Monimuotoiset perheet -verkosto vaatii: Liikkumisrajoituksissa huomioitava erilaiset perhetilainteet
Mediassa 9.3. olleiden tietojen mukaan hallituksen kaavailemat liikkumisrajoitukset lähtisivät siitä, että ihmiset saisivat liikkua ulkona vain samassa kotitaloudessa asuvien kanssa. Tämä linjaus on äärimmäisen ongelmallinen suuren osan perheitä näkökulmasta.
— Tällaisena rajaus toistaisi sitä ongelmaa, mikä koronaohjeissa on kautta linjan ollut: ohjeistus on ydinperhekeskeistä ja jättää huomiotta esimerkiksi sen, että useammassa kuin joka kolmannessa perheistä lapsella on kaksi kotia tai vain yksi arjessa läsnä oleva vanhempi, huomauttaa Monimuotoiset perheet -verkoston johtava asiantuntija Anna Moring.
Erityinen huoli verkostolla on yhden vanhemman perheistä, joita on noin 22 prosenttia kaikista suomalaisista lapsiperheistä, sekä yksinasuvista, joita Suomessa on yli 1,2 miljoonaa. Nämä ihmiset ovat kärsineet tähänastisista rajoitustoimista kohtuuttomasti. Liikkumisrajoitusten myötä tapahtuva täydellinen eristäminen uhkaa pahentaa heidän tilannettaan entisestään.
Näissä tilanteissa ihmisille on annettava mahdollisuus tavata jotakuta läheistä ihmistä. Esimerkiksi Britanniassa ja Belgiassa sallitaan yksin eläville yhden tai kahden muun ihmisen kanssa kasvokkaisen kontaktin pitäminen.
Myös tapaamisoikeuksien toteutumisessa voi olla haasteita, jos rajoitusten perustaksi otetaan samassa kotitaloudessa asuminen. Esimerkiksi sisarukset, jotka ovat eri kodeissa kirjoilla, mutta asuvat vuoroviikoin samassa kodissa, on huomioitava sääntelyssä. Samoin tilanteet, joissa lapset asuvat yhdessä kodissa ja vanhemmat asuvat vuorotellen muualla. Kaikissa perheissä ei myöskään ole voimassa olevaa tapaamissopimusta, jonka perusteella rajanvetoa voisi tehdä.
— Lähipiirin tai perheen määritteleminen vain samassa kotitaloudessa asuviksi on ongelmallinen. Liikkumisen rajoittamisessa on huomioitava perheiden erilaiset elämäntilanteet. Perheille on annettava harkintavaltaa omaan tilanteeseensa sopivien järjestelyjen löytämiseksi ja niiden ilmoittamiseksi, Moring toteaa.
Erityisiä huomioitavia tilanteita on myös lastensuojelun perhehoidossa, jossa kevään koronarajoitusten kohdalla oli ongelmia esimerkiksi lasten kotilomien toteutumisessa. Myös lasten tukiperheissä käymisessä on haasteita. Viime kevään kokemuksesta tiedämme, että huomiota olisi kiinnitettävä erityisesti lastensuojelulain 63§:n soveltamiseen tapaamisten rajoittamisessa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna MoringJohtava asiantuntija
Monimuotoiset perheet -verkoston johtava asiantuntija
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Monimuotoiset perheet -verkosto on kymmenen perhejärjestön yhteistyöverkosto, johon kuuluvat Adoptioperheet ry, Familia ry, KÄPY – Lapsikuolemaperheet ry, Lapsettomien yhdistys Simpukka ry, Perhehoitoliitto ry, Sateenkaariperheet ry, Suomen Monikkoperheet ry, Nuoret Lesket ry, Suomen Uusperheiden Liitto ry ja Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Monimuotoiset perheet -verkosto
Voisiko ei-kaupallinen sijaissynnytys olla pian laillista? – Saa kannatusta nyt yli puoluerajojen26.9.2024 08:46:15 EEST | Tiedote
Perhejärjestöt esittävät ei-kaupallisen sijaissynnytyksen laillistamista Suomessa. Järjestöjen mukaan sijaissynnytyksen laillistaminen tukisi suomalaisten toivotun lapsiluvun saavuttamista. Sijaissynnytykselle on alkanut löytyä kannatusta yli puoluerajojen.
KUTSU: Lapsitoiveen toteuttamisen politiikkaa -tilaisuus ti 24.9. klo 9–11.1512.9.2024 09:02:17 EEST | Kutsu
Eduskunnan Monimuotoiset perheet -ryhmän ja perhejärjestöjen yhteistyössä järjestämässä tapahtumassa puhutaan toivotun lastensaannin politiikasta, mukana kokemusasiantuntijoita sekä poliitikkoja. Tervetuloa kuulemaan lapsitoiveiden toteuttamisesta eri perhetilanteissa ja lastensaannin tukemisesta poliittisin keinoin!
Sateenkaariperheet huomioitava työehtosopimuksissa24.6.2024 08:20:00 EEST | Tiedote
Sateenkaarivanhemmat on huomioitava nykyistä paremmin työehtosopimuksissa, vaatii Monimuotoiset perheet -verkosto Helsinki Pride -viikolla. Verkoston selvityksen mukaan haasteita on lapsen sairastumiseen, perhevapaisiin ja sairauslomiin liittyvissä kirjauksissa.
Selvitys: Kasvattilapsi, ottolapsi, biologinen vanhempi – työehtosopimuksista löytyy syrjiviä sanoja30.5.2024 08:10:00 EEST | Tiedote
Työehtosopimukset kaipaavat selkeyttämistä, miten toimitaan eri perhetilanteissa, osoittaa Monimuotoiset perheet -verkoston selvitys. Työehtosopimuksista on löydettävissä myös vanhanaikaisia käsitteitä ja tekstimuotoiluja, jotka kaipaavat päivittämistä nykypäivään.
Perhejärjestöt: Järjestöjen rahoitusleikkaukset haittaavat ennaltaehkäisyä, syntyvyyttä sekä työn ja perheen yhteensovittamista12.4.2024 11:06:17 EEST | Tiedote
Monimuotoiset perheet –verkoston perhejärjestöt arvioivat, että järjestöjen rahoitusleikkauksilla voi olla arvaamattoman suuria ja pitkäkestoisia vaikutuksia. Vaikutukset voivat näkyä paitsi hyvinvoinnin heikkenemisenä ja sosiaalisina ongelmina myös syntyvyydessä, työelämässä, palveluiden laadussa ja vapaaehtoistyössä, jonka arvoksi on Suomessa laskettu 3 miljardia euroa vuosittain.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme