mahdollistaminen on ydintehtävämme. Tähän tähtäämme uudella strategiallamme, joka ponnistaa arvoistamme – omistautumisesta, yhteisöllisyydestä ja rohkeudesta. Emme ainoastaan omista yrityksiä, vaan sitoudumme niiden pitkäjänteiseen kehittämiseen yhdessä muiden omistajien ja johdon kanssa. Uudessa strategiassamme jatkamme nykyisten omistusyhtiöidemme kannattavan kasvun kehittämistä ja laajennamme lisäksi omistustamme valikoitujen kasvu- ja arvoyhtiöiden vähemmistöomistajaksi. Tulevissa vähemmistöomistuksissa aiemmat omistajat voivat jatkaa vahvasti mukana yrityksessä, ja asetamme myös pitkän tähtäimen tavoitteet yhdessä heidän kanssaan. Uskomme, että tällaiselle kumppanuudelle on kysyntää kasvuhakuisissa yrityksissä. Toimintamalli mahdollistaa myös kiinnostavan portfolion omistajillemme.
KPY on omistajilleen tunnetusti vakaa omistuskohde. Osuuksien vuosittainen tuotto on ollut tyypillisesti vähintään 5 prosenttia osuuden arvosta.
Mahdollinen listautuminen olisi meille merkittävä askel, joka tukisi uudistumistamme ja kasvustrategiaamme. Meille on tärkeää jatkossakin huolehtia myös nykyisistä omistajistamme. Haluamme mahdollistaa KPY:n jäsenille luotettavan ja joustavan mahdollisuuden osuuksien vaihdantaan, ja uskomme, että listautuminen lisäisi myös arvostuksen läpinäkyvyyttä.”
KPY käy läpi merkittävää strategista uudistumista
KPY käy parhaillaan läpi merkittävää strategista uudistumista. Konsernin visiossa KPY:n ympärillä toimii liike-elämän ekosysteemi, joka on yksi Suomen tunnetuimmista menestyjien kasvuympäristöistä. KPY:n ydintoiminnot jakautuvat kahteen toisiaan tukevaan strategiaan, KPY Momentum-strategiaan ja KPY Nova-strategiaan.
KPY Momentum -strategiassa KPY on sitoutunut nykyisten omistusyhtiöidensä kannattavan kasvun kehittämiseen. Osana strategiaa KPY avautuu lisäksi kasvu- ja arvoyhtiöiden vähemmistöomistajaksi. Tavoitteena on sijoittaa lähivuosina muun muassa perhe- tai yrittäjätaustaisiin, jo liiketoiminnan alkuvaiheen ohittaneisiin yhtiöihin, joilla on uskottava näkymä kasvulle ja omistaja-arvon kehittymiselle.
KPY Momentum -strategian mukaisesti KPY on omistautunut, arvopohjainen ja aktiivinen omistaja, joka sitoutuu pitkäjänteisesti yritysten kasvun kumppaniksi. KPY Momentum on kiinnostunut erityisesti kohteista, jotka luovat synergiaa KPY Nova -strategialle. Potentiaalisia omistuskohteita voivat olla muun muassa yritykset, joiden palvelut täydentävät KPY Novapoliksen työympäristön tarjoamaa tai joiden osaaminen vahvistaa Novapoliksen ympärillä toimivaa ekosysteemiä.
KPY Nova -strategiassa KPY keskittyy ekosysteemien rakentamiseen erityisesti yhteisöllisessä ja joustavassa työ- ja opiskeluympäristö KPY Novapoliksessa. KPY:n tavoitteena on luoda Novapoliksesta modernin työpäiväkokemuksen edelläkävijä ja yhteisö, johon osaajat haluavat liittyä. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi yhtiö investoi merkittävästi hybridityön mahdollistaviin työympäristöihin ja palveluihin.
Työympäristöjen tarjoajana KPY Novapolis on Kuopion alueen selkeä markkinajohtaja, ja yhtiö on onnistunut säilyttämään korkean, noin 94 prosentin käyttöasteen myös koronapandemian kiihdyttämän työn muutoksen aikana. KPY Novapoliksen liiketoiminnan vahva kannattavuus luo luotettavan pohjan KPY:n omistajilleen maksamalle kilpailukykyiselle osuuskorolle.
KPY Momentum ja KPY Nova -strategioilla on vahva keskinäinen synergia liike-elämänvoiman vauhdittajana. Molemmat luovat omalla toiminnallaan lisäarvoa toisilleen.
Yhteyshenkilöt
Toimitusjohtaja Anssi Lehikoinen
anssi.lehikoinen@kpy.fi
Puh. + 358 50 328 2648
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
KPY on elinvoiman ja liike-elämän kiihdyttäjä. Rakennamme yhteistyötä ja uusia yhteyksiä sekä kehitämme ja kasvatamme omistusyhtiöitämme. Olemme yksi Itä-Suomen suurimmista työllistäjistä ja elinkeinoelämän vaikuttajista. KPY:n omistavat noin 20 000 Osuuskunta KPY:n jäsentä, joista suurin osa asuu Kuopion alueella. Toimimme emoyhteisönä konsernissa, johon kuuluvat KPY Novapolis Oy, Enfo Oyj, Voimatel Oy, Vetrea Terveys Oy sekä KPY Sijoitus Oy. Työllistämme noin 2 500 henkilöä. www.kpy.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskunta KPY
Voimatel laski hiilijalanjäljen ja sitoutui asettamaan Science Based Targets -aloitteen (SBTi) mukaiset ilmastotavoitteet17.12.2024 10:28:00 EET | Tiedote
Osuuskunta KPY:n tytäryhtiö, Voimatel, on laskenut hiilijalanjälkensä ensimmäistä kertaa syksyllä 2024 osana vastuullisuustyötään. Samalla yritys sitoutui asettamaan tieteeseen perustuvat päästövähennykset SBTi:n mukaisesti.
KPY tukee lasten ja nuorten hyvinvointia 50 000 euron avustuksella17.12.2024 08:02:00 EET | Tiedote
Osuuskunta KPY jatkaa sitoutumistaan lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemiseen jakamalla tänä vuonna avustuksia yhteensä noin 50 000 euron arvosta. Vuodesta 2005 alkaen KPY on vuosittain myöntänyt avustuksia Kuopion seudulla toimiville liikuntaseuroille, yhdistyksille ja muille yhteisöille, joiden tavoitteena on edistää lasten ja nuorten hyvinvointia sekä ehkäistä syrjäytymistä.
Tietokeskus ja Enfo yhdistyvät – kaupan myötä syntyy suurin kotimainen IT-alan toimija31.10.2024 12:21:00 EET | Tiedote
Osuuskunta KPY (”KPY”) ja IT-palveluyhtiö Tietokeskus Finland Oy (”Tietokeskus”) ovat allekirjoittaneet 29.10.2024 sopimuksen, jonka mukaisesti Tietokeskus hankkii KPY:n tytäryhtiön Enfo Oy:n koko osakekannan. Järjestelyn yhteydessä KPY on sitoutunut ostamaan Enfon konsultointiliiketoiminnan, eli Epical-yhtiöiden osakekannan. KPY jatkaa Epicalin enemmistöomistajana ja tarjoaa myös muille Enfon nykyisille osakkeenomistajille mahdollisuuden sijoittaa Epicaliin.
KPY-konsernin puolivuosikatsaus 1.1.–30.6.2024: Konsernin tulos parani alkuvuonna, työ kannattavuuden parantamiseksi jatkuu29.8.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
KPY-konsernin käyttökate ja liiketulos vahvistuivat tammi-kesäkuussa 2024 edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.
KPY-konserni etenee hallinnon uudistamisessa26.4.2024 09:06:00 EEST | Tiedote
KPY-konserni jatkaa kesällä käynnistettyä hallinnon uudistamista. Uudistuksen myötä tytäryhtiöiden hallitusten jäseniksi nimitettiin kesäkuussa 2023 KPY:n operatiivisen johdon edustajat. Uudistus viedään nyt läpi myös myös Novapoliksen hallituksessa. Samalla Novapoliksen toimitusjohtajaksi nimitetään Silja Huhtiniemi. Näin konsernin tytäryhtiöillä on jokaisella oma toimitusjohtaja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme